Viikon molemmat edelliset ottelunsa voittanut Ilves testaa tänään Helsingin IFK:n syyskunnon valtakunnan pääkaupungissa. Avauskierroksen jälkeen kompuroinut IFK haki eilen Lahdesta jatkoaikavoiton ja nousi sarjataulukossa Ilveksen kantaan kahdeksanneksi. Tupsukorvat lähtevät illan kamppailuun ilman pelikieltoa sovittavaa Masi Marjamäkeä.
Asetelmat
IFK aloitti kautensa murskaamalla Jokerit suurinumeroisesti, mutta jäi seuraavana iltana nollille Bluesin vieraana. Kuluvan viikon tiistaina punanutut ottivat kotiyleisönsä edessä lukua SaiPan takoessa peräti kuusi osumaa IFK:n kahta vastaan. Pelicansin vieraana nähtiin ryhdikkäämpi helsinkiläisryhmä, joka venyi lopulta Joni Töykkälän soolomaalin ansiosta helpottavaan jatkoaikavoittoon. Joukkueen pelin ailahteluun alkukierroksilla ovat varmasti vaikuttaneet European Trophy -kohuottelun poikimat peli- ja toimitsijakiellot, vaikka tärkeimpiä pelaajia ei pannaan asetettukaan.
Ilves on tällä viikolla jakanut jo kaksi näpäytystä epäilijöilleen keräämällä täyden kuuden pisteen potin kotiotteluistaan kevään finalisti Pelicansia ja runkosarjavoittaja KalPaa vastaan. Petolauma toimitti kiekon peräti viidesti sekä lahtelaisten että kuopiolaisten verkkoon osoittaen, että nuoresta ja nimettömästä hyökkäyskalustosta löytyy tulivoimaa. Tehojen löytyminen perustui kummassakin kamppailussa terävään liikkeeseen ja pelin nopeaan kääntämiseen, joilla saatiin vastustajien takalinjat sekaisin.
Edelliset kohtaamiset
14.2.2012 HIFK – Ilves 4-1
10.12.2011 Ilves – HIFK 0-3
3.12.2011 HIFK – Ilves 5-1
7.10.2011 Ilves – HIFK 0-6
Kuumat pelaajat
HIFK:n osumista Lahdessa vastasivat työmiesosaston vääntäjät Töykkälä ja Roope Talaja. Maalivahti Joni Ortio pysäytti kotijoukkueen rangaistuslaukauksen avauserässä ja venyi erinomaiseen iltapuhteeseen. Joukkueen sisäisen pistepörssin kärjessä ovat ykkössentteri Tyler Redenbach (1+4) ja KalPasta kaapattu nuori voimalaituri Iiro Pakarinen (2+2). Bluesista napatulla Talajalla on tilillään jo kolme osumaa. Tähtipakki Toni Söderholm on tehotilastossa komeasti kolme pykälää plussalla.
Ykkösketjun voimahahmo Marjamäen sovittaessa tänään pelikieltoaan kääntyvät katseet Ilves-hyökkäyksessä entistä tiiviimmin petolauman pistekärki Michael Keräsen (3+1) suuntaan. Kolmosvitjan sentteri Lassi Kokkala avasi maalitilinsä KalPaa vastaan ja on Ilveksen sisäisen plusmiinustilaston kärjessä (+2). Rutkasti lisää potkua luisteluunsa kesän aikana saanut Kai Kantola on Ilvekselle tärkeä pelaaja tätä nykyä myös kiekon kanssa. Puolustajista Jyrki Jokipakka on sovitellut alakerran pelillisen johtajan viittaa harteilleen.
Arvio
Kuten viime kauden keskinäisten pelien tulokset kertovat, IFK on ollut Ilvekselle erittäin vaikea vastustaja. Tupsukorvat ovat usein jääneet fyysisen ja suoraviivaisen helsinkiläisryhmän kyydistä pystymättä esittämään kunnollista haastetta omalla hyökkäyspelillään. Nyt Ilveksellä on kuitenkin hyvä tilaisuus iskeä hieman sekaisin olleen IFK:n heikkouksiin kovalla liikkeellään ja hanakalla karvauksellaan.
Helsingin vanhassa jäähallissa ei tunnetusti kannata sortua turhiin jäähyihin, sillä kotijoukkueella on huimasti ratkaisuvoimaa ylivoimapeliin. Varsinkin viikonloppuisin IFK:n kotiyleisö pystyy usein huutamaan vierailijalle pari ylimääräistä rangaistusta, joten Ilveksen ei kannata antaa tuomareille puolittaisiakaan tilaisuuksia viheltää pilliin. Tiukalla keskittymisellä omaan kurinalaiseen puolustuspeliin ja ahnaalla vastaiskupaikkojen hyödyntämisellä IFK on horjutettavissa. Kotijoukkue on toki nimekkään ratkaisijakaartinsa turvin selvähkö ennakkosuosikki.