Maalirikkaita otteluita viime aikoina pelannut Ilves joutuu perjantai-iltana tiukkaan testiin asettuessaan sarjakärki JYPiä vastaan tämän kotihallissa. Molemmat joukkueet menettivät viime ottelussaan selvän johdon päätöserässä, joten kummankin peli-ilmeeseen on odotettavissa lisäannos kiukkua.
Edelliset kohtaamiset
Ilves isännöi JYPiä Hakametsässä lokakuun lopussa allaan murskatappio HIFK:n vieraana. Petolauma esittikin sarjakärkeä vastaan sisukasta taistelua, mutta joutui lopulta tunnustamaan vierailijan vahvemmakseen. Lukemin 2-4 päättyneen kamppailun avauserässä nähtiin peräti viisi osumaa, joista kolmesta vastasivat keskisuomalaiset. Ilveksen molemmat maalit syntyivät ylivoimalla – ensimmäinen Ville Korhosen ja toinen Toni Rajalan lavasta. JYPin Antti Virtanen niittasi pelin viimeisen osuman heti toisen erän alkuminuuteilla. Nuori Sami Aittokallio pelasi hyvän ottelun Ilveksen maalilla.
Mielenkiintoista
* JYPin betonipuolustusta vastaan on tällä kaudella onnistuttu tekemään 25 ottelussa ainoastaan 33 maalia. Ilves puolestaan on päästänyt nyt 92 maalia, mikä on eniten koko sarjassa.
* Tehtyjen maalien määrässä joukkueet ovat lähes tasoissa. JYP on heiluttanut vastustajan maaliverkkoa 81 kertaa ja Ilves on päässyt tuulettamaan 78 osuman merkiksi.
* JYP ei ole jäänyt kotiotteluissaan tällä kaudella kertaakaan pisteittä. Sillä on 12 kotipelistä tilillään kolmea pinnaa vaille täydet pisteet.
Kuumat pelaajat
Ilveksen ykkösketju Masi Marjamäki – Mark Lee – Jesse Niinimäki jatkoi hyviä otteitaan hyökkäyspäässä Lukkoa vastaan. Pikku hiljaa pelivirettään loukkaantumisensa jäljiltä löytävä laiturijätti Marko Anttila murjoi raumalaisia muutamalla kovalla taklauksella ja antoi hienon syötön Pasi Määttäsen osumaan. Puolustuksessa pari Ryan Glenn – Antti Bruun huhki lähes puoli tuntia tehokasta peliaikaa.
JYPin tehomies on tällä kaudella ollut luotettava sentteri Juha-Pekka Hytönen, joka on 23 pinnallaan kymmenes liigan pistepörssissä. Sähäkkä Antti Pihlström ja monipuolinen Ossi Louhivaara ovat viimeistelleet kymmenen osumaa mieheen. Jälleen huikeaa kautta pelaava nuori superpakki Sami Vatanen on sarjan puolustajien pistepörssin ykkönen 20 tehopinnallaan.
Sanottua
”Kova haaste on edessä, mutta hienoa on lähteä sarjakärkeä haastamaan. Erittäin kova puolustus on vastassa, isoja pakkeja ja vahvaa takakarvausta. Koko joukkueena he yrittävät estää vastustajan maalintekoa ja voittaa sitä kautta, mutta vahvasti he ovat maalejakin tehneet.”
”Armeija ei ole käytännössä häirinnyt omaa kauttani. Kotiutus on viikon päästä perjantaina.”
– Joonas Rask, Ilves
Odotettavissa
Sarjakärki on kotonaan luonnollisesti varsin selvä ennakkosuosikki, mutta Ilves on tällä kaudella jo monta kertaa osoittanut pystyvänsä koviinkin yllätyksiin. Pystyäkseen kamppailemaan pisteistä petolauman on ehdottomasti saatava tilkittyä viime kierroksilla pahasti vuotanutta puolustuspelaamistaan. Terävyyttä kaivataan etenkin maalinedustan siivoamiseen ja miesvartiointiin. Liukkaalla luistelullaan tupsukorvat pystyvät aiheuttamaan hankaluuksia JYPin hieman kankeahkolle pakkikalustolle.