Vuosi 2018 käynnistyy Ilveksellä Hakametsässä sarjakärki Oulun Kärppiä vastaan. Onnistuuko Ilves kaatamaan loistavan alkukauden pelanneen Kärppä-lauman? Ottelu alkaa 18.30.
Tiivistahtisen tammikuun alkusävelet
Tammikuu käynnistää kevätkauden rytinällä. Peliruuhkainen kuukausi tulee asettamaan haasteita jokaiselle joukkueelle ja antaa vahvaa suuntaa siitä, missä seurat runkosarjan päätteeksi majailevat. Ilves pelaa tammikuussa yhteensä 12 ottelua – se tarkoittaa käytännössä peliä joka kolmas päivä. Tammikuussa mitataan fyysisen rasituksen kestämistä, henkistä kanttia ja pelitavan toimimista – nämä asiat kulkevat yleensä keskenään käsi kädessä. Kaikissa peleissä ei voi olla täysin parhaimmillaan, mutta silloin täytyy löytää muita keinoja voittamiseen. Toisaalta hyvän rytmin ja peli-ilon löytyessä tiivistahtinen pelaaminen on vain hyvä asia. Ilveksen osalta pisteitä on tammikuussa jaossa 36 kappaletta ja mahdollisimman moni niistä olisi tärkeä kaivaa omaan laariin.
Ilveksen viime viikko sujui kauden teemaa mukaillen vaihtelevasti. Tapparaa vastaan pelattiin tasainen peli, mutta Tapio Laakson kaksi maalin edestä ohjaamaa osumaa eivät riittäneet ja Tappara nappasi 4-2-voiton. Seuraavassa pelissä KalPa vieraili Hakametsässä. Ilveksen ensimmäinen erä oli vaisu ja vieraat pääsivät lipsahtamaan helposti 0-2-johtoon. Toisessa erässä Teemu Rautiainen kavensi ja päätöserässä kolmen tehopisteen iltaa viettänyt Sami Sandell toi Ilveksen tasoihin. Jatkoajalla ratkaisijaksi nousi puolustaja Jarkko Parikka, joka sivalsi kauden kolmannella osumallaan Ville Meskasen syötöstä Ilvekselle 3-2-voiton. Lauantaina Ilves pelasi hyvän vieraspelin Lappeenrannassa, mutta käteen jäi vain yksi piste. Meskanen vei Ilveksen johtoon heti ensimmäisellä minuutilla ja toisessa erässä viimeisen pelinsä Ilveksessä pelannut Bill Thomas ampui lukemiksi jo 0-2. Kolmannessa erässä SaiPa nousi kuitenkin tasoihin Kim Strömbergin ja David Goodwinin osumilla. Jatkoajalla SaiPan tuttu kolme vastaan kolme-kuvio toimi, ja Ahti Oksanen vei lappeenrantalaiset 3-2-kotivoittoon. Ilves keräsi joulukuun kahdeksasta pelistään 13 pistettä.
Ilveksessä on näkynyt tyypillisiä nuoren ja kokemattoman joukkueen piirteitä. Hyvinä hetkinä joukkue pystyy suorastaan dominoimaan kenttätapahtumia hyvällä liikkeellä ja taitavilla käsillä, mutta huonoina hetkinä joukkueen peli ei pysy balanssissa ja se antaa liikaa etua vastustajille. Pelin rytmin ylläpitäminen läpi ottelun on ollut haaste, johon Ilveksen on pakko löytää lääke viimeistään tammikuussa. Oman alueen puolustaminen on kauden mittaan parantunut, mutta edelleen se tuottaa liikaa päänvaivaa. Joukkue joutuu painimaan pitkiä aikoja omassa päässä ja se vaikeuttaa huomattavasti omaa pelinavausta ja laadukasta hyökkäyspelaamista. Näiden asioiden loksahtaessa kohdalleen Ilves on erittäin vaarallinen joukkue.
Kärpillä alla vaihteleva viikko
Kärpät on vaisun viime kauden jälkeen palannut totutulle tasolle. Kai Suikkanen joutui Lauri Marjamäen pitkän ja menestyksekkään projektin jälkeen pahaan paikkaan, jonka lopputulemana Suikkasen valmennuspesti Oulussa jäi vuoden mittaiseksi. Pitkään apuvalmentajana Kärpissä ollut Mikko Manner astui täksi kaudeksi ensimmäistä kertaa päävastuuseen liigatasolla ja tulos on ollut erinomaista. Kärppien joukkue on rakennettu viimekautista tasapainoisemmin ja leijonienkin valmennustiimiin kuuluva Manner on saanut myytyä ajatuksensa hyvin joukkueelle. Oululaisten todellinen iskunkestävyys mitataan pudotuspeleissä, mutta tällä hetkellä Kärpät johtaa koko sarjaa pisteen erolla Turun Palloseuraan.
Tasaisesti läpi kauden pelanneelle Kärpille viime viikko oli poikkeuksellinen. Tiistaina oululaiset pelasivat kunnon maalikarnevaalin Kuopiossa. KalPa livahti toisessa erässä jo 5-0-johtoon, mutta Kärpät teki kolmannessa erässä Julius Junttilan johdolla hurjan kirin ja nousi viiden maalin takaa tasoihin. Kakku jäi kuitenkin koristelematta, kun KalPan Balazs Sebok onnistui iskemään kuopiolaiset jatkoajalla 6-5-voittoon. Torstaina Kärpät sai Raksilaan vieraaksi Tapparan. Liigan maalipörssin kärkinimen Charles Bertrandin kaksi osumaa eivät riittäneet, kun Tappara onnistui kaivamaan 2-3-vierasvoiton. Vuosi 2017 päättyi kuitenkin Kärppien osalta voitokkaasti kun se onnistui lauantaina kaatamaan tiukan väännön jälkeen Jukurit Mikkelissä lukemin 1-2. Yhden ottelun Ilvestä enemmän joulukuussa pelannut Kärpät summasi kuukauden aikana saman verran pisteitä illan vastustajansa kanssa.
Ilveksessä tarjolla isoa roolia
Ilvekseltä on tiistain pelistä sivussa nuorten MM-kisoissa Suomea edustavat Otto Koivula ja Joona Koppanen. Yksi iso aukko tuli myös Bill Thomasin lähdön myötä. Tasapainoista sentteripeliä pelanneelle Thomasille kaivataankin nyt paikkaajaa omista riveistä. Ilveksen kultakypärä asetetaan tällä kertaa Teemu Rautiaisen päähän. Tasaisesti pisteitä tehnyt Rautiainen on kerännyt tällä kaudella tehot 10+16 ja on isomman maalimääränsä ansiosta samoissa pisteissä olevaa Sami Sandellia edellä. Piste per peli keskiarvossa Ilveksen tehokkain pelaaja on Ville Meskanen. Koko ajan eteenpäin menevä laituri on kerännyt tällä kaudella tehot 25. 12+13=25.
Noin 21 minuuttia peliä kohden viime viikolla pelannut Arttu Ruotsalainen keräsi eniten peliaikaa kaikista Ilves-hyökkääjistä. Monipuolisen Ruotsalaisen löysi kentältä niin tasakentällisin, kuin yli-ja alivoimallakin. Juuri kaksivuotisen jatkosopimuksen Ilveksen kanssa allekirjoittanut 20-vuotias Ruotsalainen on ollut erinomainen hankinta. Hyökkääjä pystyy nuoresta iästään huolimatta pelaamaan monessa eri roolissa ja tulee varmasti jatkossa näkymään entistä enemmän myös tehojen muodossa. Illan vastustaja Kärpissä kiekko-oppinsa saanut pienikokoinen hyökkääjä on ikäisekseen harvinaisen kypsä pelaaja, joka tänään ottaa Bill Thomasin jättämän sentterin paikan itselleen. Ilveksen kokoonpanossa nähdään tänään pitkästä aikaa myös nuori hyökkääjä Topias Haapanen.
Kärppien ykkösketju Julius Junttila-Mikael Ruohomaa-Charles Bertrand on kylvänyt tuhoa läpi kauden. Kolmikko on tähän mennessä kerännyt yhteensä jo huimat 107 tehopistettä. Kenties sarjan nopein pelaaja Junttila johtaa koko Liigan pistepörssiä 41:llä tehopisteellä. Bertrand on maalipörssin kärki 21:llä osumalla. Lauttakylän Lujasta aikanaan Kooveesen löydetty Mikael Ruohomaa on toisella Kärppä-kaudellaan näyttänyt epäilijöille. 31 pistettä tällä kaudella tehnyt taitava keskushyökkääjä debytoi joulukuussa myös maajoukkueessa.
Oululaisten ykkösketju on saanut tehoilussa hyvää tukea mm. loukkaantumista toipuneelta Ville Leskiseltä, joka on pamauttanut maalin keskimäärin joka toisessa pelaamassaan ottelussa. Eniten peliaikaa Kärpissä kerää puolustaja Miikka Koivisto, joka kamppailee kiivaasti paikasta olympiajoukkueeseen. Kärppien kokoonpanosta puuttuu pelikiellossa oleva Jari Sailio ja nuorten MM-kisoissa pelaava Rasmus Kupari.
Pystyykö Ilves ottamaan kauden avausvoittonsa Kärpistä?
Ilves ja Kärpät ovat kohdanneet tällä kaudella kahteen otteeseen. Syyskuun lopussa Oulussa Ilves taisteli urheasti, mutta hävisi lopulta viimeisellä minuutilla voittamaalin tehneelle Kärpille lukemin 4-3. Marraskuun puolivälissä pelattiin Hakametsässä ja siellä kärsivällisesti pelannut Kärpät oli vahvempi lukemin 0-2.
Vuoden ensimmäisessä pelissä Ilveksen on pakko pystyä erittäin ehyeen esitykseen, jotta se pystyy kaatamaan kivikovan vastustajansa. Kotijoukkueen tulee olla valmis heti pelin alussa, sillä Kärppien tasoiselle joukkueelle ei voi antaa yhtään ylimääräistä siimaa. Parhaimmillaan Ilves pystyy pelaamaan erittäin laadukasta jääkiekkoa, jolla voi horjuttaa mitä tahansa joukkuetta tässä sarjassa. Nyt sitä vaaditaan heti ensimmäisestä aloituksesta lähtien.