Ilves avaa tärkeän kolmen pelin viikon ennen maaottelutaukoa SaiPan vieraana. Ilves on ottanut pisteitä neljästä viimeisestä viidestä ottelustaan, kun taas SaiPalla on takanaan kaksi peräkkäistä tappiota. SaiPa on aiemmissa otteluissa pöllyttänyt Ilvestä selvin lukemin eikä tälläkään kertaa päästä tamperelaisia helpolla. Viekö Ilves kuitenkin pisteet mukanaan?
Asetelmat
Ilveksen neljän ottelun pisteputki katkesi torstaina, kun sarjajohtaja Kärpät haki pisteet mukaansa Hakametsästä. Loukkaantumisten runteleman Ilveksen esitys muistutti kuitenkin, ettei otteluita voiteta pelkällä nimilistalla. Ilves antoi Kärpille kovan vastuksen ja olisi paremmalla ylivoimapelillä ansainnut ottelusta voiton. Etenkin joukkueen nuoriso-osasto liigauransa avausmaalin viimeistelleen Juuso Rämön johdolla pelasi ennakkoluulottomasti ja maalia vartioinut Joonas Korpisalo hoiti tonttinsa erittäin mallikkaasti. Kärkipelaajien kärsiessä loukkaantumisista avautuu nuoremmalle polvelle näyttöpaikkoja ja Tuomas Tuokkola uskaltaa antaa kokemattomille suojateilleen vastuuta ja peliaikaa eri tilanteissa. Tulevat kolme ottelua ennen kymmenen päivän ottelutaukoa ovat äärimmäisen tärkeitä taistelussa pudotuspelien asetelmista, joten joukkue tarvitsee jatkossakin onnistumisia kautta kokoonpanon.
SaiPa on ollut kauden kovin yllättäjä. Lappeenrantalaiset ovat aikaisimpinakin vuosina keikkuneet Liigan kärkipaikoilla syyskauden aikana, mutta pitkässä sarjassa materiaalin kapeus on kostautunut ja sijoitus on kevään aikana lipunut pudotuspelien ulkopuolelle. Tällä kaudella Pekka Tirkkosen suojatit ovat kuitenkin pysyneet sarjataulukon kärkipäässä ja perinteisestä joulutauon jälkeisestä notkahduksesta ei ole tietoakaan. Menestyksen syistä tärkeimpiä ovat joukkueen pitkäjänteinen kehitys ja Tirkkosen lanseeraama pelitapa. Joukkueen runko on saatu pidettyä kasassa ja sitä on täydennetty järkevillä pelaajahankinnoilla. SaiPa on napsinut pisteitä tasaisesti eikä ole hävinnyt koko kaudella kolmea ottelua enempää peräjälkeen. Kahdesta edellisestä ottelusta idän ihme on kuitenkin poistunut häviäjänä, joten Kisapuistossa odottaa varmasti näytönhaluinen kotijoukkue.
Edelliset kohtaamiset
SaiPa on ollut Ilvekselle kuluneella kaudella hankala vastus. Kauden avauskohtaaminen meni Tampereella kotijoukkueen hallinnassa numeroin 5-2, mutta sen jälkeen ovat osat kääntyneet. SaiPa on pöllyttänyt Ilveksen turkkia kolmesti selkein luvuin; ensin kotonaan 5-1 ja kahdesti Hakametsässä käänteisin lukemin 1-5. Viimeisin kohtaaminen tammikuun loppupuolella ratkesi toisessa erässä SaiPan taottua neljä maalia ensimmäisen erän avausmaalin seuraksi. Simon Gysbersin viisi minuuttia ennen ottelun loppua laukoma ylivoimaosuma jäi tupsukorville laihaksi lohduksi.
Kuumat pelaajat
Ilves sai ryhmäänsä maanantaina riveihinsä ison annoksen kokemusta, kun Miikka Männikkö siirtyi Pelicansista tupsukorvien vahvuuteen. Urallaan aikaisemmin kaksi kautta Ilvestä edustanut Männikkö tuo kaivattua täydennystä loukkaantumisten vaivaamaan kokoonpanoon. Vikkeläkinttuinen ja kahteen suuntaan pelaava Männikkö antaa lisää vaihtoehtoja hyökkäyspeliin ja veteraanihyökkääjä pystyy ratkaisemaan otteluita etenkin ylivoimalla. Pienikokoisen laitahyökkääjän sopimus on katkolla kauden jälkeen, joten näytönhaluja varmasti riittää. Ville Kolppanen on ehkä Liigan tärkein yksittäinen pelaaja joukkueelleen, mutta Kolppasen takana kehittyy tuleva huippuvahti. Joonas Korpisalo on ollut pelaamissaan otteluissaan erinomainen ja näyttänyt, miksi Columbus Blue Jackets varasi nuorukaisen 2012 NHL-varaustilaisuudessa. Isokokoinen ja hyvin liikkuva maalivahti on maalillaan varma ja rauhallinen, varsinkin eteen torjuttujen kiekkojen hallinta ansaitsee kiitosta. Korpisalo pystyy antamaan Kolppaselle tärkeitä lepohetkiä loppukauden aikana ja puolustus voi luottaa tulevaisuuden lupauksen torjuntatyöskentelyyn.
SaiPan menestyksen tärkein pelaaja löytyy maalin suulta. Pitkän kierroksen jälkeen tuttuihin maisemiin palannut Jussi Markkanen oli sellainen palapelin palanen, jota SaiPa on vuosia kaivannut. Kaukaloita ympäri maailmaa kiertänyt Markkanen tuo takalinjoille vakautta ja pystyy yksin varastamaan pisteitä joukkueelleen. Veteraanivahti kantaa suuren osan menestyksestä harteillaan ja antaa puolustukselle itseluottamusta varmoilla otteillaan. Markkasen edessä on helppo pelata rohkeasti, kun tietää, ettei jokaisesta virheestä oma verkko heilu. Markkanen on myös erinomainen esikuva ja mentori Mikkelin Jukureista SaiPaan siirtyneelle Andreas Bernardille. Mielenkiintoisia nimiä loppukautta ajatellen ovat myös joukkueeseen viikonloppuna liittyneet hyökkääjä Dave Spina ja puolustaja Jakub Cutta.
Arvio
SaiPa on perinteisesti hyvä kotijoukkue ja lähtee tähänkin otteluun ennakkosuosikkina. Ilveksen viime otteluiden pirteät otteet ja taisteleva peli-ilme lupaa kuitenkin lappeenrantalaisille hikistä iltapuhdetta. Mikäli Ilves kestää SaiPan alkurynnistyksen ja välttää suuret notkahdukset ottelun sisällä, on tamperelaisilla mahdollisuus napata tärkeät lisäpisteet.