LIPUT (E-parvi lopuunmyyty, istumapaikat vähissä) | FACEBOOK-TAPAHTUMA
Edellisissä otteluissaan tappion kärsineet Ilves ja Tappara ottavat yhteen kauden toisessa paikalliskamppailussa Hakametsässä. Kauden avauksessa niukan voiton napannut Tappara kulkee Liigan kärkipaikalla ja isäntäjoukkue Ilves taistelee sijoituksista tasaisessa keskikastissa. Paikallisottelut ovat kuitenkin oma maailmansa, eikä sarjataulukon tavaamisesta ole tietoakaan, kun kentällä taistellaan pisteistä. Tasaako Ilves tänään puntit kauden suurimman kotiyleisönsä edessä?
Asetelmat
Ilves lähtee kauden toiseen paikalliskamppailuun pienen alavireen saattelemana. Takana on kaksi nihkeää esitystä, ja peli ei ole palannut viikon tauon jälkeen uomiinsa. Tiistain ottelusta Pelicansia vastaan tupsukorvat raapivat kaksi pistettä keskinkertaisella esityksellä, mutta eilisessä ottelusta Sportia vastaan tamperelaiset palasivat ilman pisteitä ja tehtyjä maaleja. Ennen taukoa pelatussa viimeisessä ottelussa KooKoota vastaan Ilves sai luotua vaivattomasti maalipaikkoja, mutta heikon viimeistelyn ja vastustajan vahvan maalipelin ansiosta osumia tuli vain kaksi. Jo pidemmän aikaa vaivanneen tehottomuuden takia joukkue tarvitseekin pikaisesti onnistumisia tililleen ja selvän piristysruiskeen otteisiinsa. Positiivisesti ajateltuna maajoukkuetauon aikana tyhjentyneen sairastuvan ansiosta joukkueessa on aitoa kilpailua pelipaikoista. Pelaajarotaation myötä joukkueessa on aina näytönhaluisia pelaajia tuoreilla jaloilla.
Tappara palasi maajoukkuetauolta tositoimiin maanantaina pelaamalla Luulajaa vastaan CHL:n toisen neljännesvälieräottelun. Hallitseva CHL:n mestari kaatoi Tapparan kotikentällään puhtaasti 5-0 ja päätti samalla Tapparan kauden kyseisessä kilpailussa. Paluu kotimaiseen liigakaukaloon tapahtui keskiviikkona, kun KalPa kaatoi kirvesrinnat niukasti 1-2. Tappiosta huolimatta Tappara jatkaa Liigan kärjessä Lukon, Kärppien ja HIFK:n hengittäessä niskaan lähietäisyydellä. Tapparan vahvuutena on vuodesta toiseen ollut tulivoimainen hyökkäys yhdistettynä tiiviiseen puolustuspelaamiseen, eikä asiaan ole tilastojenkaan valossa tullut tälle kaudelle muutosta. Joukkue on sarjan kärjessä tehtyjen maalien määrässä ja vähemmän päästettyjä maaleja on tililleen kerännyt vain kaksi joukkuetta.
Edelliset kohtaamiset
Kaudella 2014-15 joukkueet ottivat yhteen viidesti. Kauden kaksi ensimmäistä kohtaamista vei nimiinsä Tappara lukemin 1-2 ja 2-3, kun taas Ilves nappasi kolmannesta koitoksesta voiton numeroin 1-4. Neljännen ottelun vei taas Tappara puhtaasti 5-0, ja Ilves otti kauden viimeisestä kohtaamisesta voiton niukasti 2-1. Kuluvan kauden avaus oli tiukka ja vähämaalinen. Tamperelaisen liigakauden avausmaali nähtiin reilun neljän minuutin pelin jälkeen, kun Aleksi Elorinteen rystylaukaus yllätti Hannu Toivosen. Arttu Ilomäki kasvatti Tapparan johdon kahteen toisen erän kolmannella peliminuutilla, mutta Matias Soinnun tulinen rannelaukaus kavensi tilanteeksi 2-1 ottelun puolivälin juuri ylityttyä. Ilveksen taistelu kolmannessa erässä ei kuitenkaan tuottanut enää lisäosumia, joten kauden avausottelu päättyi Tapparan voittoon 2-1.
Kuumat pelaajat
Ilveksen tärkein ja paras pelaaja Hannu Toivonen sai eilen harvinaisen lepovuoron, kun joukkueen maalia Vaasassa vartioi Henri Kiviaho. Toivonen on urakoinut Liigassa eniten pelattuja minuutteja ja ollut joukkueen tuki ja turva illasta toiseen. Hyökkäyspäässä Tapio Laakso on löytämässä pelituntumaansa loukkaantumisen jäljiltä. Keskushyökkääjä tuo joukkueeseen energiaa ja yritteliäisyyttä kaukalon jokaisella alueella. Jyri Niemen paluu puolustuslinjoille tuo kokoonpanoon lisää kovuutta, ja mies osaa tilaisuuden tullen myös käyttää laukaustaan ylivoimapelissä. Pirteästi koko kauden esiintynyt Aleksi Mustonen saavuttaa ottelussa sadan pelatun runkosarjaottelun rajapyykin ja toivottavasti juhlistaa tapausta tehopisteiden muodossa.
Kristian Kuusela on Liigan pistepörssin kärjessä, mutta joukkueen kiinnostavin nimi on kuitenkin Patrik Laine. Liigassa tulokaskauttaan pelaava Laine on väläytellyt osaamistaan ja näyttänyt katsojille, miksi nuorukaisen otteita seurataan tiiviisti kykyjenetsijöiden toimesta. Laineesta odotetaan yhdessä Kärppien Jesse Puljujärven kanssa yhtä ensi kevään NHL:n varaustilaisuuden kärkinimeä. Tapparan vahvan puolustuspelin viimeisenä lukkona toimii Tomi Karhunen. Kurinalaisen viisikkopuolustuksen ansiosta Karhunen kohtaa useimpia virkaveljiään keskimääräistä vähemmän laukauksia ja vaarallisia maalintekopaikkoja, mutta ei miehen työ silti mikään helppo ole. Maalivahdille on hankala pysyä vireessä ja pitää keskittyminen kasassa, kun töitä on vähän. Karhunen on kuitenkin tottunut tähän torjumalla aikaisemmin urallaan menestyksekkäästi mestaruuksia voittaneen Kärppien takalinjoilla.
Arvio
Mikäli historia toistaa itseään, on edessä jälleen kerran tasainen ja vähämaalinen kohtaaminen. Vuosien saatossa on käynyt selville, että sarjataulukon tilanteella ei juuri ole merkitystä, kun Tampereella pelataan paikallispelejä. Tapparalla on kuitenkin etu pelaajamateriaalinsa puolesta, mutta Ilves syttyy varmasti paikallisvastustajastaan parin nihkeämmän esityksen jälkeen. Ilveksen täytyy karsia pelistään turhat virheet ja onnistua erikoistilanteissaan, mikäli aikoo pistetiliään illan ottelussa kerryttää.