Ilves jatkoi hallitsevan Suomen mestarin Turun Palloseuran syystuskaa. Tamperelaiset hakivat kolme sarjapistettä lukemin 1-3 (0-1, 0-0, 1-2). Matias Myttynen viimeisteli kauden avausosumansa 0-1 -maalilla ja lopullisen sinetin iski tyhjiin Henri Tuominen, jolle maali oli liigauran ensimmäinen. Ilveksen toisesta maalista vastasi Ville Korhonen. Ilveksen maalilla Jani Hurme ehti kiekon eteen 28 kertaa ja edesauttoi joukkueensa toiseen peräkkäiseen voittoon.
Ilves sai illan otteluun hyvän alun. Matias Soinnun haaston TPS-puolustus vielä hoiti heittäytymällä, mutta irtokiekkoon ehti ensimmäisenä Matias Myttynen, joka tälläsi kiekon verkon perukoille pelikellon näyttäessä 3.59 TPS-vahti Atte Engrenin hanskakäden haroessa tyhjää. Syöttöpisteille pääsi Soinnun lisäksi myös ketjun kolmas jäsen, SM-liigan maalipörssin jaettua ykköstilaa pitävä Joonas Rask. Sointu puolestaan jatkaa vakuuttavaa tulokaskauttaan – kuusi ottelua on tuonut seitsemän (3+4) tehopistettä.
Ilveksen päävalmentaja Juha Pajuoja oli tyytyväinen kolmeen pisteeseen, vaikka ottelu itsessään ei mikään suuri kiekkonäytelmä ollut.
– Ei ollut erikoinen ottelu meiltä. Toki ensimmäiset kolme vieraspistettä ovat todella tärkeät. Tiedostettiin Tepsin vaikeudet ja lähdettiin siitä, että pidetään nolla mahdollisimman kauan omassa päässä, jotta usko alkaisi horjua vastustajalla.
– Kun teimme avausmaalin, ei meillä ollut hirveästi hätää. TPS ei saanut oikeastaan minkäänlaista kirivaihdetta päälle. Itseluottamus on siellä aika pohjalla, myönsi Pajuoja.
Tuomiselle liigauran avausmaali
Ottelun toinen erä oli maaliton. Ainoat tilastomerkinnät olivat kotijoukkueen kolme rangaistusta ja Ilveksen kaksi. Kolmannessa erässä nähtiin yhteensä kolme maalia. Ilveksen 0-2 -maali oli näyttävä. Mark Lee pelasi kiekon maaliviivan taakse Kai Kantolalle, joka käänsi selän takaa ns. bulgarialaisella syötöllä limpun Ville Korhoselle. ”Kolli” viimeisteli taidokkaasti suoraan syötöstä oikeaan yläkulmaan ajassa 47.49. Vain reilu kaksi minuuttia myöhemmin oli kotijoukkueen vuoro onnistua. TPS-kapteeni Ville Vahalahti kavensi komealla laukauksella Sami Venäläisen aloitusvoiton jälkeen. Neljä minuuttia myöhemmin TPS pääsi yrittämään tasoitusta Mark Leen ottaessa kahden minuutin rangaistuksen koukkaamisesta, mutta Ilves selvitti alivoiman suht helposti.
Viimeisen naulan TPS-arkkuun pääsi lyömään 17 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua turkulaislähtöinen Henri Tuominen uransa ensimmäisellä liigamaalillaan. Jesse Niinimäki antoi maltillisen syötön ja 189-senttinen nelosketjun sentteri sai laittaa kiekon rauhassa tyhjään Tepsi-maaliin kotijoukkueen hakiessa tasoitusta ilman maalivahtia. Ilves nousi voittonsa turvin sarjataulukossa kahdeksanneksi – vain kolmen pisteen päähän viidennestä sijasta.
– Myttysen (laidoilla Sointu ja Rask) ja Tuomisen (Välimaa ja Keränen) ketjut olivat tänään hyviä, ja Hurme maalillaan myös, Pajuoja kehui.
– Puolustusvalmius oli hyvällä tasolla. Tepsi ei saanut oikeastaan ylivoimahyökkäyksiä. Liike oli puolestaan huonoa – mentiin hieman mukaan Tepsin kävelyyn. Liike ja nopeus ovat kuitenkin tärkeimmät asiamme, joten jatkossa ei tällaiseen ole varaa, mikäli haluamme taistella pisteistä.
Ilveksen pakkikalusto hupeni ottelun edetessä, sillä sekä Teemu Kesä että Nils Bäckström joutuivat sivuun ottelun aikana.
– Menimme melkein kaksi erää kahdella pakkiparilla. Pojat (Ryan Glenn, Antti Bruun, Niko Peltola, Jyrki Jokipakka) pelasivat tasaisen hyvin. Ylivoimaan siirrettiin Rask puolustajan paikalle, mutta muuten mentiin neljällä pakilla loppuun saakka.
– Vielä ei ole tietoa, ovatko Kesä ja Bäckström sivussa torstain ottelusta. Keskiviikkona katsotaan tilanne tarkemmin, mutta vammat eivät ainakaan ensisilmäyksen jälkeen näyttäneet mahdottomilta, kertoi ”Juupe”.
Nuoret saavat vastuuta ja kiittävät
Mielenkiintoinen yksityiskohta ottelusta oli se, että peräti yhdeksän eri Ilves-pelaajaa kirjautti tehopisteen tililleen. Mikä ilahduttavinta, Ilveksen nuoret pelaajat saivat jälleen vastuuta ja vastasivat hienosti huutoon. 19-vuotias Tuominen, 20-vuotiaat Myttynen, Rask, Sointu ja Michael Keränen sekä 23-vuotiaat Kantola ja Korhonen antoivat jälleen kovat näytöt osaamisestaan. Kun lisätään vielä se, että 20-vuotias, ensimmäistä liigakauttaan pelaava puolustaja Niko Peltola kellotti hurjat jääminuutit (28.38) ja vuotta nuorempi Jyrki Jokipakkakin pelasi yli 18 minuuttia (tehotilasto +2), ei voi kuin ihailla tämän kauden joukkuetta ja nostaa valmentajille hattua antaessaan nuorukaisille peliaikaa.
Ilves matkustaa keskiviikkona Ouluun ja kohtaa torstai-iltana Kärpät. Lauantaina on vuorossa kotiottelu SaiPaa vastaan.