Ilves otti helpottavan voiton, kun se vei Hakametsässä täydet kolme pistettä Pelicansilta numeroin 3-2.
Kotijoukkue aloitti pelin vahvasti ja vei ensimmäisen erän omiin nimiinsä, vaikka maaleja ei Hakametsässä päästykään vielä tuulettamaan. Ensimmäisen kuuden minuutin aikana Ilves-miehistö onnistui luomaan kymmenkunta paikkaa, mutta Pelicans-vahti Jere Myllyniemeä ei onnistuttu ohittamaan. Hyvän paineen hyökkäysalueelle luonut Ilves pääsi ensimmäisen kerran ylivoimalle ajassa 6.13, kun Jan Latvala sai kaksiminuuttisen koukkaamisesta. Ylivoima pyöri kelvollisesti, mutta vedot eivät löytäneet tietänsä maaliin asti.
Erän puolivälin jälkeen Ilves joutui ensimmäisen kerran alivoimalle, kun Jarkko Näppilä joutui jäähylle koukkaamisesta. Pelicansin ylivoima ehti kuitenkin pyöriä vain 12 sekuntia, kun puntit tasoittuivat. Antti Kangasniemi pääsi purjehtimaan lähes koko kentän läpi alivoimalla, mikä pakotti Juha-Pekka Pietilän rikkomaan kakkosen arvoisesti. Erikoistilanne ei maaleja tuottanut, mutta joukkueiden tultua täysilukuisiksi vierasjoukkue sai hieman otetta pelistä ja luotua painetta Ilves-alueelle. Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin kuitenkin tasalukemista 0-0.
Kukkonen siirtää Ilveksen johtoon
Ilveksen kova työnteko palkittiin toisessa erässä. Tupsukorvat pääsi ylivoimalle, kun Tomi Pekkala sai kaksiminuuttisen korkeasta mailasta huitaistuaan Eero Savilahtea. Ilves-ylivoiman aikana Pelicansilla oli paikka siirtyä johtoon, kun Vili Sopanen pääsi puolittain karkuun. Kultakypärän yritys ohjautui kuitenkin ohi maalin. Ajassa 27.30 Mikko Kukkonen iski helpottavan 1-0-osuman maalin kulmalta Turo Asplundin oivaltavasta syötöstä.
Avausmaalin jälkeen Pelicans sai isomman vaihteen päälle ja vyöryi Ilves-päätyyn. Ville Kolppanen oli kuitenkin kiekkojen tiellä torjuen yhden irtokiekon komeasti mailallaan ilmasta. Pelicans pääsi toisessa erässä kahdesti ylivoimalle Konsta Mäkisen ja Antti Kangasniemen jäähyjen aikana. Pussinokat eivät kuitenkaan päässeet Pavel Rosan tolppaan laukomaa kiekkoa lähemmäs maalia.
Ykkösvitja taituroi tupsukorvat rinnalle ja ohi
Pelicans onnistui tasoittamaan pelin heti kolmannen erän alussa. Lievästi paitsiolta haiskahtanut tilanne päättyi pussinokkien juhlaan, kun ensimmäisen liigamatsinsa pelannut Joel Mustonen pääsi iskemään pelin tasoihin Jarkko Immosen syötöstä. Peli ehti vanheta vain reilun neljän minuutin verran avausosumasta, kun Pelicans tuuletti jo toista maalia, kun Joonas Alanteen kova veto b-pisteeltä ohitti Ville Kolppasen ja vei vierasjoukkueen 1-2-johtoon.
Toisen maalin jälkeen hyvin hiillostanut Ilves pääsi pelissä neljännen kerran ylivoimalle, kun Pekka Saarenheimo koukki itsensä jäähylle ajassa 50.52. Ylivoimaa ehti kulua reilun minuutin verran, kun Sami Sandell tasoitti pelin tarkalla laukauksella Michael Keräsen ja Martti Järventien esityöstä. Vain vajaan minuutin kuluttua tasoitusosumasta ykkösvitja teki jälleen tuhojaan, kun Michael Keräsen viivasta ampuma propellikiekko sujahti ohi Jere Myllyniemen. Pelicans yritti vielä viimeisen puolentoista minuutin aikana runtata pelin tasoihin ilman maalivahtia, mutta ei onnistunut siinä Jarkko Näppilälle ajassa 58.52 vihelletystä jäähystä huolimatta.
OTTELUN RATKAISUT:
Ilves pelasi mainion ottelun ja oli pelissä hallitsevampi osapuoli. Joukkue loi hanakasti paikkoja jo ottelun ensimmäisessä erässä, mutta kiekot upposivat häkkiin vasta toisessa ja kolmannessa erässä.
ILVEKSEN PARHAAT:
Hyökkääjä Antti Kangasniemi teki ankarasti töitä läpi ottelun. Ensimmäisen liigapelinsä pelannut Eero Savilahti onnistui myös mainiosti.
Maalilla Ville Kolppanen oli totutun varmaotteinen. Ykkösketju Kantola-Sandell-Keränen paransi peliään loppua kohden ja vastasivat Ilveksen ratkaisevista maaleista.
ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
+ Vahva ensimmäinen erä.
+ Upea nousu kolmannessa erässä rinnalle ja ohi.
+ Maalivahtipeli.
– Viimeistely. Varsinkin ensimmäisessä erässä Ilveksellä olisi ollut paikkoja siirtyä ottelussa johtoon
ERIKOISTA:
Molemmilla joukkueilla pelasi ottelussa yksi liigadebytantti. LeKissä alkukauden pelannut Eero Savilahti oli nostettu pelaavaan kokoonpanoon nelosketjun oikeaan laitaan. Pelicansissa ensimmäisen liigaottelunsa pelasi Joel Mustonen.
SEURAAVA OTTELU:
Ilveksen seuraava ottelu on tämän viikon lauantaina Ratinassa, kun paikallisvääntö käydään ulkojäillä Talviklassikossa. Ottelu alkaa kello 18.30.
VALMENTAJA- JA PELAAJAKOMMENTIT:
Päävalmentaja Tuomas Tuokkola
– Pelissä näkyi se, että molemmat joukkueet on hävinnyt paljon pelejä ja halusi varmasti voittaa. Me lähdettiin peliin hyvin, mutta päästettiin pelistä irti. Toiseen erään parannettiin peliä vähän, mutta tällä hetkellä ei päästä kotihallissa yhtä hyvään pelaamiseen kuin vierashalleissa, kuten Lukko- ja HIFK-peleissä.
– Nyt Keränen-Kantola-Sandell sai sen palkinnon siitä, minkä työn ne on tehnyt. Ne on kantanut joukkuetta ja laittanut itsensä likoon jokaisessa harjoituksessa ja joka ilta pelissä.
– Voittaminen ruokkii voittamista.
– Jekimovsilla on yläraajavamma ja on taukoon asti poissa.
– Eero (Savilahti) on mennyt hurjasti kesästä eteenpäin ja ansaitsee sen, että pääsee jatkamaan.
Hyökkääjä Michael Keränen
– Kentälle jätettiin tänään kaikki. Pelattiin kurinalaisesti loppuun asti ja uskottiin voittoon. Tämä oli todella helpottava voitto.
– Näin (3-2-maalia ennen), että siinä on hyvä linja ja kiekko voisi vaikka mennä maaliin. Kiva, että välillä pomppii näinkin päin.
– Mielenkiinnolla ja innostuneena odotan Talviklassikkoa. Mikäs sen hienompaa kuin päästä ulkojäille.
– On hienoa, kun saa pelata. Yritän olla kaiken sen vastuun arvoinen.