Toinenkin tasausottelu HPK:ta vastaan päättyi tappioon, kun vierailija korjasi pisteet Hakametsästä lukemin 1-3.
Ilves hallitsee avauserää
Ilves aloitti ottelun hyvin ja sai luotua painetta HPK:n alueelle. Reilun parin minuutin pelin jälkeen Tommi Välimaa antoi hyvän passin Aleksi Mustoselle, jonka laukauksen Juuse Saros onnistui kuitenkin torjumaan. HPK:n Antti Aarnio pääsi karkaamaan tilanteesta läpiajoon, mutta Ville Kolppanen torjui Aarnion heppoisen laukauksen hätiin ehtineen Konsta Mäkisen avustuksella helposti.
Ilves järjesteli erässä muutaman maukkaan maalipaikan, mutta viimeistely ontui. Mikko Kukkonen ja Kai Kantola pääsivät sohimaan kiekkoa aivan maalin edessä, mutta kummankin maalintekoyritykset päätyivät Saroksen suojiin. Kerhollakin omat paikkansa oli. Paras niistä osui Joonas Vihkolle, joka sai lauottua kiekon ohi tyhjästä maalista.
Tuomarin pilli soi ensimmäisen kerran jäähyn merkiksi ajassa 18.07, kun Petteri Nikkilä roikkui Michael Keräsen kumoon. Ilveksen ylivoima lähti nihkeästi liikkeelle, mutta kakkosylivoima sai aivan erän lopulla pakkopelin pyörimään. Roope Hintz tiputti ajassa 19.57 korkeuksiin kohonneen kiekon hanskallaan alas ja ampui tyylikkäällä laukauksella kiekon maalin ylänurkkaan. Uran avausmaalin juhlinta päättyi kuitenkin alkuunsa, kun toinen päätuomari Antti Boman näki tilanteessa maalin sijaan kiekon sulkemisen ja pisti nuorukaisen istumaan kaksiminuuttista. Avauserän viimeiset sekunnit pelattiin tasavajaalla ja erätauolle lähdettiin lukemista 0-0.
Vaikea toinen erä
Hintzin jäähyn ollessa käynnissä, joutui Ilves pelaamaan toisen erän alun vajaalla. Kotijoukkue selvitti kuitenkin alivoimansa helposti ja painosti erän alkuminuutit. Erän ensimmäisen mainoskatkon jälkeen peli puuroutui keskialueen taisteluksi ja HPK sai luotua muutaman tekopaikan. Ottelun avausmaali nähtiin ajassa 32.07 kun Ville Viitaluoma ohjasi vierailijat 0-1-johtoon.
Maalin jälkeen Ilves pääsi pelaamaan ylivoimaa, kun HPK:lle vihellettiin jäähy väärästä vaihdosta. Kotijoukkueen ylivoima ei kuitenkaan lähtenyt pyörimään ja kiekko sählättiin omalla alueella Tuomas Vänttiselle, joka ohitti tarkalla rannelaukauksella Ville Kolppasen ja muutti lukemiksi 0-2-ajassa 33.41.
HPK:n toisen maalin jälkeen Mikko Kukkonen otti hanskallaan kiekon alas hyökkäysalueella. Tällä kertaa tilanteesta ei vihelletty jäähyä, vaan Kukkonen pääsi laukaisemaan hyvältä sektorilta, mutta kuti pysähtyi Saroksen patjoihin. HPK:n paras paikka loppuerässä tuli läpiajoon karanneelle Borna Rendulicille, mutta Kolppanen kesti.
Ilves onnistui vihdoin avaamaan maalitilinsä ajassa 39.12, kun Sami Sandell upotti kiekon verkkoon maalin kulmalta. Syöttöpisteet maaliin merkattiin Michael Keräselle ja Tommi Kivistölle. Lisäosumia erässä ei enää nähty ja erätauolle lähdettiin tilanteessa 1-2.
Kolmas erä tiukkaa vääntöä
Kolmannen erän alku oli Ilvekselle vaikea ja hyökkäysalueelle pääseminen tuotti ongelmia. Erän kuluessa Ilves avasi peliään ja se tuotti HPK:lle useita hyviä vastaiskuja. Ville Kolppanen kuitenkin muurasi maalinsa ja piti hyökkäyspelinsä kanssa yskähdelleen petolauman mukana pelissä.
Ilveksen parhaat maalipaikat erässä järjesteli ykkösketju. Michael Keräsellä oli muutama hyvä vetopaikka ja Sami Sandell ujutti kiekon pienestä kulmasta niukasti ohi maalin, mutta Saroksen maali pysyi puhtaana. Erän puolivälissä ykkössentteri Sandell kolhi itseään ja Ilves joutui sekoittamaan ketjujaan.
Erän loppuminuuteilla Ilves otti Kolppasen pois maalinsa suulta ja yritti tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla. Riski ei kuitenkaan eilisen tapaan onnistunut, vaan HPK:n Viitaluoma onnistui roiskaisemaan kiekon tyhjään Ilves-maaliin muuttaen loppunumeroiksi 1-3-ajassa 58.05.
OTTELUN RATKAISUT:
Rankan roikkumisen ja mailahäirinnän sallinut tuomarilinja tuotti ongelmia Ilvekselle, jolla oli vaikeuksia päästä maalintekopaikoille. HPK sen sijaan onnistui purkamaan useaan otteeseen Ilves-puolustuksen ja iskemään vaarallisiin vastaiskuihin. HPK:n toisen erän maalit riittivät lopulta voittoon.
ILVEKSEN PARHAAT:
Ville Kolppanen antoi Ilvekselle jälleen mahdollisuuden voittaa, torjumalla monta vaarallista laukausta. Yhteensä kiekko pysähtyi Kolppaseen 33 kertaa. Jo melkein avausmaaliaan Liigassa juhlimaan päässyt Roope Hintz on osoittanut pystyvänsä pelaamaan miesten tasolla. Nuorukainen pystyy oivaltaviin ja juonikkaisiin ratkaisuihin hyökkäyspäässä. Aleksi Mustonen on oiva lisä Ilveksen hyökkäyskalustoon.
ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
+ Maalivahtipeli
+ Ensimmäisessä erässä Ilves pelasi hyvää kiekkoa, vaikka se ei yhtä hylättyä maalia lukuun ottamatta tehoiksi jalostunutkaan.
– HPK pääsi helposti vastaiskuihin.
– Ilveksellä oli vaikeuksia ylittää keskialue ja kiekkoa jouduttiin roiskimaan paljon hyökkäyksiinlähdöissä.
ERIKOISTA:
Ottelussa vihellettiin vain kolme jäähyä, niistäkin yksi kiekon sulkemisesta ja toinen väärästä vaihdosta.
SEURAAVA OTTELU:
Ilves matkustaa tiistaina Lahteen Pelicansin vieraaksi. Seuraava kotiottelu on vuorossa ensi viikon perjantaina kun vieraaksi saapuu SaiPa.
VALMENTAJA- JA PELAAJAKOMMENTIT:
Tuomas Tuokkola:
– Turpaan tuli. Erikoinen peli oli. HPK oli tänään mielestäni hyvä pelin kokonaisuudessa. Meidän kypsyys ei tänään ihan riittänyt, eikä onnikaan ollut pelissä myötä. Lähdettiin hyvin peliin, mutta ei saatu maaleja. Toisessa erässä tehtiin huolimattomuusvirheitä.
– Tämä on oppimisprosessi niin kuin olen puhunut. Jos vastustaja rytmittää peliä noin, kuten HPK tänään teki, niin meidän on pystyttävä vastaamaan siihen omilla aseilla. Tänään me ei siihen ihan pystytty.
– En sano mitään siitä kiekonsulkemistilanteesta. Jokainen joka näki eilisen ja tämän päivän pelin näki, että meitä vähän sorsittiin, se nyt on vaan fakta. Mutta ei me tätä peliä siihen hävitty.
– Minun mielestä meidän jokainen pelaaja antoi tänään kaikkensa. Tullaan maanantaina takaisin harjoituksiin ja jatketaan pelejä tiistaina Lahdessa.
– Aleksi Mustonen on ollut aktiivinen ja liikkuva. Olen tykännyt. Toki vaatii aikaa, että saadaan ajettua kunnolla sisään. Mutta uskon, että tulee olemaan paljon hyötyä. Sami Sandellin tilanteesta en osaa sano vielä yhtään mitään.