Eilen heikolla esityksellä Tapparalle hävinnyt Ilves pääsee uudelleen tositoimiin jo tänään, kun joukkue matkustaa Hämeenlinnaan HPK:n vieraaksi. Illan isännät avasivat kautensa eilen Turussa, jossa TPS vei kevään finaalien uusintaottelun nimiinsä voittomaalikisan jälkeen.
Edelliset kohtaamiset
Ilves ja HPK pelasivat viime kaudella vastakkain viidesti. Ilves voitti ensimmäisen kamppailun kotonaan maalein 6-4, mutta hävisi loput neljä keskinäistä kohtaamista. Hämeenlinnassa tupsukorvat ovat viimeksi voittaneet helmikuussa 2009, jolloin Geoff Plattin osuma voittomaalikilpailussa varmisti lisäpisteen lähdön Tampereelle.
Mielenkiintoista
* Joukkueet kohtasivat toisensa elokuussa Nokialla pelatussa harjoituspelissä. Kovalla prosentilla maalipaikkansa hyödyntänyt HPK vei ottelun nimiinsä puhtaasti luvuin 5-0.
* HPK:n hyökkääjät Miikka Männikkö ja Antti Roppo sekä puolustaja Jukka-Pekka Laamanen ovat edustaneet myös Ilvestä SM-liigassa. Maalivahti Juha Metsola on Ilveksen juniorikoulun kasvatti.
* Ilves-kapteeni Pasi Määttänen pelasi pari menestyksekästä kautta Hämeenlinnassa 2000-luvun alussa. Jesse Niinimäki kävi näyttämässä taitojaan HPK:ssa kaudella 2007-2008.
Kuumat pelaajat
Niko Peltola kuului Ilveksen harvoihin onnistujiin kauden avausottelussa. Myös Matias Myttynen väläytteli lupaavasti. Etenkin joukkueen kokeneemmalta kalustolta odotetaan selvää tasonnostoa torstaisesta. Eilen huilannut Ville Korhonen palaa tänään pelaavaan kokoonpanoon.
HPK:n ykkösketju Kaspars Saulietis – Ville Viitaluoma – Juuso Puustinen keräsi TPS-ottelussa kaksi tehopinnaa mieheen. Puustisen ja Viitaluoman lisäksi maalinteossa onnistuivat Jukka-Pekka Laamanen ja Niko Nieminen. Puolustaja Josh McNevin urakoi jäällä peräti 26 minuuttia.
Odotettavissa
Ritaripaidat tulevat kauden kotiavaukseensa taatusti kovalla latauksella. Ilves joutunee etenkin ottelun alussa puolustuskannalle. Tupsukorvien on liikuttava huomattavasti terävämmin kuin eilen, jotta pisteitä saataisiin mukaan Hämeenlinnasta. Liiga-avaus ei antanut oikeaa kuvaa Ilveksen osaamisesta, mutta HPK:n kaataminen sen kotihallissa vaatii hurjan työmäärän