Asetelmat
Upeata tammikuuta pelaava Jyp on noussut sarjataulukossa jo sijalle viisi. Jyväskyläläisryhmä on hävinnyt viimeisestä kymmenestä ottelustaan ainoastaan yhden, joka sekin tuli sarjakärki Tapparaa vastaan. Viimeiseen viiteen otteluun hurrikaanipaitojen verkkoon on tehty ainoastaan kuusi maalia, joista peräti kolme tuli ottelussa HIFK:ta vastaan. Vastassa on siis erittäin tiiviisti puolustava joukkue. Vierasjoukkue Ilveksen tammikuu on sujunut kotijoukkuetta mollivoittoisemmin. Kymmenestä viime ottelusta tupsukorvat ovat raapineet neljä voittoa, joista kaksi voittomaalikilpailun kautta.
Erikoistilanteet näyttelevät varmasti isoa osaa tulevassa kamppailussa. Jypin ylivoimaprosentti 23,27 on Liigan toiseksi paras, ja Ilveksen neljänneksi paras lukemalla 18,18%. Alivoimalla Jyp on Liigan ykkösjoukkue, kun taas Ilveksen alivoima on Liigan yhdeksänneksi parasta. Vierasjoukkueen onkin syytä pysyä poissa jäähyaitiosta, jos pisteiden kanssa kotimatkalle meinataan lähteä.
Vaikka Liigan kärkikolmikko on jo hieman omilla teillään, niin erinomaista jaksoa pelaava Jyp on noussut taistelemaan jopa kotiedusta. Ilves käy sen sijaan tiukkaa kamppailua kymmenennestä sijasta, joten jokainen piste on vierasjoukkueelle todella tärkeä.
Ilveksen sairastupa on tyhyjenemään päin, ja harmittavaan tappioon päättyneessä paikallispelissä Karri Kivi saikin pitkäaikaispotilaita lukuunottamatta pitkästä aikaa lähestulkoon täyden joukkueen jäälle. Joukkueelle onkin varmasti tehnyt hyvää saada treenata täydellä porukalla, ja tämän pitäisi luvata hyvää tulevia koitoksia silmälläpitäen.
Kuumat pelaajat
Bluesista Jyväskylään kaapattu Antti Suomela on osoittautunut loistavaksi hauksi. Pistepörssin viidennellä sijalla majaileva Suomela on saanut hyvää tukea konkarikaksikolta Juha-Pekka Hytönen & Jani Tuppurainen.
Ilveksen kultakypärä Aleksi Mustosen peli piristyi silminnähden, kun loukkaantumisista kärsinyt Teemu Rautiainen palasi vierelle. Kaksikko juonikin paikallispelissä komean osuman Tapparan verkkoon. Puolustuksessa Olli Vainio on noussut ryminällä puolustuksen tukipilariksi ja onkin tehotilastossa joukkueen ylivoimainen ykkönen +12 lukemalla. Seuraavaksi parhaan lukeman haltija on yli 30 ottelua pelanneista Matias Sointu +2 merkinnällään.
Arvio
Kauden avauspelissä lähes kymmenen vuoden Jyväskylä-kirouksen rikkonut Ilves lähtee otteluun altavastaajana. Liigan kuumimpiin joukkueisiin tällä hetkellä kuuluva Jyp on, etenkin kotiluolassa, vaikea vastustaja kenelle tahansa. Tupsukorvien pitääkin esittää Synergia-areenalla todella tiivistä joukkuepeliä, mikäli mielivät kotijoukkueen kaataa. Erikoistilanteet näyttelevät varmasti isoa roolia illan ottelussa. Jos Ilves pysyy poissa jäähypenkiltä, ja aiemmin viikolla sairastuvalta palanneet pelaajat ovat hitsautuneet hyvin joukkueen pelaamiseen, ei vierasvoitto ole lainkaan poissuljettua.