Ilveksen otteluvuosi 2012 käynnistyy tiistaina Hakametsässä kamppailulla sarjakolmosta, Porin Ässiä, vastaan. Petolauma lähtee koitokseen taatusti nälkäisenä viime viikon pettymysten jälkeen.
Asetelmat
Ilves menetti viime viikolla kaksi voittoa karvaasti vastustajien noustessa viime hetkillä tasoihin. Näissä kamppailussa Ilves osoitti pystyvänsä parhaimmillaan sekä terävään hyökkäyspeliin että tiiviiseen viisikkopuolustukseen, mutta näiden elementtien yhdistämisessä 60 minuutin tasapainoiseksi suoritukseksi on vielä tekemistä.
Loistavasti kautensa aloittanut Ässät on hävinnyt neljä viidestä viime ottelustaan. Joulutauon jälkeen patapakka otti Hämeenlinnassa lukua HPK:n takoessa rujot 7-0-numerot taululle. Viime torstain kotipeli JYPiä vastaan näytti sekin repeävän murskatappioksi, kunnes Ässät intoutui kaunistelemaan loppulukemiksi siedettävät 2-4. Hyökkäyspelin tehottomuuden lisäksi porilaisryhmä on viime kierroksilla kärsinyt vuotavasta puolustuksesta.
Edelliset kohtaamiset
Tiistain yhteenotto on joukkueiden neljäs välienselvittely tällä kaudella. Kolme edellistä kohtaamista käytiin reilun viikon sisään marraskuun loppupuolella, jolloin Ässät haki ensin Hakametsästä pisteet numeroin 1-3 ja kuritti sitten kotonaan Ilvestä 5-2-lukemin. Kolmannen väännön käänsi jännittävien ja viihdyttävien vaiheiden jälkeen Hakametsässä lopulta nimiinsä Ilves Masi Marjamäen ohjattua voitto-osuman jatkoajalla. Loppuluvut kirjattiin 4-3 Ässien noustua kahdesti päätöserässä tasoihin takaa-ajoasemasta.
Kuumat pelaajat
Miika Wiikman torjui Ilves-maalilla torstaina 28 laukausta ja oli joukkueen selkäranka petolauman hakiessa arvokkaan vieraspisteen sarjakärki KalPalta. Kolmosketjun sentteri Antti kangasniemi viimeisteli 1-0-johtomaalin ottelun alkuhetkillä molemmissa viime viikon peleissä, joista jälkimmäisessä miehen osuma riitti melkein voittoon asti. Tärkeä energiapelaaja Joonas Rask oli sivussa edellisistä kamppailuista, mutta häntä odotetaan kokoonpanoon tällä viikolla.
Ässien slovakialainen tarkka-ampuja Tomas Zaborsky on mättänyt kiekkoja maaliverkkoihin hurjalla tahdilla. Miehen kauden saldo on jo huimat 26 maalia, joiden lisäksi tilillä on 14 syöttöpinnaa ja liigan pistepörssin piikkipaikka. Kanadalaissentteri Stephen Dixon puolestaan on kunnostautunut tekopaikkojen järjestelijänä. Hän johtaa liigan syöttöpörssiä 25 maalisyötöllään.
Sanottua
“Ei Ässissä enää ole muita vanhoja joukkuekavereitani kuin Tommi Taimi ja Juha Järvenpää. Lähdemme taas hakemaan pisteitä ja uskomme siihen, että niitä tulee. Hyvin pelasimme viime viikollakin, mutta pisteitä ei ole tullut tarpeeksi. Se on uskoakseni pitkälti korvien välistä kiinni.” (Niko Peltola, Ilves)
Arvio
Joukkueiden edelliset kohtaamiset ovat olleet fyysisiä ja paikoin kuumiakin vääntöjä, mutta tiistaina Ilves joutuu antamaan kamppailuvoimassa tasoitusta haalariosaston laitahyökkääjien, Kai Kantolan ja Tommi Välimaan, puuttuessa loukkaantumisten takia kokoonpanosta. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten petolauma pystyy paikkaamaan raskaan kalustonsa poissaolon.
Ilves on kyennyt kovalla karvauksellaan painamaan Ässät pelillisesti ahtaalle kauden edellisissä yhteenotoissa, mutta patapakka on kahdessa ottelussa kolmesta osoittanut pystyvänsä tupsukorvia kylmäpäisempään viimeistelyyn. Tiistainakin ottelun ratkaisuelementiksi noussee tehokkuus maalintekotilanteissa, joita auennee molemmissa päädyissä tarvittava määrä voittoon riittävien osumien iskemiseksi.