Hakametsässä pelataan perjantaina kauden kolmas paikalliskamppailu, kun Ilves isännöi Tapparaa. Onko tällä kertaa Ilveksen vuoro juhlia?
Tasaisuutta tilauksessa
Ilves väänsi tiistaina tiukan pelin sarjakärki Kärppiä vastaan. Tamperelaiset roikkuivat sitkeästi mukana kovavireistä oululaisryhmää vastaan, mutta maalinteko ei luonnistunut. Varsinkin kahdessa ensimmäisessä erässä Ilveksellä oli riittävä määrä paikkoja, mutta Ville Meskasen tolppakutia lähempänä kiekko ei Kärppien maalia käynyt. Oululaiset iskivät kertaalleen ensimmäisessä erässä ja kymmenisen minuuttia ennen loppua Charles Bertrand iski 0-2-voittolukemat. Tappiosta huolimatta Ilves esiintyi ryhdikkäämmin kuin parissa edellisessä ottelussa ennen maaottelutaukoa. Kolme edellistä otteluaan hävinnyt Ilves kaipaa tällä hetkellä kovasti pisteitä, jotta piste-ero playoff-paikkoihin ei kasva turhan suureksi.
Ilveksen peliä on koko kauden vaivannut nuorelle joukkueelle tyypillinen ailahtelu. Ääritasaisessa Liigassa pelin ailahtelu näkyy armotta tulostaululla. Ongelmia on ollut etenkin koko viisikon puolustuspelaamisessa, jonka kautta organisoitu hyökkäyspelikin on kärsinyt. Tehdyissä maaleissa Ilves on sarjan keskikastia, mutta omiin on mennyt eniten koko sarjassa. Puolustuspelin tiivistyminen onkin olennainen asia Ilveksen loppukauden kannalta – hyökkäyspäässä joukkueella kyllä riittää käsiä.
Tapparan alkukausi ei ollut edelleen lisäsatsauksia täksi kaudeksi tehneelle joukkueelle odotusten mukainen. Kurssi on kuitenkin ollut nousujohteinen ja tällä hetkellä Tappara seilaa Liigassa kahdeksan ottelun voittoputkessa. Sarjataulukossa joukkue on kivunnut jo sijalle kolme. Pettymyksiäkin Tapparan marraskuuhun mahtuu, sillä JYP tiputti kirvesrinnat jatkosta CHL:ssä. Edellisessä liigapelissään Pelicansin 3-0-voittanut Tappara on saanut huilata koko viikon ja palaa pelien muodossa maaottelutauolta vasta perjantain paikallispeliin.
Kummankin joukkueen sairaslista on harvinaisesti tyhjä ja joukkueet pääsevät peliin parhailla mahdollisilla kokoonpanoillaan.
Osuuko Meskanen jatkosopimuksen kunniaksi?
Ville Meskasen kahden vuoden jatkosopimus julkaistiin keskiviikkona. Alkukauden loukkaantumisen takia sivussa ollut hyökkääjä on pelannut tällä kaudella vasta 12. ottelua, mutta kivunnut jo Ilveksen sisäisen pistepörssin neljänneksi tehoin 6+6. Ratkaisuhalukas hyökkääjä on Ilvekselle äärimmäisen tärkeä kulmapala nyt ja tulevaisuudessa.
Riku Helenius on päässyt maaottelutauolla entistä paremmin sisään kasvattajaseuraansa. Kokeneella maalivahdilla tulee olemaan iso rooli Ilveksen taistelussa pudotuspelipaikoista. Juuri ennen Kärppä-peliä peliluvan saanut tuore hankinta Mark Flood esiintyi avauspelissään lupauksia herättävästi. 33-vuotiaan kanadalaisen toivotaan tuovan hyvän yleispelaamisen lisäksi kiekollista vahvuutta Ilves-puolustukseen. Ilveksen ykkösparin puolustajalle Olli Vainiolla perjantain paikalliskamppailu on uran sadas liigapeli.
Tapparan tehokkain pelaaja on pistepörssin sijalta 20. löytyvä Jukka Peltola. Maajoukkueessakin maalinteossa onnistunut Tappara-kapteeni on yksi sarjan parhaista yleispelaajista. Yksi Tapparan alkukauden onnistujista on ollut hyökkääjä Otto Rauhala, joka on kasannut jo 13 tehopistettä. Florida Panthersista alkukaudesta pelipaikkaa hakenut Sebastian Repo on Tapparaan palattuaan ollut täsmävahvistus. Tapparan leveässä puolustuskalustossa isointa vastuuta kahmivat Mikko Lehtonen, Niko Mikkola ja Veli-Matti Vittasmäki, jotka kaikki ovat Revon ja Peltolan lisäksi potentiaalisia olympiaedustajia.
Ilveksellä näytön paikka
Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti. Kauden avauspelissä Tappara pääsi nopeasti johtoon ja ratkaisi toisen erän kahdella maalillaan 0-3-voiton. Lokakuun kohtaamisessa Ilves meni Tapio Laakson maalilla 0-1-johtoon, mutta toisessa erässä pakka sekosi täysin ja Tappara vei voiton rumin 8-1-lukemin. Nyt kauden kolmannessa kohtaamisessa Ilves onkin näytön paikassa, johon ei luulisi olevan vaikea löytää latausta.
Ottelun alku on tärkeässä asemassa. Ilves on päästänyt liian usein ja liian helposti vastustajan johtoon, jonka jälkeen on rimpuiltu takaa-ajoasemassa. Ilveksen avainasioita ovat tutut viisikkopelin tiiveys ja sitä kautta tuleva laadukas kiekollinen pelaaminen. Tapparan puolustus on tiivis ja Ilveksen pitää pystyä viime aikoja tehokkaampaan viimeistelyyn. Tappara lähtee otteluun ennakkosuosikkina ja Ilveksen täytyy voittaakseen kaivaa työhaalareiden hihoista viime kevään pudotuspeleistä tutut viimeisen päälle teroitetut kynnet.