Hakametsässä kohtaavat tänään kaksi alkukautensa pääasiassa positiivisissa merkeissä aloittanutta joukkuetta, kun Jukurit vierailee ensi kertaa Ilveksen kotikentällä. Kertaalleen jo tällä kertaa yhteen ottaneet joukkueet pelasivat kumpikin tahoillaan eilen, joten siinä mielessä kohtaamiseen tullaan tasapuolisista lähtökohdista. Jatkaako Ilves tänään pisteputkeaan?
Asetelmat
Ilves palasi tauolta voittokantaan kaatamalla Ässät Hakametsässä puhtaasti 2-0. Voitto toi lisäannoksen itseluottamusta ja uskoa vastoinkäymisten koettelemalle ryhmällä. Etenkin hyökkäyksestä verrattain kokematon joukkue on saanut kauden aikana lisää voittamisen rutiinia ja kykyä pitää kiinni johtoasemastaan loppuun asti. Koettelemukset ovat osaltaan yhdistäneet joukkoja ja Karri Kiven ajama pelisuunnitelma kantaa jatkuvasti enemmän hedelmää. Tasaisessa sarjassa on myös pisteitä tultava tasaiseen tahtiin; jo muutaman ottelun tappio- tai voittoputket heilauttavat joukkueen sijoitusta useamman pykälän. Ilves onkin kerännyt kuudesta viime ottelusta viidestä pisteitä ja hakee tänään täyttä pistepottia kotikentältään. Eilen häämöttäneet kolme pistettä kääntyivät kolmannessa erässä yhdeksi pisteeksi, joten voitonnälkää ja näyttämisen halua löytyy joukkueesta varmasti.
Jukurit on ollut yksi liigakauden ehdottomia yllättäjiä. Kotiotteluissaan täysille katsomoille esiintyvä joukkue keikkui parhaimmillaan aivan sarjan kärkipaikoilla ja on nytkin liigatulokkaalle erittäin kunnioitettavasti neljäntenä harvinaisen tasaisessa sarjataulukossa. Etukäteisarvioissa liki yksimielisesti sarjan jumboksi veikattu savolaisryhmä on aloittanut sarjataipaleensa ennakkoluulottomasti ja hyödynsi vastustajiensa lievää ylimielisyyttä kauden alussa nappaamalla pisteitä kovalla prosentilla. Sarjan edetessä vastustajatkin ovat heränneet todellisuuteen eikä Jukureilta enää odoteta pisteautomaatin roolia. Risto Dufvan ja Ville Niemisen johtamat joukot luottavat työntekoon ja tiiviiseen puolustukseen hyvän maalivahtipelin tukemana.
Edelliset kohtaamiset
Kuluneella kaudella joukkueet ovat kohdanneet jo kertaalleen. Lokakuun ensimmäisenä Mikkelissä pelatussa ottelussa mentiin liki kaksi erää ilman maaleja, mutta Otto Koivula avasi maalihanat ylivoimalla kolme minuuttia ennen toista erätaukoa. Sama mies oli asialla päätöserän kolmannella minuutilla, kun Ilves kasvatti johtonsa ylivoimalla kahteen osumaan. Jukurien Zach Budish kavensi johdon puoleen vain kaksi minuuttia myöhemmin ylivoimalla, mutta Ilves sai pidettyä johtoasemansa loppuun asti. Sami Sandell kaunisteli loppunumeroiksi 1-3 tyhjään maaliin minuutti ennen päätössummerin sointia.
Kuumat pelaajat
Ville Meskanen on jatkanut tällä kaudella siitä mihin viime kaudella jäi. Meskanen on illasta toiseen vaarallinen eikä epäröi käyttää laukaustaan tilanteen osuessa. Nuorukainen pelaa sellaista kautta, että vastaavan tahdin jatkuessa Suomen kaukalot jäävät lähivuosina häneltä historiaan ja ura jatkuu kirkkaammissa valoissa ja isommilla areenoilla. Tuoreet vahvistukset Jerry D’Amigo ja Brett Bulmer saavat näyttää osaamistaan isoilla minuuteilla ja myös erikoistilanteissa on herroille tarjolla iso rooli.
Sami Rajaniemi on Jukurien tärkein pelaaja. Rajaniemi on lähes yksin pitänyt ottelut tasaisina ja antanut joukkueelleen mahdollisuuden voittaa illasta toiseen. Ilman erinomaista maalivahtipeliä Jukurit eivät olisi sarjataulukossa siellä missä nyt ovat. Hyökkäyksessä ei ole varsinaisia kärkinimiä, vaan tulosta on tehty tasaisesta laajalla rintamalla. Keskushyökkääjä Henrik Koivisto on löytänyt pelistään uuden vaihteen. Pisteitä on kasassa jo kauden avauskolmanneksella liki saman verran kuin aikaisemmilla kausilla on totuttu koko kaudelta odottamaan.
Arvio
Ilves oli ennen taukoa Pelicans-tappiota lukuun ottamatta alkukauden veroisessa vireessä ja on jatkanut tauon jälkeen nappaamalla neljä pistettä kuudesta mahdollisesta. Ilveksen on kuitenkin saatava ottelu haltuunsa jo varhain, jotta toivottava tulos saadaan aikaiseksi. Jukureiden valttikorttina on kuuma maalivahti, mutta Ilveksellä on tarpeeksi tulivoimaa saadakseen kotihallistaan täydet pisteet.
Lauantaina hallissa on luvassa paljon ohjelmaa myös lapsille. Lue lisää alla olevasta linkistä ja tule kannustamaan nuori ja taisteleva joukkue voittoon!
Osta liput Ilves-Jukurit-otteluun täältä | Lue lisää lauantain ohjelmasta | Avausmaaliveikkaus