Eilen HPK:n kotonaan maali-iloittelussa kaatanut Ilves matkustaa tänään Vaasaan Sportin vieraaksi. Tarttuuko eilisen voittopelin lopun hurmos mukaan myös vaikeaan vieraspeliin?
Ilves nousi hienoon voittoon
Ilves palasi eilen kaukaloon liki viikon pelitauon jälkeen. Ottelu HPK:ta vastaan oli maalirikasta kiekkoa, jossa tilanteet vaihtelivat useaan otteeseen. Ilveksen otteet ailahtelivat pelin sisällä paljon, mutta nousu tappioasemasta voittoon kolmannessa erässä osoitti luonnetta. Pelissä kahdesti osunut Teemu Rautiainen tulitti Ilveksen voittoon lopulta vain kahdeksan sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Kokonaisuutena Ilveksen peli jätti vielä paljon viilattavaa, ja tänään on uusi paikka hioa sitä parempaan kuosiin Vaasassa.
Sport sai huilata eilen, mutta pelasi torstaina kotonaan HIFK:ta vastaan. Sport oli välillä kovassakin myllyssä helsinkiläisten kanssa, mutta 46 kertaa torjuneen maalivahti Mika Järvisen johdolla vaasalaiset onnistuivat nappaamaan 4-1-kotivoiton. Sport on pelannut tällä kaudella viisi kotiottelua ja hävinnyt niissä ainoastaan kertaalleen.
Koivula tiputti gorillan selästään
Ilves sai eilisessä pelissä henkilökohtaisella tasolla tärkeitä onnistumisia. Maalinteon kanssa tuskaillut huippulupaus Otto Koivula avasi Ilveksen maalihanat ensimmäisessä erässä ja säesti iltaansa peräti kolmella syöttöpisteellä. Tehot 2+1 eilen takonut Teemu Rautiainen asettaa tänään päähänsä kultakypärän. Ville Meskanen teki paluun kokoonpanoon ja osoitti heti vaarallisuutensa. Kaksi syöttöpistettä kauden avauksessaan saalistanut Meskanen tuo Ilvekselle uusia variaatioita mm. ylivoimapeliin. Huonovointisen Antti Lehtosen eilen kesken ottelun korvannut Markus Ruusu saa tänään näytön paikan maalilla. Pelikiellosta vapautuva Joe Piskula tuo kaivattua rauhallisuutta ja vääntömomenttia Ilveksen puolustukseen.
ECHL:stä täksi kaudeksi Sportiin hankittu Michael Parks on alkukaudesta osoittautunut oivaksi hankinnaksi. Yhdysvaltalaishyökkääjä on saanut jyvän kohdalleen ja tehnyt jo 13 tehopistettä. Kovakutinen Markus Nenonen on pelannut aiempaa tasaisemman alkukauden ja onnistunut maalinteossa jo seitsemän kertaa. Pitkää pelikieltoa istuva Markus Kankaanperä on poissa Sportin puolustuksesta. Sportin kokemattoman puolustuksen johtohahmoksi on kasvamassa keskimäärin yli 24 minuuttia peliä kohden tällä kaudella uurastanut 21-vuotias Joni Tuulola. Maalivahti Mika Järvisen torjuntaprosentti ei mairittele, mutta pienikokoinen veskari on vaasalaisille tärkeä peruskivi.
Edellinen kohtaaminen venyi jatkoille
Joukkueet ovat kohdanneet jo kertaalleen tällä kaudella Vaasassa. Sport meni avauserässä kahden maalin johtoon, mutta Teemu Rautiainen kavensi. Toisessa erässä oli Ilveksen vuoro mennä Juhani Tammisen ja Stefan Espelandin maaleilla johtoon, mutta Sport tasoitti kolmannessa erässä. Ilveksellä oli oiva paikka napata voitto vielä varsinaisen peliajan lopussa ja jatkoajan alussa, mutta viimeistely ei onnistunut ja Michael Parks vei vaasalaiset 4-3-voittoon jatkoajalla.
Odotettavissa tasainen kamppailu
Eilinen nuosu voittoon HPK:ta vastaan oli Ilvekselle tärkeä etenkin henkisellä puolella. Nuoren joukkueen peli on ailahdellut pelin sisällä liikaa, mutta taitopotentiaali on hyvin tiedossa. Ilveksen pitää saada koko viisikko pelaamaan tiiviimmin ja puolustamaan paremmin. Pitkät pyöritykset omassa päässä ja viisikon epätasapaino antavat huonot lähtökohdat hyökkäyspeliin.
Kova kotijoukkue Sport tulee varmasti kovaa päälle heti alusta alkaen. Ilveksen pitää pystyä rauhalliseen ja kypsään oman pään pelaamiseen ensimmäisestä vaihdosta lähtien. Viisikkopelin toimessa Ilves on näyttänyt pystyvänsä horjuttamaan mitä tahansa joukkuetta tässä sarjassa. Nuori maalivahti Markus Ruusu on tärkeässä asemassa näyttöpaikassaan. Odotettavissa on tasainen ja joukkueiden historian tuntien kenties kiihkeäkin lauantai-illan kamppailu.