Lappeenrannassa nähtiin vähämaalinen kamppailu pitkin kautta vastoinkäymisiä kokeneiden joukkueiden kesken. Ilveksellä panoksena viimeisissä otteluissa ovat viimeiset pudotuspelipaikat, kun taas SaiPa pelaa käytännössä enää kunniastaan. Ilves hyödynsi ennakkosuosikin aseman ja nappasi tärkeät pisteet puhtaasti lukemin 0-3.
Maaliton avaus
Kamppailun avauserä alkoi melkoisen hitaasti eikä kenttätapahtumista ole juuri kerrottavaa ensimmäiseltä kymmeneltä minuutilta. Antti Lehtosta koeteltiin muutaman kerran todenteolla Teemu Aallon rangaistuksen aikana erän puolivälin molemmin puolin, mutta Lehtonen piti isännät nollilla. Erän edetessä ottelun hallinta siirtyi kuitenkin selvästi Ilvekselle ja joukkueet löysivät jo hieman intensiteettiä otteisiinsa. Ilves sai kaksi mahdollisuutta ylivoimapeliin erän loppupuoliskolla, mutta tulokset jäivät laihoiksi. SaiPan maalia vartioinutta Frans Tuohimaata päästiin koettelemaan lähietäisyydeltä useampaan otteeseen, mutta Ilveksen viimeistely ontui. Tasaviisikoin pelatessa Ilves pääsi erän loppua kohden koko ajan paremmin SaiPan alueelle sisään, mutta suorilla hyökkäyksillä ei Tuohimaata saatu ohitettua. Kun Antti Lehtonenkin piti maalinsa tyhjänä, päättyi avauserä maalittomassa tasatilanteessa.
Koivula avaa maalihanat
Lappeenrannan harvalukuinen yleisö näki ottelun avausmaalin toisen erän kolmannen peliminuutin täyttyessä. Tapio Laakso taisteli kiekon kulmassa Teemu Rautiaiselle, joka ajoi kohti maalia. Rautiainen löysi syötöllään maalille syöksyvän Otto Koivulan, jonka laukaus lipui jäätä pitkin tolpan kautta ohi Frans Tuohimaan. Maali oli Ilveksen avauserän hallinnan perusteella ansaittu ja toi otteluun lisää sykettä. Avauserään nähden puolustuspeli tarkentui selvästi eikä Ilves päässyt enää kävelemään SaiPan alueelle. SaiPa sai ohjattua Ilveksen maalintekosektorin ulkopuolelle eikä Tuohimaalla ollut maalillaan töitä torjuntojen määrällä mitattuna puoliakaan ottelun ensimmäiseen erään nähden. SaiPa oli ensimmäistä kertaa ottelussa hieman niskan päällä erän puolivälin jälkeen ja sai toisen mahdollisuuden ylivoimalla reilut viisi minuuttia ennen erätaukoa. Teemu Rautiaista rangaistiin polvitaklauksesta, mutta onneksi Rautiainen selvisi tilanteesta kahdella minuutilla. Ilveksen alivoimapeli toimi kuitenkin uhrautuvasti ja selviytyi urakastaan ilman takaiskua. Kun erän loppuminuutitkin pelattiin ilman lisäosumia, mentiin toiselle erätauolle Ilveksen niukassa johdossa 0-1.
SaiPan takaa-ajo ei tuota tulosta
Päätöserä pelattiin samoissa merkeissä kuin toinenkin, tarkalla puolustuspelillä kunnolliset maalipaikat olivat vähissä. Frans Tuohimaa keräsi ottelussa liki 40 torjuntaa, mutta suurin osa laukauksista tuli kaukaa ja ilman maskia. Ilves tarrasi ottelun voittoon kaksin käsin kiinni erän kahdeksannella minuutilla, kun pitkä painostus SaiPan alueella tuotti hedelmää. Veli-Matti Vittasmäki löysi hienolla poikittaissyötöllä maalin kulmalta Juho Liuksialan, joka laukoi tulisesti ranteella ohi Tuohimaan. Ilves sai pian maalin jälkeen vielä mahdollisuuden lisätä johtoaan ylivoimalla, mutta hyvin liikkuneista kuvioista huolimatta maali jäi uupumaan. SaiPa yritti vielä nousta takaisin voittotaisteluun, mutta kirivaihde ei missään vaiheessa mennyt kunnolla silmään. Antti Lehtonen otti ottelun tärkeimmän torjunnan muutama minuutti ennen täyttä aikaa Tero Koskirannan yritettyä ohittaa Lehtonen rystypuolelta, mutta Lehtonen sai kuitenkin suojansa väliin. SaiPa haki vielä tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla, mutta Aleksi Mustonen viimeisteli kuitenkin loppulukemiksi 0-3 tyhjään maaliin. Tärkeät kolme pistettä lähtivät siis tamperelaisten matkaan.
Ottelun ratkaisut:
Ilveksen peli ei notkahtanut missään vaiheessa ja etenkin puolustuspeli oli läpi ottelun johdonmukaista. Ilves sai hyödynnettyä maalipaikkansa kahdessa viimeisessä erässä, vaikka ensimmäistä erää vaivasikin heikko viimeistely.
Ilveksen parhaat:
Otto Koivula oli maalinsa lisäksi jatkuvasti näkyvä. Etenkin ylivoimapelissä nuorukaisen luovuus kiekon kanssa nousi etualalle. Tapio Laakso oli pitkin ottelua työteliäs ja olisi itsekkäämmillä ratkaisuilla voinut nousta maalitilastoon. Antti Lehtosella ei ollut paljoa töitä, mutta otti muutaman tärkeän torjunnan kriittisillä hetkillä.
Ilveksen plussat ja miinukset:
+ Ilves sai hyödynnettyä maalipaikkansa ottelun voittamiseksi.
+ Ilves puolusti tiiviisti läpi ottelun ja piti SaiPan poissa parhaalta maalintekosektorilta.
+ Lehtosen kauden neljäs nollapeli.
– Ilves olisi voinut ratkaista ottelun jo avauserässä, mutta heikko viimeistely ei tuonut osumia.
Erikoista:
Viitisen minuuttia ennen päätösvihellystä SaiPan Elmeri Kaksonen päätyi yllättävään ratkaisuun. Ilmeisen väsynyt hyökkääjä päätti työntää puolustusalueella maalin pois paikaltaan ja levähtää kaksi minuuttia rangaistusaitiossa tahallisesta maalin siirtämisestä.
Seuraava ottelu:
Ilves palaa tositoimiin huomenna kotikentällään kello 17:00, kun vieraaksi saapuu Vaasan Sport. Tervetuloa kannustamaan Ilves voittoon tärkeässä kamppailussa pudotuspelipaikasta!