|
Ilves vei täydet pisteet HIFK:lta Hakametsän lauantai-illassa lukemin 1-0. Anders Lindbäck torjui vieraiden kaikki yritykset ottelussa, jota Ilves hallitsi selvästi, mutta onnistui vain kertaalleen maalinteossa Michael Keräsen sytytytettyä hurjasti kannustaneen kotikatsomon kolmannen erän osumallaan.
PIKA-ANALYYSI PELITAPAHTUMISTA:
Ilves sai ensimmäisen ylivoimamahdollisuutensa kolmen minuutin pelin jälkeen, kun Joni Töykkälä otti kahden minuutin jäähyn kamppaamisesta hyökkäyspäässä. Tupsukorvien ensimmäinen ylivoima ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta, vaikka kuvio pyöri paikoin mallikkaasti. Tasakentällisin pelattaessa Ilves pystyi pitämään hyvän painostuksen yllä, eikä vierasjoukkueelle siunaantunut montaa hyökkäysmahdollisuutta. Ajassa 8.50 Ilves sai uuden ylivoiman, mutta HIFK pystyi kuitenkin purkamaan kotijoukkueen hyökkäykset tehokkaasti, eikä vaarallisia maalipaikkoja päästy luomaan.
Erän puolivälin jälkeen Ilves pääsi pelaamaan vielä viidellä kolmea vastaan yli minuutin ajan, kun Iiro Pakarinen joutui ensin jäähylle estämisestä ajassa 13.17 ja vajaa minuutti myöhemmin Joni Töykkälä kampattuaan Maxime Talbotin maalin edessä jäähyn arvoisesti. Erän lopussa HIFK pääsi kokeilemaan vielä omaa ylivoimaansa, kun Arto Tukio joutui estämisjäähylle ajassa 18.39. Myös vierasjoukkueen ruuti oli märkää, joten erätauolle siirryttiin tilanteesta 0-0.
Toisesta erästä tuli Anders Lindbäck -show. HIFK sai erän alussa juonesta hyvin kiinni, kun se pääsi aloittamaan pelin ylivoimalla. Vierasjoukkue tuli lujaa päälle ja pääsi rakentamaan hyviä maalintekopaikkoja, mutta Ilveksen huippuvahti Lindbäck torjui mahdottomilta näyttäneet tilanteetkin.
Tilastomerkintöjä toisesta erästä saatiin odottaa erän lopulle saakka: ajassa 33.19 Max Talbot joutui jäähyboksiin poikittaisen mailan seurauksena. HIFK ei kuitenkaan päässyt nauttimaan ylivoimapelistään kovin kauaa, kun ajassa 33.56 Joel Perrault otti kaksiminuuttisen kampattuaan kulmaväännössä Ilveksen kapteenin Martti Järventien. Jäähyjen päätyttyä Ilves otti pelistä tiukemman otteen. Hyvin maaleillaan torjuneet maalivahdit Lindbäck ja Ortio eivät kuitenkaan päästäneet kiekkoa lipumaan ohitseen.
Kolmanteen erään valmennusjohto oli vaihtanut Soinnun ja Kantolan paikkoja. Kokeilu oli varsin onnistunut, sillä etenkin ketju Korhonen-Kangasniemi-Kantola järjesti mainioita maalipaikkoja heti erän alussa. Ajassa 47.35 Ilves pääsi kokeilemaan jälleen kerran ylivoimaansa, kun Markus Granlund otti hyökkäyspäässä kohtalokkaan kaksiminuuttisen estämisestä. Tällä kertaa petolauman ylivoima puri: ensin Jesse Niinimäki siirsi kiekon viivassa odottaneelle Ville Koistiselle, joka ampui kohti maalia. Laukauksen ohjasi maaliin Michael Keränen Janne Laakkosen hääriessä maskimiehen tehtävissä.
Ottelun edetessä kohti loppuaan tunteet kuumenivat; etenkin HIFK-maalia vartioinut Joni Ortio kävi muutaman vaihdon ajan ylikierroksilla. Ortio kuitenkin säästyi jäähyiltä, vaikka antoikin Antti Kangasniemen maistaa poikittaista mailaa. Kotijoukkue pelasi järkevästi koko ajan ollessaan johdossa, mutta ajassa 57.24 läpi ottelun pirteästi pelanneelle Antti Kangasniemelle annettiin heppoisesti kaksiminuuttinen taklaustilanteesta. Petolauma kesti kuitenkin HIFK-myllytyksen ja otti näin tärkeät kolme pistettä kovan vastuksen antaneelta vierasjoukkueelta.
OTTELUN RATKAISUT:
Kolmannessa erässä tuntui jo selvältä, että ensimmäisen maalin viimeistelevä joukkue voittaa. Ilves onnistui hyvän kuvion päätteeksi rikkomaan kuparisen ja Anders Lindbäck piti oman maalinsa koskemattomana.
ILVEKSEN PARHAAT:
Anders Lindbäck pelasi jälleen kerran huikean ottelun ja nappasi vaikeatkin vedot varmasti talteen. Nollapelin myötä Lindbäck antoi joukkueelle mahdollisuuden voittaa.
Michael Keränen pelasi hyvin koko ottelun ajan ja järjesti muutaman mainion maalipaikan. Yritteliäisyys palkittiin päätöserässä, kun Keränen pääsi ohjaamaan voittomaalin ohi Joni Ortion.
ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
+ Maalivahtipeli. Anders Lindbäck pelasi tänään kolmannen nollapelinsä SM-liigassa.
+ Johtoasemassa pelattiin fiksusti.
+ Alivoimapeli.
– Ylivoimapeli ja tehottomuus. Vaikka Ilveksen voittomaali syntyikin ylivoimalla, on ylivoimakuvioissa silti hiomisen varaa.
ERIKOISTA:
Ottelun alussa muistettiin eilen 70 vuotta täyttänyttä Lasse Oksasta. Koko halli HIFK-fanit mukaan lukien puhkesi mahtaviin suosionosoituksiin, kun ”Okan” huikean uran tähtihetkiä niin Ilves- kuin leijonapaidassakin kerrattiin sykähdyttävästi videotaululla.
D1-katsomo oli muutettu kokeilumielessä illan otteluun seisomakatsomoksi. Tunnelma oli hallissa taattu, kun vastakkaisessa päädyssä omiaan äänekkäästi kannatti noin 500 HIFK-fania.
SEURAAVA OTTELU:
Ilveksen seuraava ottelu pelataan vasta 18.12, kun petolauma matkaa Lappeenrantaan SaiPan vieraaksi.
VALMENTAJA- JA PELAAJAKOMMENTIT:
Raimo Helminen
– Tänään oli hieno jääkiekko-ottelu. Taistelua oli suuntaan ja toiseen. Välillä me puolustettiin kovaa, ja välillä HIFK puolusti kovaa. Ei ollut mitään keskialueen asemasotaa.
– On saatu vähän lapsellisia virheitä pois ja jätkät ovat sitoutuneet paremmin puolustamaan, eikä molariakaan haukkua voi.
– Nyt on pari päivää vapaata.
Michael Keränen
– Voitto maistuu todella makealta. Pelit HIFK:ta vastaan ovat aina vaikeita.