Ilves ja Tappara ottivat yhteen toista kertaa kahden päivän sisään. Tapparan viedessä kotiottelunsa puhtaasti oli Ilveksen vuoro isännöidä paikalliskamppailua. Ottelun puoleenväliin asti näytti, että Tappara vie tämänkin koitoksen, mutta Ilves nousi taistelemaan voitosta toisessa erässä. Viihdyttävä ottelu venyi lopulta jatkoajalle, jossa Patrik Laineen kolmas maali kaatoi Ilveksen numeroin 3-4.
Tappara rankaisee ylivoimalla
Ilves lähti avauserään revanssi eilisestä mielessään ja olikin suurimman osan erästä hallitsevampi osapuoli. Tapparan maalia vartioineen Tomi Karhusen torjuntavirettä päästiin testaamaan jo erän alkuhetkillä useampaan kertaan, mutta Karhunen torjui ilman maskia tulleet laukaukset helposti. Kuvaavaa erälle oli, että Ilveksen maalia tuttuun tapaan vartioinut Hannu Toivoselle merkattiin erän puoliväliin mennessä vain yksi torjunta. Ilves pääsi kertaalleen ylivoimalle neljän peliminuutin jälkeen, mutta tulokset jäivät laihoiksi. Ylivoimapeli ei lähtenyt missään vaiheessa toimimaan ja pelkkä hyökkäysalueelle pääseminen oli kiven alla. Mahtuipa ylivoimaan myös yksi pitkä kiekko. Tappara sai ensimmäisen kerran tilaisuuden ylivoimaan, kun Tapio Laaksoa rangaistiin keskialueella tapahtuneesta kampituksesta. Tappara sai ensi kertaa pidettyä painetta Ilveksen päädyssä ja käytti tilaisuuden hyväkseen. Teemu Aallon laukaus epäonnistui mailan rikkouduttua, mutta kiekko lipui kuitenkin maalin eteen Jere Karjalaisen lapaan. Karjalainen jakoi kiekon takakulmalla seisseelle Patrik Laineelle, joka ei paikasta erehtynyt vaan iski kiekon takakulmaan ohi Toivosen. Ilves ei sen sijaan saanut erässä hyödynnettyä hallintaansa, vaan joutui toteamaan Tomi Karhusen taidot avauserässä liian hyviksi. Suurin osa laukauksista tuli kuitenkin parhaan maalintekosektorin ulkopuolelta, joten Tapparan suuri johto torjuntatilastoissa ei aivan koko totuutta kerro. Kun ei Tapparakaan saanut Toivosta enää yllätettyä, mentiin ensimmäiselle erätauolle vieraiden johtaessa 0-1.
Ilves kirii rinnalle ja ohi
Ilves sai toisessa erässä kylmää vettä niskaansa jo erän ensihetkillä. Vain 35 sekuntia ehti kulua, kun Tappara siirtyi kahden maalin johtoon. Siirretyn rangaistuksen aikana Arttu Ilomäki siirsi kiekon viivaan Alexander Bonsaksenille, jonka lämäri yllätti maskin takaa Hannu Toivosen kilpikäden puolelta. Kolme minuuttia maalista ja ottelussa alkoi tapahtua ja tunteet kuumeta. Markus Kankaanperä taklasi selvästi myöhässä Kai Kantolaa ja sai taklauksestaan pelirangaistuksen. Saman tilanteen jälkitilanteesta Tapio Laakso sai kaksiminuuttisen väkivaltaisuudesta. Viiden minuutin ylivoima typistyi siis kolmeksi minuutiksi, mutta jäi lopulta vain minuutin mittaiseksi Ilveksen sorruttua väärään vaihtoon ylivoiman aikana. Kankaanperän taklaus toi otteluun lisää sykettä ja pieniä nujakoita ja tökkimisiä nähtiin liki jokaisella pelikatkolla. Ilves pääsi ensi kertaa maalin makuun ylivoimalla, kun Teemu Aalto istui rangaistusta leikkaamisesta. Matias Sointu leipoi kiekkoa vaarattoman näköisesti laidan tuntumassa, liukui B-pisteen alakaarelle ja laukoi yllättävästi pienestä kulmasta. Tomi Karhunen ei tähän ollut varautunut ja joutui kaivamaan kiekon takaansa. Vain paria minuuttia myöhemmin Ilves nousi tasoihin. Joonas Vihko syötti täydellisen syötön saumasta ja vapautti Eero Savilahden läpiajoon. Savilahti harhautti, malttoi mielensä ja nosti kiekon rystyltä ohi Karhusen. Ottelun erikoisin osuma nähtiin kuitenkin pelaajien odotellessa erätaukovihellystä. Tommi Välimaa laukoi siniviivan takaa pystykiekosta kohti Karhusta ja erikoisten pomppujen jälkeen se Karhusen ohitti. Pelikelloon jäi aikaa vain puoli sekuntia ja Ilves nousi ottelussa ensi kertaa johtoon tilanteessa 3-2.
Ratkaisu venyy jatkoajalle
Kolmannessa erässä Ilves ei lähtenyt peruuttelemaan, vaan haastoi Tapparan rohkeasti ja haki lisäosumia. Tuomarilinja muuttui erän kuluessa sallivammaksi ja molemmille joukkueille tämä myös sopi. Intensiteetti pysyi korkeana ja kaksinkamppailuissa väännettiin aivan sääntöjen rajamailla. Ilvekselle avautui tilaisuus iskeä ottelun ratkaisu seitsemän minuuttia ennen täyttä aikaa, kun Blake Kessel vapautti Eemeli Suomen läpiajoon. Tomi Karhunen otti kuitenkin tärkeän torjunnan Suomen laukauksesta ja piti joukkueensa mahdollisuudet elossa. Viihdyttävässä päätöserässä molemmat hakivat ratkaisuja rohkeasti ja paikallisottelun voitosta käytiin kova taistelu. Kesken urhoollisen taistelun Ilves koki kuitenkin hieman epäonnekkaan takaiskun. Arttu Ilomäki laukoi ohi maalin ja kiekko ponnahti päätylaudasta Patrik Laineelle takatolpan tuntumassa. Laine laukoi kiekon kohti myöhässä tilanteeseen tullutta Hannu Toivosta, joka ei saanut kiekkoa hallintaansa, vaan kiekko kulkeutui Toivosen suojista maalin perukoille. Kolmannessa erässä 11 kertaa torjunut Toivonen otti kuitenkin takaiskun jälkeen pari isoa torjuntaa ja piti Ilveksen pisteiden syrjässä kiinni. Varsinaisella peliajalla ei enempää onnistumisia nähty, joten ottelu meni jatkoajalle.
Laine ratkaisee
Reilut neljä minuuttia pelattiin tasaisesti ja vuoronperään vastahyökäten, mutta voittolaukauskisan jo näyttäessä todennäköiseltä iski Patrik Laine vielä kerran. Kristian Kuusela löysi laineen jälleen maalin takakulmalta, josta tuore maailmanmestari ohjasi taidokkaasti kiekon ohi Toivosen. Tapparalle siis lopulta kaksi pistettä ja Ilvekselle yksi numeroin 3-4.
Ottelun ratkaisut:
Ilves oli suurimman osaa ottelusta hieman niskan päällä, mutta varsinaisissa maalipaikoissa Tapparan oli ratkaisevan verran terävämpi. Voittamisen rutiinin puuttuminen näkyy johtoasemassa pelatessa.
Ilveksen parhaat:
Joonas Vihko ja Eero Savilahti olivat tänään hyökkäyspelin moottoreita. Vihkon peliäly ja Savilahden yritteliäisyys palkittiin myös tehopisteillä. Tommi Välimaa ja Blake Kessel naputtivat kaksi tehopistettä mieheen.
Ilveksen plussat ja miinukset:
+ Ilves ei lannistunut kahden maalin tappioasemasta, vaan taisteli itsensä peliin mukaan.
+ Kauan tökkinyt ylivoimapeli sai tänään onnistumisen
+ Onnistumisia tuli laajalla rintamalla
– Ottelusta oli täydet mahdollisuudet kolmeen tai kahteen pisteeseen, mutta käteen jäi huolimattomuuden vuoksi vain yksi.
Seuraava ottelu:
Ilves palaa tositoimiin vieraskentällä tiistaina 26.1. klo 18:30, kun Ilvestä isännöi Vaasan Sport.