Komean voiton HIFK:sta tiistaina ottanut Ilves kohtaa tänään vierasottelussa Oulun Kärpät, joka pitää hallussaan sarjataulukon kymmenettä sijaa ja viimeistä playoff-paikkaa. Joukkueiden välillä on vain kolmen pisteen ero ottelun vähemmän pelanneiden oululaisten hyväksi, joten kamppailu on molemmille erittäin tärkeä.
Edelliset kohtaamiset
Joukkueet ottivat lokakuussa yhteen Oulussa, jossa isännät kirjauttivat voiton tililleen lukemin 4-2. Ilves johti kamppailua ensimmäisen erän jälkeen, mutta päästi pelikurinsa hieman höltymään, minkä Kärpät hyödynsi nousemalla voittoon Juho Keräsen päätöserän kahdella osumalla.
Joulukuun alussa miteltiin vastakkain Hakametsässä. Ilves hallitsi taas ottelun avauserää – tällä kertaa lähes näytöstyyliin, mutta ei onnistunut hyödyntämään maalipaikkojaan. Vierailija karkasi lopulta 1-3 -voittoon tehokkaan ylivoimapelaamisensa ansiosta. Pelin jälkeen puhutti Ilves-laituri Masi Marjamäen kova taklaus, jonka seurauksena Kärppien Kamil Kreps loukkaantui.
Sanottua
”Meillä on vastassa joukkue, jolla on valtavasti huipputaitoa. Aran mukanaan tuoma alkuhuuma on häviämään päin, ja sielläkin on arki tullut vastaan. Meidän leirissämme ei ole mietitty sanallakaan Marjamäki-Kreps -tapausta, mutta toivotaan, että he keskittyvät siihen.”
– Ilveksen valmentaja Juha Pajuoja
Odotettavissa
Luvassa on tiukka taistelu tärkeistä sarjapisteistä. Kärpillä on paperilla huomattavasti vahvempi pelaajamateriaali kuin Ilveksellä, mutta syystä tai toisesta oululaisryhmä ei ole tällä kaudella saanut peliään kasaan. Mikko Haapakosken Kärppien valmentajana korvannut Hannu Aravirta sai joukkueeseen hetkeksi ryhtiä, mutta tiistain ruma kotitappio sarjajumbo TPS:aa vastaan osoitti, että ongelmia on edelleen.
Ilveksellä puolestaan on alla itseluottamusta kasvattanut voitto, jossa tärkeintä oli, että se tuli yhdellä tämän kauden tasapainoisimmista peliesityksistä. Etenkin puolustuspelaaminen oli tiistaina ilahduttavan varmaa ja huolellista, vaikka kolme runkopakkia puuttui kokoonpanosta. Mikäli Ilves pystyy tänään yhtä vakuuttavaan viisikkopuolustukseen, on sillä mahdollisuus yllätykseen Raksilassa.