Hakametsässä kohtaavat tänään puolustava mestari Kärpät ja kotikentällään voittoja kovalla prosentilla napsinut Ilves. Sarjataulukoilla ja pistetilastoilla ei lähihistoriassa ole ollut suurta merkitystä näiden joukkueiden kohdatessa. Onko Ilves tänäänkin vaikea vastus Kärpille?
Asetelmat
Ilves sai katkaistua kuuden ottelun tappioputkensa lauantaina Kouvolassa ja nappasi toisen perättäisen voittonsa tiistaina kotikentällään Ässiä vastaan. Loukkaantumissumasta kärsinyt tupsukorvalauma koki tappioputkessa peräti viisi yhden maalin tappiota, ja kaksi viimeistä voittoakin tulivat yhden maalin marginaalilla. Ilveksen puolustus ja maalivahtipelaaminen ovat pitäneet päästetyt maalit koko kauden aisoissa, mutta viimeisten otteluiden aikana Ilveksen ongelmana on ollut tehottomuus. Ilves teki edellisen kerran yli kaksi maalia ottelussa 9. lokakuuta. Sen jälkeen pelatuissa kahdeksassa ottelussa verkko on heilunut yhteensä vain 14 kertaa. Ongelmana ei niinkään ole ollut tilanteiden luominen, vaan tilaisuuksien hyödyntäminen. Tuomas Tuokkola on ollut haasteellisessa paikassa kursiessaan kasaan kokoonpanoa useiden runkopelaajien poissa ollessa. Loukkaantumisten osalta tilanne on kuitenkin hiljalleen helpottamassa, ja useampia toipilaita odotetaan palaavan riveihin maajoukkuetauon aikana.
Mestaruuteen päättyneen edelliskauden jälkeen Kärpät on kokenut useampia merkittäviä menetyksiä pelaajistossaan, eikä jalkeilla ole aivan niin nimekäs pelaajanippu kuin Oulussa on yleensä nähty. Voittamisen kulttuuri on kuitenkin organisaatiossa juurtunut syvälle, eikä oululaisia voi tänäkään keväänä laskea ulos mestaruustaistelusta. Toistaiseksi viimeistä kauttaan Kärppiä valmentava Lauri Marjamäki haluaa päättää pestinsä kunniakkaasti ennen siirtymistään A-maajoukkueen päävalmentajaksi. Tällä kaudella pelaajien vastuu pisteiden tehtailusta on jakaantunut tasaisemmin ja poikkeuksellisesti aivan pistepörssin kärkipäässä ei ole yhtään oululaista. Myös Kärpät kärsii tällä hetkellä loukkaantumisista, mutta on kahden tappion jälkeen kääntänyt kurssinsa ja napsinut kaksi peräkkäistä voittoa, joista jälkimmäinen sen hetkistä sarjajohtajaa Lukkoa vastaan viime lauantaina. Neljän päivän ottelutauon jälkeen Tampereelle saapuva kärppälauma onkin varmasti levännyt ja voimissaan.
Edelliset kohtaamiset
Kaudella 2013-14 joukkueet ottivat yhteen neljä kertaa. Voitot jaettiin tasan molempien voittaessa kertaalleen sekä koti- että vieraskentällä. Kuluvan kauden ensikohtaaminen nähtiin 19.9. Oulussa juhlavissa tunnelmissa, sillä samassa ottelussa Kärppä-legenda Jari Viuhkolan pelinumero jäädytettiin. Juhlallisuudet viivästyttivät ottelun alkua puolisen tuntia, ja joukkueiden otteet olivat ensimmäiset kaksi erää varsin verkkaiset. Ottelun avausmaali nähtiin vasta 47 peliminuutin jälkeen, kun Miro Aaltonen vei isännät johtoon. Maali jäi lopulta ottelun voitto-osumaksi. Mika Niemen kolme sekuntia ennen täyttä aikaa iskemä osuma tyhjään maaliin sinetöi loppulukemiksi 2-0.
Kuumat pelaajat
Ilveksen tärkeintä ja parasta pelaajaa ei tarvitse kauan miettiä; niin vakuuttava Hannu Toivonen on ollut. Jokaisessa maalivahtitilastossa aivan kärkipäässä esiintyvä Toivonen on urakoinut Liigassa toiseksi eniten pelattuja minuutteja ja on hiljentänyt kriitikkonsa perusteellisesti. Hyökkäyspäässä Joonas Vihko elää urallaan uutta kevättä ja on ollut alkukauden yksi positiivisista yllättäjistä. 600 pelattua liigaottelua lauantaina Kouvolassa saavuttanut Vihko on edelleen vastustajille vaikea pideltävä ja myös kätisyytensä ansiosta tervetullut lisä Ilveksen ylivoimapeliin. Tapio Laakso on löytämässä pelituntumaansa loukkaantumisen jäljiltä, ja Ilvekseen kesken kauden palannut Kai Kantola on napsinut mukavasti tehoja tutussa ympäristössä.
Kärpät on perinteisesti tunnettu nimekkäästä hyökkääjäkalustosta, jossa riittää tulivoimaa useampaan ketjuun. Tällä kaudella joukkue ei ole yltänyt vielä edelliskausien maalintekotahtiin, mutta potentiaalia joukkueessa on edelleen. Mielenkiintoisina tulevaisuuden niminä hyökkäyspäässä ovat nuoret Sebastian Aho ja Jesse Puljujärvi. Aho ratkaisi viime keväänä mestaruuden seitsemännen ottelun jatkoajalla, ja Puljujärvestä odotetaan ensi kevään NHL:n varaustilaisuuden kärkinimeä. Kärppien sisäistä pistepörssiä johtaa joukkueeseen täksi kaudeksi Ässistä siirtynyt Mika Niemi.
Arvio
Tasaisessa sarjataulukossa joukkueita erottaa neljä sijoitusta, mutta vain neljä pistettä Kärppien hyväksi. Ilves on ollut Kärpille viime kausien aikana keskivertoa hankalampi vastustaja, eikä kotikentällään vain kahdesti hävinnyt joukkue myy nahkaansa helpolla tälläkään kertaa. Paras mahdollisuus Ilveksen voittoon avautuu, jos ottelu pysyy vähämaalisena. Jos Ilves pystyy hyödyntämään tilanteensa ottelussa ja hoitaa puolustusvelvollisuutensa tunnollisesti, on todennäköisyys pistepotin karttumiselle suuri.