Hienolla peliesityksellä Pelicansin tiistaina kaatanut Ilves isännöi torstai-iltana Hakametsässä perinteistä kiistakumppaniaan, Helsingin IFK:ta. Ottelussa iskevät yhteen liigan hännille ja kärkeen tällä kaudella povatut joukkueet, mutta Ilves on valmis kynsimään ennakkoasetelmat silpuksi.
Edelliset kohtaamiset
SM-liigan klassikkokohtaamisiin kuuluva Ilveksen ja IFK:n keskinäinen välienselvittely käytiin viime kaudella neljästi. Punanutut poistuivat jokaisesta kamppailusta voittajina, mutta Ilves onnistui viemään ensimmäisen Helsingissä pelatuista otteluista voittomaalikisaan asti. IFK on ollut tupsukorville viime vuosina vaikea vastustaja.
Mielenkiintoista
* HIFK:n ykkösketjun tähtiduon muodostavat 37-vuotias Ville Peltonen ja 18-vuotias Mikael Granlund, joista ensin mainittu pelasi SM-liigassa jo jälkimmäisen syntymävuonna.
* Punapaitojen luottopakkeihin kuuluva Martti Järventie kasasi uransa ennätyspisteet kaudella 1999-2000 kasvattajaseuransa, Ilveksen, pelipaidassa. IFK:n pelaajista myös maalivahti Juuso Riksman ja hyökkääjä Turo Järvinen ovat edustaneet Ilvestä SM-liigassa.
* Ilves on 23,8 vuoden keski-iällään SM-liigan nuorin joukkue ja HIFK puolestaan vanhin. Sen pelaajiston keski-ikä on 26,7 vuotta.
Kuumat pelaajat
Taitava Ilves-laituri Toni Rajala ampui tupsukorvien tärkeän 2-1 -johtomaalin Pelicansin verkkoon ja esitti lupaavia otteita uudessa ketjussaan Mark Leen ja Masi Marjamäen rinnalla. Puolustajista Teemu Kesä esiintyi isännän elkein petolauman takalinjoilla ennen päätöserän lopun ulosajoaan. Maalivahti Jani Hurme venyi muutamaan huipputorjuntaan lahtelaisten hakiessa tasoitusta ylivoimalla.
Viime kaudella komean kasan kiekkoja reppuun takonut IFK-hyökkääjä Jerry Ahtola on aloittanut tämänkin syksyn tehokkaasti iskien kolme osumaa punapaitojen kolmessa ensimmäisessä ottelussa. Hänen ketjukaverinsa Teemu Ramstedt kantaa kultakypärää joukkueensa pisteykkösenä. Ramstedtin saldo kolmesta ottelusta on 1+3. Superlupaus Granlund ja ikinuori Peltonen ovat keränneet kolme tehopinnaa mieheen.
Sanottua
”Joukkueessa on nyt hyvä fiilis päällä. Eiliseltä saatiin tärkeät 3 pistettä ja itseluottamusta. Odottavaisin mielin kohti HIFK-ottelua. Ville Peltosen legendaarinen paluu ja tutkapari Granlundin kanssa nousevat torstai-illan vastustajasta mieleen ensimmäisenä. IFK:n pelaajat ovat vahvoja maalineduspelaamisessa ja taklaavat varmasti mielellään.”
”Hyvältä tuntuu tällä hetkellä. Minulla on ehjä kesä takana, ja kausi lähtenyt hyvin liikkeelle. Toivottavasti vain pysyn ehjänä. Meillä on nuorempi ryhmä nyt, niin pitää itse koettaa pelata esimerkillä ja näyttää mallia ryhmälle.”
– Masi Marjamäki, Ilves
Odotettavissa
Ilves näytti Pelicansia vastaan pystyvänsä pelaamaan tiivistä viisikkopeliä ja uskaltavansa pitää kiekkoa. Syöttelemällä käynnistetyt hyökkäykset lähtivät parhaimmillaan todella sulavasti liikkeelle. IFK:ta vastaan tilaa kiekolliselle pelaamiselle on kuitenkin varmuudella vähemmän, sillä punapaitojen perinteiseen tyyliin kuuluu ajaa vastustajan iholle kiinni. IFK:n materiaalilla ei luulisi lähdettävän peruuttelemaan ja kyttäilemään.
Mikäli tupsukorvien luistin liikkuu yhtä vauhdikkaasti kuin tiistaina, muodostuu kamppailusta tasainen ja jännittävä vääntö. Kokemuksessa ja ratkaisuvalmiudessa Ilves antaa IFK:lle melkoisesti etumatkaa, jota sen on pystyttävä kuromaan kiinni hurjalla liikkeellä ja kovalla työnteolla. Turhia jäähyjä on vältettävä, sillä vastustajalla on SM-liigatasolle erittäin kovia tekijöitä pyörittämässä ylivoimaa.