Viime viikolla pahasti kontannut Ilves lähtee ystävänpäivän otteluunsa Helsinkiin pakkovoiton paineet niskassansa. Voittoja on pakko tulla mikäli joukkue haluaa mukaan taisteluun pudotuspelipaikasta. Tappiolla mahdollisuudet alkavat olla lähinnä matemaattisia.
Asetelmat
Ilves on 49 pelaamansa ottelun jälkeen kolmannellatoista sijalla kerättyään 57 sarjapistettä. Ilveksen yläpuolella Lukko on kolme pistettä edellä, Jukurit neljä pistettä ja pudottuspeleihin oikeuttavaa kymmenettä sijaa hallinnoiva Vaasan Sport kahdeksan pisteen päässä. Lukko ja Jukurit ovat pelanneet yhden ottelun Ilvestä enemmän.
Ilves pelaa tällä viikolla kolme ottelua, joissa kaikissa on kovat panokset. Joukkueella ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia keskittyä kuin otteluun kerrallaan ja katsoa mihin asti se riittää. Kiistatta pudotuspelipaikka on karannut haastavan kauas ja Ilves tarvitsee kolmen pisteen voittoja tämän viikon kamppailuista ollakseen tosissaan kiinni taistelussa. Viime viikkoon kuuden päivän tauon kautta tullut Ilves pelasi kaksi heikkoa ottelua kotikaukalossaan ja jäi näissä molemmissa pisteittä.
HIFK:n tilillä on 49 ottelusta 68 pistettä, jotka oikeuttavat sarjataulukon yhdeksännelle sijalle. Petopaidat ovat tällä hetkellä kiinni pudotuspelipaikassa, mutta paljon joukkueen otteista kaudella kertoo se, että mestarisuosikkien joukossa kauteen lähtenyt joukkue taistelee yhä paikasta kymmenen joukkoon. Mediatietojen mukaan HIFK:ssa on kyseenalaistettu valmennuksen asemaa heikkojen otteiden vuoksi, mutta tällä hetkellä näyttää että seurassa reagoitiin vahvistamalla joukkuetta, kun HIFK hankki KooKoo:sta kovan kolmikon Jarkko Malinen, Kai Kantola ja Ryan O’Connor vauhdittaakseen kamppailuaan paremmista sijoituksista.
HIFK pelasi viime viikolla ainoastaan yhden ottelun, jossa se haki täydet pisteet Mikkelistä kaatamalla kahden ulosajon sävyttämässä ottelussa Jukurit 0-1.
Erikoistilanteet
Ilves: Ylivoimaprosentti 15,85 (vierasotteluissa 25), alivoimaprosentti 82,84 (85,39)
Hifk: Ylivoimaprosentti 13,24 (kotiotteluissa 15,15), alivoimaprosentti 79,87 (82,09)
Ilveksen alivoimapelaaminen on ollut erinomaista Jerry D´Amigon liityttyä joukkueeseen. HIFK on koko sarjan heikoimpia erikoistilanteissa.
Edelliset kohtaamiset
Tällä kaudella joukkueet ovat kohdanneet kolmesti. Ensimmäisessä kohtaamisessa Ilves oli niskan päällä, mutta HIFK voitti ottelun 3-1. Ilveksen maalista vastasi Aleksi Mustonen. Toisessa kohtaamisessa HIFK oli jälleen parempi lukemin 1-4 Ilveksen kasvatti Roope Hintzin ollessa kentän hahmo kahdella osumallaan.
Kolmas kohtaaminen oli kauden kohokohta toistaiseksi monen jääkiekon ystävän näkövinkkelistä. Huikea ulkojääottelu sisälsi kaiken mitä voi toivoa, sillä pelissä oli sähköä,tunnetta,taklauksia ja tappelu. Kaiken kruunasi Jerry D´Amigon jatkoaikamaali ja sitä seurannut ikoninen jousipyssytuuletus.
Kuumat pelaajat
Ilveksen kuumin pelaaja on Teemu Rautiainen, joka on osunut viisi kertaa edellisissä kuudessa pelissä. Lukuisat loukkaantumiset eivät ole pysäyttäneet 170-senttistä taistelijaa, josta osoituksena rikkonaisella kaudella tehot 24.10+9=19. Joukkueen kapteeni Tapio Laakso saa kantaakseen kultaisen kypärän, sillä ”Tapsa” on koonnut nyt 25 tehopistettä. Edellisessä kolmessa kamppailussa Laakso on tehnyt tehot 1+3=4.
HIFK:n kauden ykköspelaaja on Juha-Matti Aaltonen, joka on tehnyt 34 tehopistettä. Kouvolasta hankittu kolmikko on HIFK:n sisäisessä pistepörssissä sijoilla kaksi,kolme ja viisi. Joukkueen maalilla Kevin Lankinen on kantanut suurta vastuuta ja selviytynyt urakastaan mallikkaasti.
Arvio
Molemmilla joukkueilla on kova tarve pisteille ja se saattaa kipsata joukkueiden pelaamista, joka viime viikolla ei kummallakaan ollut erityisen hyvällä tasolla. Ennustankin, että avausmaali on normaaliakin tärkeämpi tänään ja sen tehnyt joukkue on vahvoilla voittoon. Ilveksen hyvä vierassaldo nostaa sen samalle viivalle HIFK:n kanssa punnittaessa illan voittajaa.