Ilveksellä on edessään viimeiset kaksi kamppailua ennen maajoukkuetaukoa. Ensin joukkue matkaa lahteen Pelicansin vieraaksi ja perjantaina Hakametsään saapuu HIFK.
Asetelmat
Kun runkosarjasta on pelattuna ensimmäinen neljännes, ovat joukkueet peräkkäin sarjataulukossa, jossa Ilves on sijalla 11 ja Pelicans sijalla 12. Tasaisessa sarjassa piste-erot ovat suhteellisen pieniä, mutta tasaisten otteluiden kääntäminen voitoiksi on elinehto, mikäli halutaan havitella paikkaa kuuden joukossa runkosarjassa.
Ilveksen kolmesta viimeisestä kamppailusta joukkue on voittanut vain yhden, mutta tulosten takaa katsottuna maalin tappioihin päättyneet Kärpät- ja Tappara-ottelut olisivat voineet kääntyä myös toiseen suuntaan.
Pelicans pelasi viikon sisään peräti neljä ottelua, joissa se ensin voitti Kärpät ja Lukon, mutta perjantaina joukkue hävisi kotonaan JYPille 2-6 ja lauantaina HPK oli kotonaan parempi lukemin 1-0.
Edelliset kohtaamiset
Joukkueet ovat ehtineet kohtaamaan jo kaksi kertaa kuluvan kauden aikana. Syyskuun lopulla joukkueet kohtasivat Lahdessa, jossa Pelicans karkasi kolmannessa erässä selvään 5-1 voittoon.
Lokakuun ensimmäisellä viikolla Ilves tasoitti puntit kotikaukalossa, jossa joukkue pelasi erittäin vahvan ottelun ja jätti Pelicansin tylysti nollille lukemin 4-0. Teemu Rautiainen veivasi yhdellä alkukauden komeimmista harhautuksista Jere Myllyniemen kahville, ja maalissa Juha Järvenpää torjui vakuuttavan nollapelin.
Kuumat pelaajat
Ilveksen molemmat maalivahdit ovat pelanneet vakuuttavaa kautta, ja onkin mielenkiintoista nähdä, kumpi maalia vartioi tiistaina. Ilveksen viime kauden sensaatiopuolustaja Tommi Kivistö on nostanut koko ajan profiiliaan ja pelaa vahvaa kiekkoa ilta toisensa jälkeen. Palkintona hyvästä työstä Kivistö kutsuttiinkin Leijona-miehistöön.
Ykkösketjun hyökkääjä Vojtech Polak on ollut selkeä vahvistus ja ratkaisuhalukkana pelaajana Polak onkin yksi potentiaalisimmista ratkaisijoista.
Pelicansia on viime aikoina vaivannut loukkaantumiskierre, ja Ilvestäkin vastaan sivussa on lukuisia avainpelaajia. Joukkueen suurimpia peliaikoja kellottaa todellinen ikinuori Jan Latvala, jolle ottelu on uran 1136. tällä tasolla.
Joukkueen tshekkihyökkääjä Michal Repik oli kovassa vedossa sarjakauden alussa, mutta viimeisessä yhdeksässä ottelussa on syntynyt vain yksi maali.
Arvio
Lahdessa on liigan pienin kaukalo, jonka johdosta peli kääntyy todella nopeasti, ja Ilveksen pitää olla siihen valmis. Ilveksen viimeaikainen hyvä vire ja isäntäjoukkueen loukkaantumiskierre kallistavat vaakaa hiukan vierasjoukkueen puoleen, mutta pisteistä tullaan varmasti käymään tiukka taistelu, jossa maalivahtipelillä on jälleen suuri vaikutus.
Kommentit, Tuomas Tuokkola:
– Lahden hallin pieni kaukalo tuo oman vivahteensa peliin, mutta kyllä me olemme siihen varautuneet. Peli on siellä nopeaa ja siihen pitää olla valmis. Tärkeintä on kuitenkin, että saamme oman sykkeemme kovaksi peliä kohtaan ja sitä kautta pelin kulkemaan oman pillimme mukaan. Myös maltti on tärkeää, selvittää Tuokkola valmistautumista otteluun.
– Pelaamme tällä hetkellä pirun hyvää lätkää parhaimmillaan, mutta pelin aikana tulee nukahduksia ja ne ovat kiinni aika pitkälti korvien välistä. Uskomme ja ymmärrämme, mitä meidän on tehtävä, vaikka välillä tulee vastoinkäymisiä. Mutta huomenna kun saamme sen ehjän 60-minuuttisen pelattua, niin lähdemme pisteiden kanssa kotimatkalle, uskoo Tuokkola.