Ilves matkaa kauden kolmanteen otteluunsa Vaasaan ja Kuparisaaren äänekkään kotiyleisön eteen kahdella voitolla kautensa aloittaneen Vaasan Sportin isännöidessä tiistai-illan ottelua.
Asetelmat
Ilveksellä on alla kaksi ottelua, joista ensimmäisessä kaatui JYP voittolaukauskilpailussa ja tuoreimmassa joukkue taipui paikallispelissä lukemin 2-4. Joukkueen vahvuudesta puuttuu ainoastaan Pohjois-Amerikkaan vaimonsa tueksi perheenlisäystä odottamaan lähtenyt Hannu Toivonen.
Ilveksen ongelma kahdessa ensimmäisessä pelissä on ollut liiat rangaistukset. Neljällätoista kaksiminuuttisellaan joukkue on tilaston kärkipaikalla otetuissa rangaistuksissa ja kun huomioidaan se, että Ilveksen verkkoon tehdyistä kuudesta maalista neljä on tehty ylivoimalla ja yksi tyhjään maaliin voidaan todeta Ilveksen tasaviisikoin pelaavan tuloksekasta kiekkoa, sillä Ilves on tehnyt kaikki kauden maalinsa tasaviisikoin.
Vaasan Sportin kausi on saanut lentävän lähdön, kun joukkue haki kahdelta ensimmäiseltä kierrokselta täydet kuusi pistettä kaatamalla ensin sarjanousija Mikkelin Jukurit lukemin 1-3 ja toisessa ottelussa Lahden Pelicansin jalkapallolukemin 0-1. Tänään joukkue pääsee ensimmäistä kertaa kotiyleisönsä eteen ja odotukset ottelua kohtaan ovat Vaasassa varmasti korkealla. Myös Sportilla joukkuepuolustaminen on toiminut sillä joukkueelle on tehty kahdessa ottelussa vain yksi maali.
Täksi kaudeksi Sport vahvistui monella pelaajalla, joista taitava keskushyökkääjä Ville Viitaluoma, järkälemäinen hyökkääjä Olavi Vauhkonen ja mahtavalla rannelaunauksella siunattu Markus Nenonen ovat etukäteen ajatellen kovimpia.
Kuumat pelaajat
Ilveksen alkukauden kuumin ketju on ollut koostumus, jossa kuntoutuneen Sami Sandellin laidoilla pelaavat myös kuntouutunut Teemu Rautiainen ja Aleksi Mustonen. Paikallisottelussa ketju loi kaksi maalia ja oli alati vaarallinen. Ilveksen maalilla Antti Lehtonen on pelannut kaksi hyvää ottelua.
Sportin riveissä järkälemäinen Olavi Vauhkonen (194cm/113kg) teki kaksi maalia Jukureiden verkkoon. Kokenut puolustaja Markus Kankaanperä on kellottanut peräti 24.50 jääaikaa ottelua kohden. Rasmus Rinne pelasi nollapelin Pelicansin vieraana.
Valmentajakommentit, Tomek Valtonen, Sport:
– Meillä on pitkään ollu tavoitteena olla koko ajan enemmän kiekollinen joukkue, ja esittää yleisöön menevää peliä. Kummankin suhteen ollaan viime kauden jälkeen monta kokemusta rikkaampia.
– Ilveksellä on hyvänoloinen joukkue, ja Toivosen Hanskihan on meille tuttu äijä. Kokeneemmat pelaajat varmasti muodostavat joukkueen ytimen, mutta siellä on monia hyviä nuoria ponnistamassa isompiin rooleihin, Valtonen arvioi.
Arvio:
Kahden hyvin organisoidun ja hyvin puolustavan joukkueen välillä erikoistilannepelaaminen on jälleen isossa roolissa. Uskoakseni vähämaaliseksi jäävässä kamppailussa jokaisen maalin merkitys on suuri. Aivan alkukaudesta aiempien otteluiden merkitys on normaalia pienempää, mutta kotikaukalonsa ja onnistuneen alkukautensa vuoksi Sport lähtee otteluun marginaalisena ennakkosuosikkina.