Kolmen ottelun vieraskiertueeltaan upeasti seitsemän pistettä saalistanut Ilves palaa tänään Hakametsään, jonne vastustajaksi saapuu liigan kuumimpiin joukkueisiin kuuluva Helsingin Jokerit. Voittamalla illan kamppailun Ilveksellä on mahdollisuus nousta ainakin hetkeksi Kärppien ohi sarjataulukon kymmenennelle sijalle ja pisteen päähän yhdeksäntenä majailevasta Tapparasta.
Edelliset kohtaamiset
Ilves ja Jokerit ovat iskeneet tällä kaudella yhteen kahdesti. Molemmat kamppailut ovat olleet runsasmaalisia ja venyneet jatkoajalle. Lokakuun kohtaamista Hakametsässä Ilves johti toisessa erässä jo 4-2, mutta narripakka kiri vielä rinnalle. Vain 15 sekuntia ennen jatkoajan loppua Masi Marjamäki räjäytti osumallaan kotiyleisön riemuun. Ilveksen tulokashyökkääjä Matias Sointu viimeisteli varsinaisella peliajalla kaksi maalia.
Marraskuussa miteltiin Jokerien kotiareenalla, jossa kotijoukkue karkasi avauserässä 2-0 -johtoon. Ilves iski kuitenkin toisessa erässä peräti neljä maalia ja johti kamppailua 3-5 vielä viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Tälläkin kertaa Jokerit punnersi kuitenkin pelin tasoihin ja jatkoajalle. Lopulta ratkaisu saatiin vasta voittomaalikilpailussa, jossa tupsukorvien nuori taituri Toni Rajala viimeisteli tyylikkään voitto-osuman.
Mielenkiintoista
* Jokerit on vastuuvalmentajaa vaihdettuaan esittänyt rakettimaisen nousun sarjan kärkikahinoihin. Erkka Westerlundin tartuttua joukkueen peräsimeen narripakka on pelannut 16 ottelua, joista se on kahminut peräti 33 pistettä.
* Vieraspeliputket tuntuvat sopivan Ilvekselle, sillä edelliseltä kolmen ottelun vieraskiertueeltaan joukkue napsi viisi pistettä ja eilen päättyneestä kolmen matkapelin sarjasta jäi tassuihin komea seitsemän pinnan potti.
* Ilveksen kovaluinen laituri Masi Marjamäki on kerännyt tällä kaudella Jokereita vastaan tehot 2+2=4. Jokerien paras pistemies keskinäisissä kohtaamisissa on ollut Ossi Saarinen tehoillaan 1+3=4.
Kuumat pelaajat
Miika Wiikman teki torstaina Hämeenlinnassa hienon paluun Ilveksen maalin suulle torjuen yhteensä 36 laukausta ja päästäen vain kerran kiekon selkänsä taakse. Petolauman osuman värkkäsi nelosketjun kaksikko Kai Kantola – Jaakko Pellinen. Kantola oli lisäksi tupsukorvien ainoa onnistuja voittomaalikisassa. Pakkipari Niko Peltola – Jyrki Jokipakka jatkoi erinomaisia esityksiään. Edellisillä kierroksilla loistanut ykkösketju Marjamäki – Mark Lee – Jesse Niinimäki loi jälleen paljon tilanteita.
Keväällä liigakarsinnassa Ilvestä vastaan Jokipoikien paidassa pelannut nuori sentteri Antti Kerälä on ollut Jokerien tehokkain hyökkääjä viime aikoina. Kerälä viimeisteli tiistain paikallispelivoitossa kaksi osumaa HIFK:n verkkoon. Konkari Esa Pirnes kuritti SaiPaa torstaina neljän tehopinnan edestä. Myös kesken kauden hankittu laituri Tuomas Pihlman on ollut hyvässä maalintekovireessä. Ykkösmaalivahdin paikan lunastanut slovakki, maailmanmestari Jan Lasak, on osoittautunut hankalaksi ohitettavaksi SM-liigahyökkääjille.
Sanottua
”Meillä varmasti energiaa riittää kotikaukalossa, vaikka eilen pelattiinkin. Uskon, että tulee vauhdikas peli, koska Jokeritkin on kovassa vireessä. Meille jäi Hämeenlinnasta vähän kitkerä maku, joten eiköhän siitä nälkä kasvanut.”
”Jokerit pelaa nyt kurinalaisesti ja puolustaa hyvin. Se miehittää varsinkin oman maalinedustansa huolella, joten sinne pääsemisessä meillä on haastetta. Kulmiin emme saa jäädä pyörimään.”
”Puolustuspelaamiseemme on tullut monipuolisuutta ja malttia. Nyt pelaajat käyttävät myös päätään eivätkä pelkästään jalkoja.”
– Päävalmentaja Juha Pajuoja, Ilves
Odotettavissa
Joukkueiden edellisissä kohtaamisissa on riittänyt tapahtumia. Maaliverkot ovat pullistelleet molemmissa päädyissä, ja jäähypenkkiäkin on välillä kulutettu oikein urakalla. Nyt lienee luvassa tarkempi, mutta takuulla vähintään yhtä intensiivinen vääntö kahden kovavireisen ryhmän välillä. Pisteet ovat molemmille tärkeitä, joten kamppailusta muodostunee kiivas, vaikka kumpikin joukkue oli eilenkin tositoimissa.
Ilveksen puolustuspeli on terävöitynyt huomattavasti, mistä erinomaisena osoituksena on se, että joukkuetta vastaan on tämän vuoden neljässä ottelussa tehty ainoastaan kuusi maalia. Helppoa ei ole maalinteko nyky-Jokereitakaan vastaan. Narripakka on pelannut neljä viime kamppailuaan tasaisella kahden päästetyn maalin tahdilla.
Luvassa on erittäin mielenkiintoinen ja jännittävä yhteenotto, todellinen herkkupala kaikille Ilves-merkkisen kiekkoilun ystäville. Tätä peliä ei kannata jättää näkemättä, joten liput kannattaa hankkia saman tien – jos niitä on vielä jäljellä!