Puolustaja Ryan Glennin kaksi maalia herättivät vierasjoukkue Ilveksen kovaan taisteluun ja arvokkaaseen voittoon. Ilves nousi Pelicansia vastaan 2-0 -tappioasemasta lopulta voittoon lukemin 2-3 (2-0, 0-3, 0-0).
Kamppailun avauserä sujui isäntien hallitessa kenttätapahtumia. Ilves pääsi kuitenkin jo toisella minuutilla ylivoimalla, kun Jan Latvala rikkoi Joonas Raskia. Ylivoima ei kuitenkaan toiminut ja Pelicans selvitti tilanteen helposti. Hiljalleen ote siirtyi Pelicansille. Avausosuma syntyi ajassa 7.27, kun Janne Tavi sai syötön Teemu Rinkiseltä ja veivasi kiekon hallitusti rystyltä sisään. Tilannetta edelsi Ilveksen heikko purkupelaaminen omassa päädyssä.
Vajaa kolme minuuttia myöhemmin kotijoukkue siirtyi 2-0 -johtoon. Dwight Helminen teki vahvan esityön ja tarjoili kiekon parhaalle tekopaikalle Jakub Sindelille eikä tsekki erehtynyt, vaan pamautti suoraan syötöstä limpun ohi voimattoman Miika Wiikmanin.
Ilves oli ensimmäisen erän aseeton eikä päässyt toden teolla hätyyttelemään Niko Hovisen vartioimaa maalia, vaikka Hoviselle kirjattiin seitsemän torjuntaa. Erän viimeisellä minuutilla Raskia rikottiin toistamiseen rangaistuksen arvoisesti, mutta jäähyn ensimmäinen minuutti ei tuottanut tulosta.
Ilves herää ja iskee kolme maalia
Ilves pääsi aloittamaan toisen erän alun ylivoimalla, mutta Pelicans selvisi alivoimastaan varsin helpolla. Pian tästä Matias Myttynen vapautti Raskin läpiajoon, mutta Hovinen torjui haaroväliä kohti suunnatun laukauksen.
Seuraava paikka syntyi kotijoukkueelle, ja jälkitilanteesta Antti Tyrväinen ja Teemu Kesä saivat kahden minuutin rangaistukset. Jäähyaitiossa kaksikko sopi treffit heti rangaistusten päätyttyä ja näin myös kävi – veijarit heittivät hanskat tiskiin, mutta vääntö oli nopeasti ohitse, sillä Kesä kaatoi Tyrväisen jään pintaan. Tämän seurauksena molempien peli päättyi aikaiseen suihkukomennukseen.
Ilves kesti erän seitsemännellä minuutilla tulleen Niko Peltolan jäähy, mutta Pelicans sai luotua kaksi avopaikkaa. Ensimmäisen tilanteen Wiikman torjui ja jälkimmäisestä Helminen ampui kiekon yli maalin.
Pelicansin ex-NHL-hyökkääjä Mike York hölmöili itsensä kakkoselle sekuntia ennen Peltolan rangaistuksen päättymistä. Vierasjoukkueen ylivoima oli kehnoa, mutta vajaa minuutti rangaistuksen päätyttyä Ilves tehtaili komean osuman. Kai Kantola antoi kulmasta upean syötön ja puolustajan tontilta takakulmalle noussut Ryan Glenn pääsi sijoittamaan kiekon tyhjään häkkiin. Syöttöpiste maalista myös kultakypärää kantavalle Jesse Niinimäelle, joka sai toisessa erässä runsaasti peliaikaa Marko Anttilan jäätyä avauserän jälkeen koppiin.
Ilves sai kavennusmaalista selvästi lisää puhtia peliinsä ja alkoi ottaa otetta itselleen. Nils Bäckströmillä ja Niinimäellä oli omat paikkansa tasoittaa ottelu, ja näiden lisäksi Mark Leen läpiajosta kiekko kimposi torjunnasta ylärimaan.
Ilves sai ansaitun tasoitusmaalin kolmisen minuuttia ennen erätaukoa. Lee otti selvän aloitusvoiton, Arto Tukio siirsi muutaman metrin syötön pakkiparilleen ja Glenn tälläsi illan toisellaan Ilveksen tasoihin. Kotijoukkue oli selvästi askeleen jäljessä, kun Ilves sai jalkansa liikkeelle ja pelihuumorin kohdilleen.
Vajaa puolitoista minuuttia ennen erän loppumista Ilves siirtyi jo 2-3 -johtoon. Sekava tilanne päätyi maalin eteen, jossa Matias Myttynen oli hereillä ja taiteili kiekon rystypuolelta ohi Hovisen. Esityön osumaan tekivät Niinimäki ja Toni Rajala.
Erän viimeisillä sekunneilla Ilves-kapteeni Määttänen joutui koukkimaan itsensä jäähyaitioon, joten kolmas erä aloitettiin Pelicansin ylivoimapelillä.
Kolmas erä maaliton – Ilves kestää lopun myllytyksen
Ilves kesti kolmannen erän alussa Pelicansin ylivoiman tyylikkäästi. Kotijoukkue ei saanut luotua tekopaikkoja ja tamperelaiset pelasivat fiksusti neljän miehen tilanteen.
Erä sujui tasaisissa merkeissä ilman suurempia hienouksia seitsemän minuutin ajan. Tämän jälkeen Rajala antoi hienon syötön maalin takakulmalle, mutta Rask ei saanut häirinnästä johtuen kiekkoa tyhjään rysään. Jälkitilanteesta York komennettiin rangaistusaitioon, mutta vierasjoukkueen ylivoima päättyi lopulta Peltolan ottamaan huitomisjäähyyn. Ilves selvitti tämänkin alivoiman tyylillä, eikä kotijoukkue saanut tekopaikkoja.
Jälkimmäinen kymppi erästä tarjoili yleisölle nähtävää selvästi enemmän kuin avauskymppi. Aluksi Teemu Rinkinen pääsi avopaikkaan Ilves-puolustuksen pahan harhasyötön jälkeen ja hetkeä myöhemmin sama mies sai uuden paikan, mutta Wiikman jatkoi varmoja otteitaan Ilves-maalilla.
Jyrki Jokipakka sai rangaistuksen laitataklauksesta viitisen minuuttia ennen kamppailun loppua. Pelicansin ylivoima pyöri vaarallisesti ja pitkään, ja Pelicansin tasoitus oli senttien päässä laukauksen kilahtaessa tolppaan. Ilves selvisi ahdingosta ja sai kohta kaksi 2-1 –hyökkäystä peräkkäin, mutta ratkaisevaa osumaa tamperelaiset eivät onnistuneet iskemään.
Pelicans otti maalivahdin pois hieman ennen viimeistä minuuttia, ja painostus oli kovaa Ilveksen päädyssä. Paras paikka syntyi Aaron Brocklehurstille, jonka laukaus tyhjän maalin edessä epäonnistui täydellisesti. Ilves taisteli vimmatusti ja blokkasi vielä viimeisen vedon sekuntia ennen loppua, ja näin kolme todella arvokasta sarjapistettä lähti joukkueen mukana Tampereelle.
Voiton myötä Ilves nousi pisteen päähän Tapparasta, ja tupsukorvilla on vielä yksi peli vähemmän pelattunakin. Samaan aikaan TPS otti Kärpiltä yhden pisteen häviämällä vasta voittomaalikilpailun jälkeen, joten Ilveksen asema taistelussa pääsystä kympin sakkiin parani taas hieman.
Ilveksen onnistujia Pelicans-ottelussa olivat kaksi maalia tehnyt Glenn, hurjasti raatanut Niinimäki yhdessä ketjukaveriensa Leen ja Marjamäen kanssa, ja myös Myttysen johtama ketju (laidoilla Rask ja Rajala) sai ajottain komeita pyörityksiä aikaan – myös Kai Kantola jatkoi kypsiä otteitaan. Maalilla Wiikman oli mies paikallaan ja antoi Ilvekselle mahdollisuuden voittaa.
Ilveksen seuraava ottelu on tiistaina, kun Rauman Lukko saapuu Hakametsään. Ottelu alkaa tuttuun tapaan kello 18.30. Ilves on pelannut alkuvuoden erinomaisesti ja napsinut pisteitä kovaa tahtia, joten tervetuloa halliin seuraamaan, kuinka Ilveksen taistelu pudotuspelipaikasta jatkuu!