Viime viikot naisten salibandyn MM-kisojen vuoksi reissuhommissa viettänyt Ilves pääsee keskiviikkona palaamaan tuttuun Hakametsän jäähalliin. Vierasottelut jatkuvat kuitenkin vielä yhden pelin verran ennen perjantain HIFK-peliä, sillä tänään on vuorossa kauden kolmas paikallispeli. Tappara-Ilves alkaa kello 18.30.
Viime aikojen pelit vaikeita
Ilves on viime aikoina tarponut tuloksellisesti syvissä vesissä. Vaikka peli on paikoin kulkenut hyvin, ei sarjapisteitä ole kertynyt petolauman laariin. Edellinen voitto on edellisestä Hakametsässä pelatusta pelistä, kun Espoon Blues kaatui marraskuun 25. päivä kapteeni Tapio Laakson maalilla lukemin 1-0. Kotivoiton jälkeen Ilves on pelannut viisi kertaa vieraissa saamatta pistettäkään. Viime viikolla Ilves pelasi vain yhden ottelun, jossa Ässät oli vahvempi lukemin 5-2. Ilves oli pelissä hyvin mukana ja nousi toisessa erässä kahden maalin takaa-ajoasemasta tasoihin, mutta porilaiset karkasivat päätöserän kolmella maalilla lopulta numeroiden puolesta selkeään voittoon.
Myös Tappara on ollut viime aikoina vieraskiertueella ja senkään pelit eivät ole sujuneet sarjan kärkikahinoissa mukana olevan joukkueen toivomalla tavalla. Vieraskiertueen aloittanut KooKoo peli tuotti kaksi pistettä, mutta seuraavissa peleissä SaiPaa ja JYPiä vastaan joukkue jäi pisteittä. Viime viikonloppuna kirvesrinnat pelasivat kummallisen pelin Vaasassa, jossa isäntäjoukkue menetti selvässä johdossa täysin otteensa ja Tappara onnistui nousemaan lopulta 6-7-voittoon voittolaukauskilpailussa. Eilen Tappara vieraili Kuopiossa KalPan vieraana, josta tuomisina oli yksi piste 3-2-tappion jäljiltä.
Molemmilla kovia poissaoloja
Ilveksen poissaolijoiden lista alkaa olla jo totuttuun tapaan pitkä. Sami Sandell, Markku Flinck, Tommi Välimaa, Jyri Niemi, Antti Jaatinen ja Teemu Rautiainen ovat sairastuvalla. Myös loukkaantumisia paikkaamaan tullut hyökkääjä Henri Tuominen loukkaantui viime pelissä. Rautiainen on toipumassa odotettua nopeammin vammastaan, mutta ainakaan paikallispelissä hyökkääjä ei vielä ole mukana. Helpostusta tilanteeseen tuo Markus Jokisen paluu kokoonpanoon. Ilveksen puolustuspäässä nähdään tänään uusi nimi, kun puolustajajärkäle Ville Järvinen pelaa uransa ensimmäisen liigaottelun.
Tapparan loukkaantumislista on lyhyt, mutta poissaolijoita riittää silti. Hyökkääjä Veli-Matti Savinainen sai luistimesta viillon Sport-pelissä ja on alustavasti sivussa kuukauden päivät. Muutkin poissaolot koskevat hyökkäyspäätä, sillä kultakypärä Kristian Kuusela ja Jani Lajunen ovat maajoukkueen mukana ja huippulupaus Patrik Laine on valmistautumassa nuorten MM-kisoihin Vierumäellä.
Voitot tähän mennessä tasan
Taistelu Tampereen herruudesta on ollut tasaista kahdessa aikaisemmassa paikallispelissä. Syyskuussa pelattu kauden avausottelut päättyi Tapparan niukkaan 2-1-voittoon. Aleksi Elorinne ja Arttu Ilomäki veivät Tapparan 2-0-johtoon, mutta Matias Sointu kavensi toisessa erässä lukemiksi 2-1. Ilves ei kuitenkaan onnistunut päätöserän kirissään ja pisteet jäivät kotijoukkueena pelanneella Tapparalle.
Kauden toisesta kohtaamisesta puhuttiin pitkään. Ilves joutui Antti Tyrväisen ulosajon jälkeen pelaamaan ensimmäisessä erässä pitkät pätkät alivoimaa, mutta kesti ne mallikkaasti ja lopulta erän viimeisellä minuutilla Tapio Laakso onnistui viemään alivoimalla taistelemallaan maalilla Ilveksen 1-0-johtoon. Laakso iski uudestaan toisessa erässä, mutta Tapparan Jukka Peltola onnistui kaventamaan läpiajosta kolmannen erän alussa. Ilves ei kuitenkaan päästänyt Tapparaa tasoihin, vaan rynni Markku Flinckin ja Joonas Vihkon osumilla lopulta vakuuttavaan 4-1-voittoon.
Uusien ratkaisijoiden noustava esiin
Kun molemmilta joukkueilta on parhaat pistemiehet ja muitakin avainpelaajia sivussa, on uusien miesten noustava esiin. Ilveksen parhaimmistoa on viime aikoina ollut Ville Meskanen. Nuori hyökkääjä pystyy oivaltaviin ratkaisuihin ja on alati vaarallinen hyökkäyspäässä kiekon kanssa. Porissa kaksi syöttöpistettä kerännyt Meskanen kilautteli syöttöjensä lisäksi tolppia. Meskasen kanssa samassa ketjussa pelaa joukkueen kapteeni Tapio Laakso, sekä viime peleissä väläytellyt Joonas Vihko.
Loukkaantumisesta toipunut Aleksi Mustonen on viime aikoina alkanut löytää taas peliään vaikeamman jakson jälkeen ja onnistunut muutamaan otteeseen maalinteossa. Miehet Mustosen laidoilla ovat vaihtuneet tiuhaan ja sekin on osaltaan sekoittanut nuoren sentterin peliä. Tänään Mustosen laidoilla ovat Kai Kantola ja puolustaja Saku Salmela.
Puolustuspäässä Ilves kaipaa tehoja mm. Marcus Fageruddilta ja Blake Kesseliltä. Fagerudd omaa erittäin hyvän laukauksen, jonka sihti ei viime aikoina ole ollut kohdillaan. Myös nuoret omat kasvatit saavat paljon vastuuta tämän hetken Ilves-puolustuksessa. Aleksi Mäkelä pelaa tänään ykkösparissa Fageruddin rinnalla ja perusvarmasti pelannut Olli Vainio on kolmosparissa Konsta Mäkisen kanssa. Ville Järvinen aloittaa seitsemäntenä puolustajana. Kookas Järvinen on vastustajalle ilkeä pelaaja ja pystyy paikan tullen ampumaan erittäin tulisesti.
Tapparalla löytyy kokoonpanosta laajuutta, vaikka terävin kärki onkin tällä hetkellä reissussa. Poissaolijoita Tappara paikkasi lainaamalla Hannu Kurun ja Rasmus Kulmalan TuTosta. Ilves-kasvatti Jan-Mikael Järvinen oli eilen hyvässä vireessä Kuopiossa ja saa paljon vastuuta. Muita Tapparan avainhyökkääjiä ovat esimerkiksi Jukka Peltola, Henrik Haapala ja Jere Karjalainen.
Puolustuspää Tapparalla on totutun vahva. Aleksi Elorinne on nostanut tällä kaudella profiiliaan entisestään ja noussut mukaan maajoukkuekuvioihin. Jäähyherkkä Markus Kankaanperä ja Pekka Saravo ovat luottomiehiä puolustussuuntaan ja Teemu Aallon tulinen laukaus on hyvin ilvesläisten tiedossa. Maalilla Tapparalla aloittaa tsekkitulokas Dominik Drachovina, jonka ura miesten peleissä on alkanut kohtuullisen hyvin.
Pomppiiko kiekko viimein myös Ilvekselle?
Ilveksen viime ajat ovat olleet vaikeita ja koetelleet joukkuetta olan takaa. Pisteitä ei ole tullut, vaikka joukkue on monessa pelissä pelannut erittäin hyvin. Joukkue on Tuomas Tuokkolan johdolla keskittynyt harjoittelemaan laadukkaasti ja luomaan uskoa siihen, että hyvät otteet tulevat jatkossa näkymään varmasti myös tulosten muodossa.
Tappara pystyy laajalla materiaalillaan jyräämään ja napsimaan pisteitä suhteellisen tasaisesti. Keskiviikon kamppailuun Tappara lähtee ilman muuta ennakkosuosikkina, mutta paikallispelit ovat tuttuun tapaan henkisen puolen kamppailuja.
Vanha sanonta sanoo, että onni kaukalossa on ansaittava ja Ilves on sen kovalla työnteollaan ilman muuta ansainnut. Voisiko keskiviikko olla se päivä, kun kiekko kiepsahtaa vihdoin myös Ilveksen kannalta suotuisasti?
Jiri Veistola: Keskiviikkona nähdään nälkäinen ja taisteleva Ilves
Ilves veti tiistaina tiukat peliin valmistavat jäätreenit. Meininki joukkueessa oli hyvä, vaikka alla onkin viisi tappiollista peliä.
– Tekeminen on ollut koko ajan hyvää treeneissä ja myös peleissäkin. Jostain vain täytyy vielä löytää se viimeinen puristus, että ne pisteet myös tulevat meille, Jiri Veistola pohti treenien jälkeen.
Pelit ovatkin sujuneet viime aikoina hyvin, vaikka voittoja ei olekaan tullut.
– Ei siihen varmasti mitään taikatemppuja ole. Pitää vaan tehdä kahta kauheammin hommia ja uskoa siihen omaan tekemiseen, niin ihan varmasti se rupeaa kääntymään myös meille.
Hyvät pelit ei tappion hetkellä joukkuetta paljoa kuitenkaan lohduta. Häviötä vihataan, mutta siihen ei saa jäädä roikkumaan.
– Kyllä se täytyy sanoa, että jokainen tappio syö miestä ihan hemmetisti. Ikinä ei opi häviämään, mutta liikaa ei saa antaa sille tunteelle valtaa. Huomiseen satsataan täysiä ja ei mietitä menneitä vaan tulevia.
Veistola palaa hyvillä mielin Hakametsään vieraskiertueen jälkeen. Myös paikallispeli sytyttää aina.
– Kyllä se tuntuu hyvältä. Kotihalli on kuitenkin aina kotihalli ja siellä on omat fanit. Paikallispelit ovat aina hienoja ja kyllä niistä saa aina pienen säväyksen lisää.
Veistola lupaa, että kaukalossa nähdään varmasti nälkäinen Ilves.
– Ainakin nälkäinen ja kovaa töitä tekevä. Sitä kautta se voitto varmasti tulee, hyökkääjä uskoo.