Ilveksen pelaajat kiersivät syksyn ja alkutalven aikana ahkerasti Tampereen alueen ala-asteilla. Monien lasten esikuvat kertoivat kouluilla muistoja omilta kouluvuosiltaan, vinkkejä koulukiusaamisen estämiseen ja painottivat lasten liikkumisen tärkeyttä. Vierailujen kohokohtia oli kuitenkin se, kun lapset saivat esittää liigapelaajille omia kysymyksiään, jonka jälkeen pelaajat jakoivat nimikirjoituksia ja lippuja kaikille halukkaille.
Ilves.com vieraili pelaajien mukana kahdella eri Tampereen ala-asteella. Takahuhdin koululla pelaajista mukana olivat Atte Pentikäinen ja Eero Savilahti, Harjun koululla puolestaan Tapio Laakso ja Patrik Moisio. Kaikki pelaajat kertoivat liikkuneensa ja urheilleensa paljon jo pienestä pitäen.
– Koko nuoruus meni urheillessa. Pelasin jalkapalloa, jääkiekko ja meloin. Vasta vanhemmalla iällä jääkiekko valikoitui päälajiksi. Melonta pysyi mukana 15-vuotiaaksi asti, Eero Savilahti kertoi.
– Kyllä se urheilu kuului todella paljon elämään pienestä pitäen. Pelattiin ja liikuttiin koulussa ja muutenkin joka päivä. Se oli mukavaa, ja sieltä on oikeastaan lähtöisin ne kaikista parhaat kaverit, jutteli puolestaan Patrik Moisio.
Tapio Laakso muistutti, että joka päivä kannattaa liikkua. Aina sen ei tarvitse olla varsinaisesti mitään urheilua.
– Mekin touhuttiin kavereiden kanssa joka päivä jotain lapsena. Pelailtiin jalkapalloa, mentiin kirkonrottaa ja ihan kaikkea mahdollista. Siitä on ollut paljon hyötyä vanhemmallakin iällä. Joka päivä kannattaa kavereiden kanssa ulkona tehdä jotain.
Kiusaamiseen pitää puuttua
Pelaajat halusivat ottaa esille myös toisen tärkeän aiheen – koulukiusaamisen. Paljon viime aikoina puhuttannut aihe sai pelaajat kertomaan omia vinkkejään siihen, miten kiusaamiseen tulisi puuttua.
– Itseäni ei koskaan koulussa kiusattu, mutta muutama tilanne tuli vastaan, joissa huomasi kiusaamista, meni siihen väliin ja lopetti sen. Ne ovat kaikista kovimpia ihmisiä, jotka yrittävät lopettaa sen kiusaamisen, Patrik Moisio kertoi.
– Muistakaa myös ottaa kaikki mukaan peleihin ja leikkeihin. Yksin jääminen on tosi kurjaa hommaa. Muistakaa pitää luokkakavereista huolta. Niin mekin jääkiekkojoukkueessa aina yritetään tehdä, Tapio Laakso jatkoi.
Atte Pentikäinen ja Eero Savilahti olivat Takahuhdin koululla samoilla linjoilla kuin joukkuekaverinsa Harjun koululla.
– Omakohtaista kokemusta kiusaamisesta ei ole, mutta on tärkeää, että siihen puututaan. Se on asia, josta täytyy rohkeasti uskaltaa puhua ja myös kertoa, jos joutuu kiusatuksi tai huomaa jotain kiusattavan, Savilahti sanoi.
– Se on se kovin jätkä tai tyttö, joka menee siihen väliin. Niin se on meillä joukkueessakin. Joskus tietysti kaikille tulee erimielisyyksiä, mutta ne sovitaan nopeasti, Pentikäinen jatkoi.
Lapsilla kiperiä kysymyksiä
Kun puheet oli pidetty, pääsivät pääosaan itse lapset ja heidän nokkelat kysymyksensä. Alkuun nousi ujosti muutama käsi viittaukseen kysymysten merkiksi, mutta lopulta kysyttävää oli niin paljon, että harjoituksiin matkalla olleet pelaajat eivät ehtineet millään vastata kaikkiin uteluihin.
Lapsilla olikin paljon mielenkiintoista kysyttävää, ja Ilves-pelurit saivat vastata kiperiin kysymyksiin, joista kaikkia ei jääkiekkoilijan ammatissa ihan joka päivä kuule. Pelaajat saivat kertoa muun muassa joukkueen komeimmista movembereista (viiksistä), omasta mielestään joukkueen hyvännäköisimmästä pelaajasta, leuanvetotaidoistaan, kiroilemisesta kaukalossa ja joogasta.
Tunti osoittautui lopulta lyhyeksi ajaksi vastailla kysymyksiin, mutta kaikille jäi kouluvierailuista kuitenkin lämmin ja hyvä mieli, ja nimikirjoitukset olivat kysyttyjä. Nimmarijonosta poistuikin yksi jos toinenkin lapsi uusi aarre kädessään ja mairea hymy huulillaan.
Tampereen Ilves haluaa kiittää Tampereen kouluja lämpimästä vastaanotosta ja tärkeästä yhteistyöstä lasten hyvinvoinnin eteen!