Huippuesityksellä torstaina sarjakärki JYPin kaatanut Ilves kohtaa tänään vierasottelussa Lahden Pelicansin, joka elättelee vielä toiveita sarjataulukon kärkikymmenikköön nousemisesta. Kymmenentenä olevan petolauman ja kahdentenatoista majailevien pussinokkien välinen ero on venähtänyt jo 14 pisteeseen, joten kotijoukkueella on tänään käytännössä pakkovoiton paikka playoff-haaveiden hengissä pitämiseksi.
Edelliset kohtaamiset
Joukkueet ovat kohdanneet kahdesti tällä kaudella. Ensimmäinen yhteenotto syyskuussa päättyi tupsukorvien 3-2 -kotivoittoon Jesse Niinimäen, Toni Rajalan ja Kai Kantolan onnistuttua maalinteossa. Marraskuun lopussa kohdattiin Lahdessa, jossa Ilves teki työt ja Pelicans maalit. Ottelun loppunumerot olivat tylyt 5-1, mutta maalivahtien torjunnat 42-19 kiteyttivät petolauman hallitseman pelin kuvan. Mark Lee viimeisteli Ilveksen ainoan osuman.
Kuumat pelaajat
Lempäälän jätti Marko Anttila oli avainroolissa JYPin kaadossa torstaina. Kauden parhaaseen esitykseensä yltynyt hyökkääjäkolossi jakoi musertavia taklauksia läpi ottelun ja viimeisteli Ilveksen pelin vapauttaneen 1-1 -tasoitusosuman. Hyökkääjistä myös Masi Marjamäki, Matias Myttynen, Joonas Rask ja viime kierroksilla tasaisesti tehopinnoja kerännyt Ville Korhonen esittivät vahvoja otteita. Puolustuksessa kokenut Arto Tukio urakoi pakkiparinsa Nils Bäckströmin kanssa vakuuttavasti. Miika Wiikman esitti jälleen luotettavaa maalivahtipeliä.
Viidestä viime ottelustaan vain kaksi pistettä saaneen Pelicansin kuumin pelaaja lienee maalivahti Niko Hovinen, joka on joukkueen heikoista peliesityksistä huolimatta pystynyt pitämään tappilukemat siedettävinä. Torstaina Porissa mies venyi peräti 55 kertaa kiekon tielle. Tshekkihyökkääjä Jakub Sindel on pussinokkien pelaajista ainoana pystynyt keräämään enemmän kuin yhden tehopisteen viiden viime kierroksen aikana.
Sanottua
”Sarjakärjen hoitaminen toi paljon itseluottamusta, ja kopissa oli tunnelma korkealla. Tietenkään se ei saa mennä yli, vaan taistelun pitää jatkua. Pelicans on kova vastus kotonaan; meidän pitää taistella samalla tavalla kuin JYPiä vastaan. Taisteluilme korkealle ja kovaa luistelua, niin Lahdesta saadaan kolme pistettä. Alusta asti pitää olla hereillä.”
– Toni Rajala, Ilves
Odotettavissa
Ilves on sarjan kuntopuntarin kärkisijoilla ja Pelicans häntäpäässä, joten tupsukorvat lähtevät vierasotteluun lievänä ennakkosuosikkina. Tämä harvinainen asetelma pitää pystyä käsittelemään oikein, jotta keskittyminen pysyy oikeissa asioissa. Tiettyjen avainpelaajiensa alisuorittamisesta kärsinyt ja pelillisten ongelmien kanssa viime aikoina paininut kotijoukkue taistelee tänään lähes veitsi kurkulla playoff-haaveidensa hengissä pitämiseksi, joten tupsukorvilta vaaditaan jälleen rajua työntekoa pistesaaliin eteen.
Pussinokat yrittänevät painaa pelin väkisin Ilves-päätyyn, mutta tämän kauden Ilves ei ole oikeastaan yhdessäkään ottelussaan alistunut vietäväksi kenttäpelissä. Ilmassa on kaikki kuuman kamppailun merkit, sillä lahtelaisryhmä pelaa kautensa pelastamisesta ja sillä on riveissään muutama kuumaverinen agitaattori.