Torstaina Hakametsässä kohdanneet Ilves ja HPK pelasivat lauantaina uudestaan vastakkain Hämeenlinnassa. Hallin vaihto ei tuonut muutosta lopputulokseen, sillä Ilves oli jälleen parempi lukemin 2-3.
Meskanen osuu jälleen
Pelin alku oli tasainen, mutta erän myötä kotijoukkue HPK sai peliä enemmän haltuunsa. Ensimmäinen tilastomerkintä oli Matias Soinnun huitomisjäähy ajassa 8.21. HPK sai ylivoiman aikana kiekon kertaalleen lähes Ilveksen maaliviivalle, mutta Aleksi Mustonen sai pelastettua tilanteen.
Ilveksellä oli vaikeuksia hyökkäyksen käynnistämisissä ja kovin montaa kertaa Ilves ei päässyt uhittelemaan Kerhon maalilla pelannutta Nathan Lawsonia. Erän puolivälin jälkeen Ilves-puolustaja Jarkko Parikka heitti keskialueelta roikun kohti Lawsonia, joka torjui kiekon Matias Soinnulle. Soinnun laukauksen Kerho-vahti onnistui vielä torjumaan, mutta jatkotilanteessa terävimpänä oli Ville Meskanen, joka vei Ilveksen 0-1-johtoon ajassa 12.42.
HPK:lla oli erässä useampikin pitkä hyökkäyspään pyöritys, mutta kotijoukkue ei onnistunut yllättämään erässä yhdeksän kertaa torjunutta Antti Lehtosta ja tauolle lähdettiin vieraiden maalin johdossa.
Rikkonainen toinen erä
Toisen erän alkuun HPK sai muutaman messevän maalintekopaikan. Ruuti oli kuitenkin märkää, kunnes kanadalaishyökkääjä Philippe Cornet sai napattua Ilves-puolustuksen harhasyötön haltuunsa ja onnistui napauttamaan kääntölaukauksella lukemiksi 1-1-ajassa 24.54. HPK hallitsi toisen erän alkua selvästi, mutta Ilveskin omat paikkansa sai. Parhaat niistä tulivat Mitch Wahlille ja Teemu Rautiaiselle, joistaa kumpikaan ei kuitenkaan saanut kiekkoa nousemaan tarpeeksi.
Erän jälkimmäinen puolisko oli rikkonaista. Molemmat joukkueet kävivät istumassa kaksi kahden minuutin rangaistusta, mutta HPK:n yhtä ylärimapomppua lähemmäksi maalia ei päästy ja erätauolle lähdettiin tasatilanteesta.
Rautiaisen salamamaali tainnuttaa HPK:n
Kolmas erä oli pelin tasaisin ja Ilveksen osalta paras. Vierailijat pääsivät viiden minuutin pelin jälkeen ylivoimalle, kun Janne Lahti kamppasi itsensä jäähylle. Ylivoimaa ehdittiin pelata vajaa minuutti, ennen kuin Eemeli Suomi ampui terävällä ranteella nopean hyökkäyksen päätteeksi kiekon verkkoon ajassa 45.57. Syöttöpisteet maaliin merkittiin Ilveksen tämän päivän kokoonpanon nuorimmalle ja vanhimmalle pelaajalle – Otto Koivulalle ja Arto Laatikaiselle.
Maalin jälkeen peli aaltoili päästä toiseen, kunnes oli HPK:n vuoro päästä pelaamaan ylivoimaa Olli Vainion jouduttua rangaistusaitioon. HPK onnistui tasoittamaan pelin, kun Oula Palve pääsi edellisen pelin tapaan nousemaan hyvään vetopaikkaan ja onnistui tällä kertaa ohittamaan Antti Lehtosen längistä ajassa 57.34.
Peli näytti venyvän jatkoajalle, mutta Ilves päätti toisin ja iski voittomaalin vielä samalla minuutilla. Sami Sandell toi kiekon vahvasti hyökkäysalueelle ja löysi keskustasta Teemu Rautiaisen, jonka suoraan syötöstä lähtenyt laukaus ohitti Lawsonin ajassa 57.57. Tästä HPK ei enää onnistunut nousemaan tasoihin ja Ilves nappasi voiton lukemin 2-3.
Seuraava ottelu:
Ilveksellä on jäljellä vielä kolme harjoituspeliä. Syyskuun ensimmäinen päivä pelataan Vaasassa Sportia vastaan ja siitä seuraavalla viikolla kohdataan kahdesti Ässät. Kotipeli Ässiä vastaan pelataan Hakametsässä tiistaina 6.9. kello 18.30. Tervetuloa!