Tapparan ja Ilveksen puolivälieräsarjan viides kohtaaminen tarjosi draamaa ja viihdettä koko rahan edestä. Tappara kuroi päätöserässä Ilveksen johdon kiinni, mutta Ilves taisteli kapteeninsa johdolla takaisin ohi ja lopulta 2-4-voittoon. Ilves johtaa sarjaa nyt voitoin 2-3, ja ensimmäinen katkaisun paikka on perjantaina.
Ilves terävänä alussa
Ilves tuli ottelun alkuun terävästi. Hyökkäyspään aloituksen jälkeen Juho Liuksiala pelasi kiekon siniviivalle Marcus Fageruddille, jonka laukaus kimposi Dominik Hrachovinan ja Otso Rantakarin kautta maaliin. Ajassa 1.35 tulleen avausmaalin syntymistä edesauttoi vahvasti Eemeli Suomen kamppailupelaaminen maalin edustalla. Vajaan viiden minuutin kohdalla Ilves siirtyi jo 0-2-johtoon. Hrachovina kävi katkaisemassa pelin maalin takana ja jätti kiekon Tappara-puolustuksella. Aleksi Salonen kuitenkin nukkui tilanteessa täydellisesti ja Ville Meskanen kiepautti Ilveksen vanhanaikaisella 0-2-johtoon ajassa 4.54.
Tappara pääsi maalin päähän hetkeä myöhemmin. Veli-Matti Savinainen ampui lämärin siniviivalta ja se painui ruuhkan läpi ohi Antti Lehtosen ajassa 6.32. Maalien jälkeen erä eteni tasaisissa merkeissä. Ilves sai erän ainoan ylivoiman, kun Tapparan Aleksi Elorinne joutui jäähylle korkeasta mailasta. Ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Molemmilla joukkueilla oli paikkansa erän loppupuolella, mutta tauolle lähdettiin Ilveksen 1-2-johdosta.
Tasainen toinen erä
Toinen erä sujui sarjan kokonaiskuvan mukaisesti tasaisissa merkeissä. Ilveksen viisikkopeli pysyi kohtuullisen hyvin kasassa, eikä takaa-ajajana ollut Tappara päässyt kovin montaa kertaa laadukkaille vetopaikoille. Erän puolivälin paikkeilla Ilves joutui kahdesti alivoimalle, kun Matias Sointu ja Santeri Vuoti kävivät istumassa kaksiminuuttiset. Ilves pelasi kuitenkin vahvaa alivoimaa ja selvitti tilanteet. Toinen erä mentiin maalittomana.
Kapteeni ratkaisee
Kolmannessa erässä Tappara yritti kaikin keinoin tasoittaa Ilveksen johtoa. Heti erän alkuminuuteilla Jukka Peltola pääsi hyvään paikkaan, mutta jälleen kerran erinomaisen pelin Ilveksen maalilla pelannut Antti Lehtonen torjui. Ilvekselläkin oli omat paikkansa. Yksi näistä tuli Otto Koivulan mainion tarjoilun jälkeen kokeilemaan päässeelle Teemu Aallolle, jonka laukauksen Dominik Hrachovina torjui kuitenkin patjallaan.
Toisen erän tapaan Ilves sai kolmannen eränkin puolivälissä kaksi rangaistusta. Ensimmäisen jäähyn aikana Ilves karkasi alivoimalla ylivoimahyökkäykseen. Santeri Vuotin ratkaisu jäi kuitenkin Hrachovinan patjoihin. Teemu Rautiaisen rangaistuksen aikana Tappara onnistui vihdoin. Ilves-puolustus oli myöhässä kun Sebastian Repo hiipi maalin edustalle ja ohjasi Teemu Nurmen ohjurin verkkoon. 2-2-ajassa 52.40.
Ilves ei kuitenkaan tasoituksesta herpaantunut, vaan jatkoi omaa rauhallista ja aktiivista peliään. Ykkösketju pyöritti hyökkäyspäässä ja pörinän päätteeksi kapteeni Tapio Laakso kauhoi polviltaan Otto Koivulan syötön verkkoon ajassa 54.23. Myös ketjun toinen laituri Teemu Rautiainen sai syöttöpisteen osumaan. Pelin loppuminuuttien aikana Tappara sai muutaman vetopaikan, mutta Ilves pelasi tiivistä ja järkevää viisikkopeliään. Lopullinen ratkaisu nähtiin reilu minuutti ennen loppua. Tapio Laakso kairasi oman siniviivan päällä tärkeän aloitusvoiton ja sen seurauksena Jerry D’Amigo ja Aleksi Mustonen karkasivat kahdella yhtä vastaan hyökkäykseen. D’Amigo antoi tarkan syötön ja Mustonen viimeisteli tyylikkäästi kiekon ohi Hrachovinan. 2-4-loppulukemat syntyivät ajassa 58.42.
Ottelun ratkaisut:
Ilves pelasi kokonaisuudessaan hyvän pelin. Viisikkopeli oli heikomman esityksen jälkeen palannut uomiinsa ja pelin aikanakin pystyttiin korjaamaan tiettyjä puutteita. Joukkue näytti selkärankaa kääntämällä Tapparan tasoitettua pelin vielä uudestaan itselleen.
Ilveksen plussat ja miinukset:
+ Voitto.
+ Henkinen vahvuus.
+ Ilves oli jälleen vahva maalinedustoilla.
+ Pelin uudestaan kääntäminen kolmannessa erässä.
– Osa jäähyistä oli hieman kyseenalaisia, mutta mahdollisuuttakin niiden antamiseen pitäisi välttää.
Ilveksen parhaat:
Tapio Laakso nousi esiin tärkeällä hetkellä. Otto Koivula oli jälleen pelipäällä ja loi useita hyviä tilanteita. Michael Keränen on ollut monipuolisesti hyödyllinen pelaaja Ilvekselle playoffeissa. Antti Lehtonen jatkoi maalilla vakuuttavia otteita.
Seuraava ottelu:
Ilves johtaa sarjaa nyt 2-3. Ensimmäinen katkaisun paikka on perjantaina. Ilves-Tappara kello 18.30. Tervetuloa!