Ilves on kysytty kutsuvieras SM-liigaseurojen juhlissa. Eilen riemukkaissa tamperelaistunnelmissa sujuneista TPS:n yhdeksänkymppisistä jatketaan suoraan Helsingin Jokerien 45-vuotisjuhlaotteluun, joka kiekkoillaan tänään narripakan kotiareenalla.
Asetelmat
Jokerit on noussut sarjataulukossa jo kakkossijalle. Joukkue on kerännyt pisteitä peräti yhdeksästä edellisestä ottelustaan, joista kolme viimeistä ovat tuottaneet täyden potin. Tällä viikolla Jokerit on kaatanut sarjan kärkikastin kamppailuissa sekä JYPin että Bluesin. Voittojen takeena oli loistava puolustuspeli – JYP ei saanut kiekkoa kertaakaan narripakan rysään, ja Blueskin onnistui maalinteossa vain kerran.
Ilves katkaisi kuuden ottelun mittaiseksi venyneen tappioputkensa kauden toistaiseksi tärkeimmässä ottelussaan hakemalla todella maukkaat kolme pistettä Turusta. Samalla petolauma jätti kovilla NHL-pelaajilla vahvistuneen TPS:n sarjataulukossa taakseen jumbopaikalle. Kamppailu Jokereita vastaan päättää tupsukorvien haastavan neljän ottelun vieraskiertueen.
Edelliset kohtaamiset
27.9.2012 Ilves – Jokerit 3-4 VL
– Ex-Ilves Joonas Rask kuritti viime kauden joukkuettaan kahdella osumalla ja vei Jokerit jo kahden maalin karkumatkalle toisessa erässä. Ilves kuitenkin taisteli vielä sisukkaasti tasoihin, mutta taipui lopulta voittomaalikisassa. Petolauman kärkinimet olivat kahden maalin Matias Sointu ja 44 torjuntaa kerännyt Miika Wiikman.
Kuumat pelaajat
Eero Kilpeläinen piti tiistaina Jokerien maalin tyhjänä JYPiä vastaan. Keskiviikkona Bluesin kaadossa veräjänvartijana toimi Frans Tuohimaa, joka päästi yhden kiekon selkänsä taakse ja keräsi 23 torjuntaa. Narripakan paras pistemies on Ilari Filppula, jolla on koossa 21 tehopinnaa 16 ottelusta. NHL-apuna joukkueessa pelaava Valtteri Filppula on kerännyt pisteen per peli. Maailman parhaana kiekollisena puolustajana pidetty Ottawa Senatorsin Erik Karlsson on tehoillut kahdeksan pinnan edestä yhdessätoista jokerinutussa pelaamassaan kamppailussa.
Nuori Ilves-vahti Ville Kolppanen pelasi Turussa yhden uransa parhaista SM-liigaotteluista ja toimi voiton takuumiehenä turkulaisten hakiessa vimmatusti tasoitusta päätöserässä. Kenttäpelaajista löytyi onnistujia laajalla rintamalla – etenkin oman pelinsä 2-0 voittanut ketju Erkki Rajamäki – Danny Dries – Matias Sointu väänsi vahvasti. Puolustuksessa tutut vastuunkantajat Jyrki Jokipakka ja Ville Koistinen urakoivat 25 tehokasta peliminuuttia mieheen.
Arvio
Jos oli Ilves ennakolta altavastaaja eilisessä ottelussaan, on asetelma tänään vielä selvempi. Jokerien materiaali on kärjen osalta erittäin terävä, ja loukkaantumiskierteestä huolimatta riveistä on löytynyt myös leveyttä. Erityisen hankalan vastustajan Jokereista tekee joukkueen saumattomaksi hiottu viisikkopeli, joka ei toimiessaan tarjoa juurikaan iskupaikkoja vastustajille. Ilves on kuitenkin venynyt Jokerien kotiareenalla usein hienoihin esityksiin, ja hurjalla luistelulla sekä tiiviillä puolustuspelillä se pystyy tänäänkin aiheuttamaan narripakalle ongelmia.