Lukko näytti menevän menojaan Ilvestä vastaan, kun se johti ottelua kotikaukalossaan jo 3-0. Mutta Ilves oli toista mieltä. Joukkue nousi uskomattomaan voittoon lukemin 3-4 (1-0, 2-1, 0-3)! Ville Korhonen onnistui kahdesti ja kesken ottelun maalille tullut Sami Aittokallio torjui kaikki 15 laukausta.
Ottelun avauserä oli vahvasti Lukko-painotteinen. Ilves aloitti ottelun kuitenkin ennakkoluulottomasti, eikä Lukko saanut omaa peliään käyntiin. Ensimmäisen viisiminuuttisen jälkeen ote alkoi kääntyä selvästi kotijoukkueelle. Miikka Tuomainen väänsi vahvasti Ilves-maalin takana, nousi maalin kulmalle ja Hurmeesta kimmonneeseen irtokiekkoon ehti ensimmäisenä vielä viime kaudella Ilvestä edustanut Jarkko Kauvosaari, jonka laukaus kimmahti kuitenkin vain tolppaan.
Muutama minuutti myöhemmin (8.04) nähtiin ottelun avausosuma. Kiekko oli pitkän epäselvän jakson jälkeen Ilves-puolustuksen hallussa, mutta nöyryys puuttui tilanteesta ja Lukko sai karvattua kiekon siniviivan tuntumassa. Seuranneesta hässäkästä kiekko pomppi sinne sun tänne ja lopulta Lukko-hyökkääjä Justin Morrison sai siirtää kiekon polvillaan ollessaankin tyhjään Ilves-maaliin ohi Jani Hurmeen.
Ottelu jatkui maalin jälkeen samalla kaavalla; Lukko hallitsi ja Ilves taisteli vastaan niin paljon kuin vain pystyi. Vierasjoukkueelle tuomittiin myös kaksi rangaistusta erään, mutta niistä tilanteista Ilves selvisi, vaikka Lukon pyöritys olikin jatkuvasti vaarallisen tuntuista. Raumalaisten ylivoimapeliin on laittaa uskomaton määrä taitoa, malttia ja kokemusta, ja kun vielä kätisyydetkin menevät yksiin, on Lukon ylivoimapeli hyvin pelottava vastustajan silmin katsottuna.
Ilveksen harvat hyökkäykset eivät kauaa kestäneet, vaikka Matias Myttysen johtama ketju ajoittain saikin paineen luotua Lukko-päätyyn. Vielä vajaa 10 sekuntia ennen avauserän päättymistä ex-ilves, liigan pistepörssin ylivoimainen ykkönen Perttu Lindgren tarjoili kiekon myös ex-ilves Lauri Tukoselle avopaikkaan, mutta sastamalalaisen laukaus suuntautui ohi maalin. Avauserän torjunnat kertovat karua kieltään erän kulusta: Lukon maalilla Antti Raanta selvisi 4 torjunnalla, kun Hurmeelle koppeja kirjattiin 17! Toki on mainittava, että muutaman puolittaisen maalintekopaikan Ilveskin sai luotua, mutta erän hallitisijasta ei ollut mitään epäselvyyttä.
Kaksi nopeaa Lukko-maalia – Aittokallio maaliin
Toinen erä oli Ilveksen osalta synkkä. Peli muistutti ajottain Isät vs. Pojat –meininkiä, kun Lukko vyöryi päälle ja Ilves ei saanut minkäänlaista omaa peliään käyntiin. Ilves-kapteeni Pasi Määttäselle avautui erän ensimmäinen maalipaikka, kun kokenut keskushyökkääjä pääsi 2-1 –hyökkäyksen jälkeen liruttamaan kiekon kohti Raannan maalia, mutta kiekko ajautui vain muutaman sentin ohi oikeasta tolpasta. Myös Lukon Eero Elo pääsi kokeilemaan Hurmeen kestävyyttä erinomaisesta paikasta. Laukaus ajautui kuitenkin ohi maalin.
Ilveksellä oli lukuisia pitkiä kiekkoja ottelun toisessa erässä. Lukko karvasi ahnaasti ja Ilves näytti väsyvän täysin. Tamperelaisten nuori puolustus joutui todelliseen kiirastuleen. Kotijoukkue antoi jatkuvasti painetta, eikä Ilves pystynyt rauhoittamaan peliään ja käyttämään parasta asettaan, liikettä, laisinkaan hyväkseen.
Kamppailun toinen osuma syntyi halvalla tavalla (26.20). Elo ampui ”silmät kiinni ja sinne päin”, eikä Hurme ollut laisinkaan hereillä. Lukko sai maalista lisää puhtia ja Ilveksen ahdinko syveni entisestään vain puolitoista minuuttia toisesta maalista, kun Morrison ampui lähes samalta tontilta kuin Elo kiekon kohti maalia. Paikalla oli Kurtis McLean, joka ohjasi pelivälineen ohi Hurmeen. Kaksi peräkkäistä osumaa sai riittää Hurmeelle, jonka tilalle maalin suulle asteli nuori Sami Aittokallio.
Ilves sai maalivahdin vaihtamisen jälkeen muutaman paikan. Ensimmäisen tilanteen Raanta selvitti ottamalla hienon torjunnan Määttäsen laukaukseen. Hetkeä myöhemmin Määttänen haki hyvässä paikassa ollutta Jesse Niinimäkeä, mutta Lukko-puolustus luki tämän syötön helposti. Ilveksen ilta näytti synkkenevän entisestään, kun Konsta Mäkinen komennettiin rangaistusaitioon. Lukon ylivoiman aikana koko halli odotti, milloin illan neljäs maali syntyy. Ilves kuitenkin selvisi Aittokallion, onnen ja Lukon pelaajien nautiskelun ansiosta ilman takaiskuja.
Ilvekselle tarjottiin ensimmäinen ylivoima ajassa 35.06, kun Kauvosaari joutui rikkomaan Niinimäkeä. Tamperelaisten ylivoima näytti sekavalta, kunnes kuin varkain kiekko olikin maalissa. Niinimäki tarjoili kauniin syötön maalin eteen unohdetulle Ville Korhoselle, joka napautti suoraan syötöstä limpun oikeaan alakulmaan. Maalin jälkeen Joonas Raskilla oli paikka tuoda Ilves jo maalin päähän, mutta Raanta veti jälleen pidemmän korren Lukon maalilla. Erän lopussa vierasjoukkue pääsi toistamiseen ylivoimalle – tällä kertaa jäähylle komennettiin Ilves-kasvatti Olli Palola. Ilveksen 3-2 –kavennuksen sijaan Lukko oli lyödä ottelulle lopullisen ratkaisun alivoimalla. Ensiksi (ex-ilves) Mikko Kuukka ohjasi maalin edestä 2-1 –hyökkäyksestä kiekon ohi maalin ja hetkeä myöhemmin Aittokallio seikkaili kulmauksessa, kun kiekko oli raumalaisten hallussa. Voidaan sanoa, että ylivoimalla ollut Ilves selviytyi summerin soitua erätauon merkiksi. Tauolle mentiin siis kotijoukkueen kahden maalin johdossa.
Kolmas erä kaiken muuttaa voi!
Jos Lukko hallitsi kaukalon tapahtumia kahden erän jälkeen, oli kolmas erä kaikkea muuta. Ilves tuli erään kuin uudestisyntyneenä – se oli päättänyt taistella loppuun saakka. Koko ottelun pirteintä Ilves-osaamista esittänyt Myttysen ketju (laidoilla Rask ja Matias Sointu) aloitti Ilveksen nousun. Ketjun sentteri seurasi hyvin Soinnun laukauksen ja kavensi ajassa 42.48 lukemiksi 3-2. Ilves jatkoi vahvaa erän aloitustaan ja vain reilu minuuttia kavennuksesta syntyi jo ottelun tasoitusmaali. Limppu tuli sopivasti Tommi Välimaalle, joka ampui kiekon b-pisteiden välistä ohi jäässä maanneen Raannan. Näin Ilves oli tullut kolmen maalin takaa tasoihin.
Hiljalleen myös Lukko alkoi toipua vierasjoukkueen tyrmäysalusta. Parhaan pyörityksen kotijoukkue sai aikaan erän seitsemännen minuutin kohdalla. Lukko loi monta vaarallista tekopaikkaa putkeen, mutta Aittokallio pysyi ohittamattomana. Toisin kuin kahdessa aiemmassa erässä, Ilves ei jäänyt katselemaan Lukon painostusta, vaan pyrki omaan peliinsä. Joukkue lopetti roikkukiekkojen heittämisen ja alkoi pelata kiekkoa lavasta lapaan, ja myös liike oli aivan eri tasolla kuin kahdessa ensimmäisessä erässä.
Kauvosaari joutui toistamiseen ottelun aikana jäähylle ja Ilvekselle tarjottiin voittoa. Ylivoima alkoikin hyvin, sillä vajaassa 10 sekunnissa tamperelaiset saivat kaksi kovaa siniviivalaukausta aikaiseksi, mutta Raanta torjui molemmat varmasti. Juuri kun ylivoima loppui, sai Ilves vielä yhden paikan – ja se tuotti lopulta ottelun voittomaalin! Niinimäki pelasi vetopaikan Teemu Kesälle, jonka laukauksen Raanta vielä torjui, mutta paikalla oli ensimmäisenä Korhonen, joka nosti limpun läheltä ylänurkkaan. Ilves oli noussut kolmen maalin takaa johtoasemaan!
Ilves pelasi johtoasemassa järkevästi. Se piti kiekkoa pitkiä toveja hyökkäyspäädyssä ja ennen kaikkea Myttysen ketjun nurkkapeli oli erinomaista ja aika kului Ilveksen eduksi. Kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua Lukko oli tulla tasoihin. Kiekko pomppi vaarallisesti maalin tuntumassa, mutta Ilveksen onneksi peliväline ajautui lopulta maalin taakse.
Lukko jahtasi tasoitusta tiukasti, mutta tuloksetta. Ilves selvitti ottelun tiukat loppuhetket kunnialla ja erityismaininta pitää antaa Määttäselle, joka oli mies paikallaan ratkaisevissa aloituksissa. Muutama sekunti ennen varsinaisen peliajan loppua Lukolle oli tulla vielä 3-1 –hyökkäys, mutta taistelevan Ilves-ryhmän nuori puolustus selvitti tämänkin tilanteen komealla heittäytymisellä. Näin Ilves teki lähes mahdottomasta mahdollisen ja voitti suurien alkuvaikeuksien jälkeen yhden liigan mestarisuosikeista vieraskentällä.
Myttysen johtama ketju esitti Ilveksen parasta tänään. Ketju liikkui, haastoi ja loi läpi ottelun vierasjoukkueen parhaat tekopaikat. Myös Määttäsen ketju (Niinimäki-Korhonen) paransi ottelun edetessä, ja ketjun vasen laitahyökkääjä Korhosen panosta ei voi väheksyä: kavennus 1-3 :een ja lopulta vielä voittomaali. Ilveksen puolustus selvisi urakastaan kiitettävästi ja maalille 3-0 –tilanteessa vaihdettu Aittokallio hoiti loput tilanteet (15 torjuntaa).
Lopuksi on vielä todettava, ettei näin taistelevaa Ilvestä ole nähty vuosikausiin. On suorastaan sääli, mikäli torstaina kotiottelussa Porin Ässiä vastaan on vain 5000 katsojaa paikalla. Joukkue ansaitsisi täyden tuvan taaksensa!