Ilves oli pelillisesti selvästi edellä HIFK:ta tiistai-illan liigaottelussa.
Petolauma saalisti kamppailusta 3-2 -jatkoaikavoiton, mutta avopaikkojen
tuhlailu vei petolaumalta yhden sarjapisteen.
Ilves ottaa isännän otteen
Avauserä kulki pitkään tasaisissa merkeissä. Vauhtia kaukalossa riitti, mutta todellisia maalipaikkoja saatiin odottaa yllättävän kauan.
Pelin kuva muuttui ajassa 13.33, kun Ilves iski ottelun avausmaalin, johon Masi Marjamäki teki loistavan esityön. Marja jätti kiekon siniviivan ylityksen jälkeen Ryan Glennille ja blokkasi samalla yhden vastustajan pois pelistä. Tämän ansiosta Glenn pääsi nousemaan vapaasti hyvään vetopaikkaan ja kanadalaispakki löysi tyhjää tilaa Jan Lundellin längistä.
Ilves sai avausmaalin jälkeen todella väkevän otteen pelistä ja isäntien toinen maali roikkui erän lopun ajan ilmassa. Etenkin kuin uudestisyntynyt Marko Anttila loi vahvalla pelillään tilanteita. HIFK otti kuitenkin lopulta pienen torjuntavoiton ja selvisi maalin tappioasemassa erätauolle.
Kantola pääosassa
|
HIFK sai toisen erän alussa ottelun ensimmäisen ylivoimansa ja käytti sen heti hyväkseen. Ilves epäonnistui helpossa purkupaikassa ja tämä kostautui niin kuin monesti käy. Ville Peltonen antoi lätyn maalin takaa ja Petteri Wirtanen laukoi täydellisen kudin maalin ristikkoon.
Ilves ei takaiskusta hätkähtänyt. Isännillä oli huikeita tilaisuuksia ottaa johtoasema uudelleen haltuunsa, mutta HIFK-maali oli kuin noiduttu. Petolaumalla oli mm. puolittainen läpiajo, 2-1 -ylivoimahyökkäys ja Joonas Raskilla kertaalleen tyhjä maali edessään reboundista. Lisäksi siniviivakuti livahti kerran Jan Lundellin längistä, mutta kilahti tupsukorvien epäonneksi tolppaan.
HIFK:lla oli oma etsikkoaikansa, kun Kai Kantola otti samassa ajassa peräti kaksi rangaistusta. Helsinkiläisten ylivoima ei kulkenut alkuunkaan ja Ilveksellä oli alivoimalla paremmat maalipaikat kuin vierailijoilla.
Ilves sai erän viimeisellä peliminuutilla vihdoin vähintäänkin ansaitun johtomaalin. HIFK-pelaajan kova ohilaukaus kiersi rännin kautta aina omalle puolustusalueelle saakka. Ahneimpana limpun perään spurttasi Kai Kantola, joka sijoitti puolittaisen läpiajonsa päätteeksi pikkumustan räpyläkäden ylänurkkaan. Näin petolauma pääsi 2-1 -johtoasemasta päätöserään.
HIFK saa onnekkaan sarjapisteen
Kolmas erä oli odotetusti pääosin puolustustaistelua Ilvekseltä. Tupsukorvilla on ollut tällä kaudella suuria vaikeuksia pitää johtoasemaansa, mutta tänään petolauma pelasi kolmannessakin erässä erittäin hyvin omalla alueella. HIFK ei saanut luotua juuri yhtään tilanteita parhaaseen maalintekosektoriin.
Petolaumalla oli vastahyökkäyksistä kaksi loistavaa tilaisuutta ratkaista kamppailu. Erän puolivälin jälkeen Ilves karkasi 3-1 -ylivoimahyökkäykseen ja sen päätteeksi Michael Keräselle tarjoutui tuhannen taalan tekopaikka. Nopea ratkaisu olisi tiennyt osumaa, mutta liiallinen aikailu päästi Jan Lundellin tilanteeseen mukaan ja tilanne ajautui liian lähelle HIFK-vahtia.
Kolmisen minuuttia ennen loppua kentän kuningas Jesse Niinimäki vapautti loistavalla kääntösyötöllä Mark Leen läpiajoon, mutta illan tuhlaajapoikiin kuulunut kanadalainen ei onnistunut harhautuksen jälkeen nostamaan kiekkoa yli Lundellin patjojen.
Puolisentoista minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua HIFK sai ansaitsemattoman tasoitusosuman. Isännillä oli tilanteessa kosolti huonoa tuuria matkassa. Kiekko kääntyi nimittäin keskialueella jäässä lojuneesta mailasta suoraan vauhdissa olleelle Petteri Wirtaselle. Tämä vapautti Ville Peltosen hyvään maalitilanteeseen eikä kokenut konkari ratkaisupaikassa erehtynyt.
Ottelun ratkaisu siirtyi näin jatkoajalle, jossa siinäkin Ilves oli joukkueista parempi. Pasi Määttänen osui jo tolppaan Jesse Niinimäen illan ties monennestako loistosyötöstä. Lopulta ansaittu voitto-osuma syntyi Joonas Raskin kiekon ylöstuonnin seurauksena. Jan Lundell torjui vielä Raskin vedon, mutta irtokiekon taituroi sisään Matias Myttynen, joka taisi napauttaa pikkumustan lopulta ilmasta häkkiin. Ilves saalisti näin hienon kotivoiton ja kaksi tärkeää sarjapistettä.
|
Juha Pajuoja oli ottelun jälkeen joukkueen peliesityksessä tyytyväinen kaikkeen muuhun paitsi viimeistelyyn.
– Oli tärkeä voitto viime viikon tappioiden jälkeen. Me tarvitsemme tällä hetkellä valtavasti maalipaikkoja, jotta saamme maaleja aikaiseksi. Jos Lee olisi tehnyt kolmannen läpiajostaan, uskon että kolmaskin piste olisi tullut.
– Kyllä alivoimasta on keskusteltu aika paljon Jyväskylän pelin jälkeen. Isoin asia on se, että meidän pitää blokata kiekkoja. Tänään neljän minuutin alivoima oli hieno esitys. Kolmeakin blokkausta tuli samaan vaihtoon. Tärkeintä on estää kiekon pääsy maalille ja siinä onnistuttiin.
– Wiikmanin tilanne katsotaan keskiviikkona uudelleen. On sovittu, että Metsola on meillä vielä torstaina, jos HPK:lla ei tapahtunut mitään kummallista ja Wiikman ei pysty palaamaan. Metsola oli tänään hyvä. Varmasti oli lähtökohdiltaan vaikea peli, kun ei ole kovin montaa peliä pelannut tällä kaudella.
– Peltola pelasi myös hyvän pelin. Siinäkään eivät lähtökohdat olleet kovin helpot. Yhden treenin kautta tuli sisään. Fyysinen kaveri ja pelasi järkevästi. Ei yrittänyt mitään liian vaikeaa. Voittomaaliin vielä syöttöpiste.
– Pakit eivät tänään jääneet maalin edessä yksin. Olimme ärhäkkäitä. Voitontahto oli peliteema ja sitäkin näky tänään riittävästi.
– Valmennuksen vaikein juttu on valmentaa maalintekoa. Miten voi auttaa, kun kaikki tehdään oikein, mutta silti ei saada maaleja. Uskon kuitenkin, että kaikki yrittävät maalia tosissaan, eli asenteesta ei ole kiinni. Jyväskylässä oli myös valtavasti paikkoja, mutta tehtiin vielä vähemmän maaleja.
– Vähän keskialueella oli huonoa tuuria, että pomppi ja tietysti vielä Ville Peltoselle takatolpalle. Siitä ei varmaan kukaan muu olisi enää tehnyt maalia kuin Ville Peltonen. Hienosti pisti pienestä kulmasta sisään.
|
Ottelu pähkinänkuoressa
PIKA-ANALYYSI PELITAPAHTUMISTA:
Tasaisen ottelun alun jälkeen Ilves nousi viemään peliä avausmaalinsa jälkeen. HIFK sai lopulta olla tyytyväinen vain maalin tappioasemaan avauserästä.
Toisessa erässä Ilves tuhlaili loistavia maalipaikkoja, mutta säilytti sentään maalin johtoasemansa.
Päätöserässä Ilves pelasi kypsästi, mutta HIFK sai hieman onnekkaastikin tasoitettua ottelun loppuhetkillä. Jatkoajalla Matias Myttynen ratkaisi ansaitun voiton petolaumalle.
OTTELUN RATKAISUT:
Ykkösluokan maalipaikat menivät tänään räikeästi isäntien eduksi. Tupsukorvien heikko viimeistely antoi vierasjoukkueelle yhden sarjapisteen.
ILVEKSEN PARHAAT:
Kentän ykköshahmosta ei jäänyt tänään epäselvyyttä. Huikealla tasolla tällä hetkellä pelaava Jesse Niinimäki järjesti ketjukavereilleen loistavilla oivalluksilla niin monta hyvää maalipaikkaa, että vain yhden kakkossyötön tilille kolahtaminen oli melkoinen ”vääryys”.
Toinen selkeä Ilves-onnistuja oli Marko Anttila, joka pelasi ehdottomasti kauden parhaan ottelunsa tänään.
ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
+ Lähestulkoon ylivoimainen peliesitys sarjakolmosta vastaan
+ Juha Metsola esitti sellaista rauhallista ja varmuutta huokuvaa maalivahtipeliä, jollaista olisi suonut näkevän koko kauden ajan Ilves-maalilla
+ Oman alueen puolustuspeli oli tänään aivan eri luokkaa kuin kahdessa edellisessä ottelussa
– Lukuiset avopaikkojen tuhlaamiset maksoivat yhden sarjapisteen
ERIKOISTA:
Illan erikoisin oli se, ettei IS-tähtiraati löytänyt Jesse Niinimäkeä illan kolmen parhaan pelaajan joukkoon! Pelitapahtumiakin soisi palkitsijoiden katselevan eikä vain lukevan ottelupöytäkirjan merkintöjä.
SEURAAVA OTTELU:
Etukäteen ajateltuna vaikeat ottelut jatkuvat torstaina, jolloin Ilves matkustaa Oulun Kärppien vieraaksi.