Ilves isännöi tänään Tapparaa kauden neljännessä Tampereen paikallispelissä. Petolauman pelaajapenkin takana nähdään ensi kertaa joukkueen uusi päävalmentaja Tuomas Tuokkola. Myös hyökkääjälupaus Alexander Ruuttu tekee illalla ensiesiintymisensä Ilves-paidassa uuden kotiyleisönsä edessä.
Asetelmat
Kolme tappiota Pelicansia vastaan käytännössä varmistivat Ilveksen kauden jatkumisen karsintapeleillä runkosarjan jälkeen. Eilen seurajohto päätyi kipeään ratkaisuun, ja Raimo Helminen sai jo nyt tehdä tietä seuraaviksi kausiksi valmennusvastuuseen pestatulle Tuomas Tuokkolalle. KalPan viime kaudella runkosarjavoittoon luotsanneen Tuokkolan toivotaan avaavan petolauman pelilliset umpisolmut loppukauden aikana.
Viidestä viime ottelustaan komeat 13 pistettä kahminut Tappara on nousukuntonsa ansiosta kiivennyt sarjataulukossa jo neljänneksi. Kirvesrinnat todistivat valinneensa Tammikuun tasausvastustajansa viisaasti kaatamalla Jokerit kahdesti peräkkäin viikonloppuna. Tiistaina Tappara otti kotiyleisönsä edessä täyden pistepotin HIFK:lta, jonka päätöserän kiri ei riittänyt nousuun pisteille.
Edelliset kohtaamiset
5.12.2012 Ilves – Tappara 3-0 (0-0, 1-0, 2-0)
– Hakametsän jäällä nähtiin kolme Stanley Cup -voittajaa, joista Ilveksen ja Boston Bruinsin Daniel Paille viimeisteli ottelun sinetin alivoimalla tyhjään Tappara-verkkoon. Illan suurin tähti oli kuitenkin petolauman maalia vartioinut NHL-vahti Anders Lindbäck, joka pysäytti kaikki veräjäänsä kohti ammutut 37 laukausta. Ilveksen ensimmäisen maalin teki Matias Sointu ja toisen rusikoi maalinedusruuhkasta Erkki Rajamäki.
28.9.2012 Tappara – Ilves 4-2 (2-0, 1-2, 1-0)
– Hyvin taistellut Ilves nousi kahdesti kahden maalin tappioasemasta maalin päähän, mutta ei lopulta saanut etsikkoaikojaan hyödynnettyä, vaan Tapparan ote piti loppuun saakka. Ottelun hahmo oli tehot 1+1 merkkauttanut Aleksander Barkov, joka katkaisi petolauman hyvän otteen 4-2-osumallaan päätöserän puolivälissä. Ilveksen maaleista vastasivat Villet Korhonen ja Koistinen.
14.9.2012 Ilves – Tappara 1-7 (0-1, 0-4, 1-2)
– Ilves oli kauden avausottelussa hieman paremmin pelissä mukana kuin loppunumerot kertovat, mutta jäi terävyydessä ja maalineduspelaamisessa selvästi jälkeen. Lukuisat helpot virheet avasivat kirvesrinnoille tukuittain tekopaikkoja. Tupsukorvien ainokaisen iski Michael Keränen päätöserässä. Tapparan Ville Nieminen herkutteli tehot 2+2.
Kuumat pelaajat
Ilman sopimusta ensi kaudeksi olevat Lassi Kokkala ja Samuli Kivimäki viimeistelivät Ilveksen osumat tiistaina Lahdessa. Loppukauden aikana on mielenkiintoista nähdä, ketkä petolauman pelaajistosta nousevat esiin ja pystyvät tekemään vaikutuksen valmennusvastuuseen etuajassa nostettuun Tuokkolaan. Parhaan tasonsa alapuolella toistaiseksi suorittaneilla pelureilla on nyt tilaisuus todistaa arvonsa uudelle käskijälle. Jokerien organisaatiosta kaapattu Alexander Ruuttu oli avauspelissään tiistaina pirteä ja haluaa takuulla esitellä osaamistaan uudelle kotiyleisölleen paikallisväännössä.
Tapparan konkaritaistelija Ville Nieminen osui tiistaina kahdesti HIFK:ta vastaan ja kantaa paikallispelissä kultakypärää joukkueensa parhaana pistemiehenä. Niemisen tilillä on nyt tehot 17+20=37. Superjuniori Alexander Barkovilla (17+19) on kasassa yksi syöttöpinna vähemmän. Muita kaksinumeroiseen maalimäärään ehtineitä Tappara-hyökkääjiä ovat Chris Connolly (12+16) ja Jarno Koskiranta (13+12). Joukkueen tuoreimmista pelaajista laituri Jeff Ulmer on kerännyt kolme (1+2) tehopinnaa neljässä ottelussa ja puolustaja Dale Clarken pistetili on kolmen pelin jälkeen vielä avaamatta.
Arvio
Tuomas Tuokkola otti petolauman komentoonsa tänä aamuna, joten hänen vaikutuksensa joukkueen pelitapaan jää vielä varsin vähäiseksi. Joihinkin yksityiskohtiin on kuitenkin varmasti ehditty kiinnittää huomiota, mutta ensimmäisinä päivinä uuden valmentajan päähuomion vienee pelaajiin ja heidän ominaisuuksiinsa tutustuminen.
Tuokkolan tulikaste Ilveksen penkin takana osuu kovaan paikkaan, sillä vastaan asettuu kovassa iskussa oleva Tappara, joka etenee laajaan materiaaliin ja toimivaan pelisysteemiin luottaen kohti kevään mitalipelejä. Ilveksen mahdollisuudet pelata illan ottelussa pisteistä perustuvat uuden valmentajan tuomaan piristykseen ja pelaajiston haluun esittää parasta osaamistaan. Saadessaan taisteluvaihteensa kunnolla päälle petolauma pystyy painamaan Tapparan ahtaalle.