Ilves ja KalPa taistelivat lauantai-iltanan Savon Sanomat turnauksen voitosta. Pakettinsa tiiviisti kasassa pitänyt Ilves nollasi kuopiolaisisännät nollapelin torjuneen Lassi Yrjölän johdolla lukemin 0-3.
Avauserä alivoiman harjoittelua
Ottelun avauserä meni Ilveksen kuluttaessa jäähypenkkiä. Ensimmäinen jäähy tuomittiin jo neljänkymmen sekunnin pelin jälkeen Eero Savilahdelle huitomisesta. Savilahden vapauduttua jäähyltä, Konsta Mäkiselle tuomittiin 5+20 minuuttia päähän kohdistuneesta taklauksesta. Alivoiman lopulla puntit tasoittuivat, kun KalPan Tomas Kubalikille tuomittiin erän ainoa kuopiolaisjäähy.
Eero Savilahti kulutti erässä jäähypenkkiä vielä toistamiseen ja saman kohtalon kokivat myös Tommi Välimaa sekä Teemu Rautiainen. Ilves pelasi kuitenkin mallikasta alivoimaa ja Lassi Yrjölä koppaili kohti tulleet laukaukset varmasti. Yhteensä 13 minuuttia alivoimalla pelannut Ilves ei harvoina täyden miehistön hetkineen kiekollista peliään kulkemaan ja KalPan maalia vartioinutta Eero Kilpeläistä kohti saatiin vain yksi laukaus. Lassi Yrjölä napsi kiekon Ilveksen maalin suulla kymmenen kertaa varusteisiinsa. Maalia ei avauserässä kumpikaan joukkue onnistunut tekemään ja toiseen erään lähdettiin lukemista 0-0.
Ilves komealla kuviolla johtoon
Vaikean avauserän jälkeen Ilves sai toisen erän alussa pelin juonesta kiinni. Ilveksen ensimmäinen kunnon maalintekopaikka ottelussa tuli Aleksi Mustoselle, joka ei kuitenkaan osunut Sami Sandellin laukauksen jälkeiseen irtokiekkoon. Jatkotilanteesta Jussi Pesoselle avautui myös tekopaikka, mutta Eero Kilpeläinen piti ylänurkan suljettuna.
Ilves joutui ajassa 25.49 jälleen alivoimalle, kun Mikke Levo lähti istunnolle poikittaisesta mailasta. KalPan Janne Kolehmainen pääsi ylivoiman aikana yrittämään kahdesti erinomaisesta tekopaikasta, mutta Lassi Yrjölän syöksy pelasti tilanteen ja numerot säilyivät maalittomina.
Ilves pääsi ottelun puolivälissä pelaamaan ensimmäisen kokonaisen ylivoimansa, eikä jättänyt tilaisuuttaan käyttämättä. Sami Sandell ja Saku Salmela sahasivat KalPa-pakiston solmuun ja Jussi Pesonen pääsi tälläämään kiekon komeasta poikittaissyötöstä maaliverkkoihin siirtäen Ilveksen johtoon ajassa 32.16. Maalin jälkeen Ilves pääsi yrittämään kahden miehenkin ylivoimalla, mutta Alexander Ruutun ylärimalaukausta lähemmäksi maalia kiekkoa ei saatu toimitettua. Lisäosumia erässä ei nähty ja päätöserään lähdettiin Ilveksen 0-1-johdossa.
Nolla pitää kolmannessa erässä
Kolmas erä pelattiin Ilveksen merkeissä. Kapteeni Sami Sandell onnistui siirtämään vierailijat maalinedushässäkästä johtoon ajassa 43.03. Ylivoimamaaliin syöttöpisteet merkattiin Mikke Levolle ja Aleksi Mustoselle.
Ilves osui kolmannen kerran jälleen ylivoimalla ajassa 49.51, kun Aleksi Mustosen tarkka laukaus ohitti Eero Kilpeläisen. Syöttöpisteet maalista itselleen nappasivat Jarkko Näppilä ja Teemu Rautiainen. Kolmannen maalin jälkeen Ilves jäädytti peliä taitavasti ja piti KalPan poissa tekopaikoilta. Loput hoiti maalilla tyylikkäästi nollapelin pelannut Lassi Yrjölä. Lisäosumia ei enää nähty ja Ilves nappasi turnausvoiton lukemin 0-3.
Ottelun ratkaisut:
Ilves piti paketin hyvin kasassa jäähyrikkaassa ottelussa. Sekä alivoima, että ylivoima toimivat hyvin. Pelin lopussa Ilves jäädytti KalPan pelin taitavasti.
Ilveksen parhaat:
Lassi Yrjölä pelasi upeasti uransa ensimmäisessä täysimittaisessa aikuisten pelissä nollapelin. Aleksi Mustonen oli alituiseen KalPan puolustuksen harmina väkkärämäisillä otteillaan. Sami Sandell pelasi hyvän pelin. Mikke Levo jatkoi puolustuksessa erinomaisia otteitaan.
Kommentit:
Sami Hirvonen
– Ensimmäisessä erässä otettiin tyhmiä jäähyjä ja se oli KalPan erä. Meidän kamppailupelaaminen ja pelitiiviys oli hyvällä tasolla. Tehtiin oikeita valintoja niin hyökkäys-kuin puolustuspelissäkin. Tämä oli selkeästi ehjin suoritus meidän harjoituspeleistä. Erittäin hieno suoritus joukkueelta.
– Pelattiin nousujohteinen turnaus ja se on erittäin hyvä asia. Tänäänkin onnistuttiin nousemaan vaikean ensimmäisen erän jälkeen. Joukkue pelasi erittäin hienon turnauksen ja tästä on hyvä jatkaa seuraaviin harjoituspeleihin ja ensi viikon harjoitteluun.
– Ne paikat, jotka KalPa sai niin, Yrjölä pelasi kyllä todella hienosti. Molemmat maalivahdit pelasivat täällä hienosti ja se antaa kyllä joukkueelle hyvän tuen.
Lassi Yrjölä
– Ensimmäisessä erässä oltiin vähän unessa ja jäähyjä tuli joka tilanteesta. Pelattiin kuitenkin tiivistä alivoimaa ja kaveri ei saanut montaa huippupaikkaa. Erätauolla heräteltiin joukkue ja tultiin toiseen erään uudella ilmeellä. Ei otettu enää jäähyjä ja saatiin itse yksi ylivoima, josta laitettiin kiekko reppuun. Kolmannessa erässä otettiin peli haltuun ja hoidettiin homma hyvin loppuun.
– Omasta pelistä on hyvät fiilikset. Joukkue pelasi ja puolusti edessä hyvin. Muutama paha paikka tuli ja ne sain hoidettua. Muuten ihan perus peli. Itseluottamus on noussut kun on tullut onnistumisia miehissäkin.
– Junioreihin verrattuna ehkä pelinopeus on vähän kovempi ja laukaukset lähtevät kovempaa. Kohellusta on vähemmän kuin junioreissa ja puolustus on selkeämpää. Viisikko pelaa selkeämmin ja yllättäviä tilanteita tulee vähemmän.
– Treenit ja pelit ovat menneet hyvin. ”Karhun” ja Korpisalon kanssa on h*lvetin hieno tehdä hommia. Meillä on hyvä valmentaja jolta saa hyviä vinkkejä ja vetää hyviä treenejä. Korppari on saman ikäinen kuin minä ja siinä on hyvä tehdä yhdessä hommia.
– Karhu on kokenut ja paljon maailmaa nähnyt maalivahti. Rauhallinen äijä, joka näkee hyvin nämä molarihommat, kun on itsekin paljon pelannut. Kaikin puolin hyvä tyyppi, ei ole mitään valittamista.