Ilves pelasi ensimmäisen kotiottelunsa Kari Heikkilän astuttua päävalmentajan rooliin. Kotidebyytti päättyi petolauman riemukkaaseen 2–0-voittoon TPS:stä.
Ottelun ensimmäinen erä ei suurta jännitystä tarjoillut. Peli aaltoili päästä päähän, ja ensimmäisen puoliskon vaarallisemmat paikat olivat vierajoukkueella. Ilves sai tuotua kiekkoa hyvin hyökkäysalueelle, mutta laukaukset jäivät puuttumaan.
Joukkueet pelasivat siistiä kiekkoa, vaikka tuomarilinjakin oli salliva. Ajassa 17.17 Ilveksen Konsta Mäkiselle vihellettiin kuitenkin kaksiminuuttinen poikittaisesta mailasta. Ilves selvitti alivoimansa hyvin, eikä sillä ollut erikoistilanteen aikana hätää.
Ilves johtoon ylivoimalla
Kotijoukkue joutui uudelleen alivoimalle toisen erän ensimmäisellä minuutilla, kun Joonas Vihko sai jäähyn kiinnipitämisestä. TPS:n paras maalipaikka oli erikoistilanteen puolivälin kohdalla. Dave Spina pääsi laukomaan rebound-kiekon kohti tyhjää maalia, mutta Hannu Toivonen venyi vielä uskomattomasti kiekon tielle.
Toinen erä oli hyvin pitkälti samanlainen kuin edeltävä erä, eikä maalipaikoilla juhlittu. Ilves pääsi ensimmäisen kerran ylivoimalle ajassa 37.58, kun Miro Keskitalo sai kaksiminuuttisen kiinnipitämisestä. Jäähyä ehti kulua vain parikymmentä sekuntia, kun Veli-Matti Vittasmäen tykki lauloi viivasta ja puolustaja siirsi Ilveksen 1–0-johtoon. Syöttöpisteen maaliin merkkautti Blake Kessel.
Ilves kestää pitkän alivoiman ja iskee ylivoimalla
Päätöserän alku oli vauhdikas, ja Ilves pääsi pyörittämään peliä TPS:n alueella ensimmäiset pari minuuttia. Petolauma joutui vaikeuksiin ajassa 43.35, kun Markku Flinck sai laitataklauksesta 5+20 minuutin rangaistuksen. Ilves pelasi mainiota alivoimaa ja piti vierajoukkueen pelaajat hyvin pois parhailta maalipaikoilta. Pahimmat vedot Hannu Toivonen torjui Ilves-maalilla eleettömän varmasti. Pian jäähyn päättymisen jälkeen Ilveksen Eemeli Suomi ja Kai Kantola pääsivät 2–1-hyökkäykseen. Tilanne purkautui, kun TPS-puolustaja Harri Tikkanen heittäytyi Kantolan jalkoihin. Tilanteesta ei vihelletty jäähyä.
Ilves sai toisen ylivoiman ottelun lopulla, kun Jani Forsström kamppasi Eero Savilahden kumoon. Ilveksen ylivoima pyöri hyvin, mutta tällä kertaa osuman syntymiseen tarvittiin lähes koko kaksi minuuttia. 2–0-osuma syntyi, kun Marcus Fagerruddin veto pomppasi kaukalon päädystä maalin kulmalle, josta Joonas Riekkinen puttasi kiekon ohi Oskari Setäsen. Maalin jälkeen TPS yritti tasoitusta vielä ilman maalivahtia, mutta ei onnistunut ohittamaan Hannu Toivosta. Täyden pistepotin turvin Ilves nousi ohi HPK:n sarjan viimeiseltä sijalta.
Ottelun ratkaisut:
Ilves oli tehokkaampi ylivoimalla ja puolusti johtoasemaansa hyvin. Hannu Toivonen pelasi vakuuttavasti maalillaan, eikä antanut vierasjoukkueen ohittaa itseään kertaakaan.
Ilveksen plussat ja miinukset:
+ Erikoistilannepelaaminen. Ilves selvitti alivoimat kunnialla ja teki molemmista ylivoimistaan maalin.
+ Maalivahtipeli.
+ Kypsä pelaaminen johtoasemassa ottelun loppuun asti.
– Ensimmäisessä erässä peli oli hieman flegmaattista.
Ilveksen parhaat:
Hannu Toivonen oli maalillaan kuningas. Toivonen otti tärkeitä koppeja varsinkin Ilveksen pelatessa alivoimaa.
Erikoista:
Hakametsään oli saapunut runsaasti vierasjoukkueen kannattajia. Osa turkulaisista ei kuitenkaan päässyt matkaamaan Tampereelle, sillä TPS oli varannut liian vähän busseja reissaajilleen.
Seuraava ottelu:
Ilves pelaa seuraavan kerran ensi viikon perjantaina, kun vuorossa on kauden neljäs paikallispeli. Tapparan isännöimä ottelu alkaa kello 18.30.
Kommentit:
Kari Heikkilä
– Tapa, jolla voitto tuli, lämmittää. Pelasimme nyt juuri niin, kun pitääkin. Yksinkertaistimme peliä, minkä kautta se tuli nopeammaksi. Olimme liikkeessä edellä, ja Tepsi rupesi toisessa erässä jäämään kelkasta.
– Ottelu oli meiltä tasapainoinen. Jostakin kasvoi itseluottamus, eikä tullut paniikkia, vaikka jouduimme pitkälle alivoimallekin.
Pari päivää sitten Tampereelle matkustanut Heikkilä ei tietänyt entuudestaan joukkueesta kuin Joonas Vihkon.
– Nyt tiedän jo melkein kaikkien nimet, mutta muutamasta en ole vielä ihan varma