Pyynikin näkötornilla riitti keskiviikkona kuhinaa, kun Tampereen Ilveksen liigajoukkue kävi kokeilemassa rajojaan. Koko joukkue pääsi laskeutumaan köysien varassa alas yhdestä Tampereen tunnetuimmista maamerkeistä. Naurua ja vitsinheittoa riitti, kun joukkue laskeutui alas kuka milläkin tyylillä. Samalla joukkue pääsi viettämään aikaa yhdessä muuallakin kuin jäähallilla, saaden tärkeän tauon kovasta kauteen valmistavasta harjoittelusta.
”Ihan eri asia, kun kiipesi tuonne ylös”
Koko joukkue oli hyvin mukana tempauksessa, ja kukin laskeutui vuorollaan tornista. Pitempään Ilveksessä pelanneet pelaajat olivat kokeilleet kiipeilyä jo pari vuotta sitten, mutta suurimmalle osalle kyseessä oli uusi kokemus. SaiPasta täksi kaudeksi Ilvekseen liittynyt Markku Flinck laskeutui alas ensimmäisten joukossa.
– Erittäin hieno kokemus. En ole ikinä ennen tullut mistään valjailla alas. Alussa vähän jännitti, mutta kun pääsi vauhtiin, niin siinä se meni, rennonoloinen hyökkääjä jutteli.
Toisilla laskeutuminen sujui luontevammin kuin toisilla. Joonas Riekkinen tuli tornista alas vakaasti, mutta suuremmat ongelmat syntyivätkin alhaalla sentterin yrittäessä päästä irti turvavaljaista.
– Kyllä tuossa alhaalla kädet sen verran tärisivät, että oli se aika haastavaa saada valjaat irti. Alku oli pahin, mutta sen kun sai hoidettua alta pois, niin meni hyvin. Hieno kokemus sinällään, vaikka itse en mitenkään nauti korkeista paikoista. Mutta nyt suorituksen jälkeen on hyvä olo, tyytyväinen savolainen hymyili.
Markus Jokinen tähyili suorituksensa jälkeen ylöspäin. Alhaalta torni ei niin korkealta näytä, mutta ylhäällä tilanne oli toinen.
– Tästä alhaalta kun katselee, niin luuli, että se menee aika nopeasti siitä. Se olikin sitten ihan eri asia, kun kiipesi tuonne ylös. Mutta hieno kokemus ja pääsi ylittämään itsensä. Se oli aika paha paikka, kun siitä reunalta alas katseli, mutta sen jälkeen alkoi tuntua jo ihan hyvältä, hyökkääjä analysoi rauhallisesti.
Henri Kiviaholla oli laskeutumiskokemuksia jo juniorivuosilta Piispalan leiriltä. Rauhallinen maalivahti kipusi alas hitaasti, mutta varmasti.
– Tuntui ihan hauskalta – toista kertaa elämässä tuli kokeiltua tällaista. Alku oli aika paha, kun pitkänä miehenä pääsi aika korkealta katselemaan. Siitä kun ensimmäiset askeleet otti, niin alkoi tuntua jo ihan hyvältä ja alkoi jo vähän nauttiakin, pirteä maalivahti jutteli tuoreeltaan suorituksen jälkeen.
Saku Salmela on kaukalossa persoonallinen pelaaja. Sama meininki jatkui myös tornista alas laskeutuessa, kun vikkelä puolustaja kertaalleen näytti jopa taklaavan tornia alas tullessaan.
– Piti antaa vähän takaisin, kun se yritti tuossa pelotella. Ei ehkä ihan peruskaavan mukaan alas tultu, Salmela naureskeli.
– Ei se täältä näytä korkealta, mutta kyllä tuolla ylhäällä pelotti niin jumalattomasti. Aluksi joutui pitämään vähän silmiä kiinni, mutta lopussa alkoi tuntua ihan hauskalta, puolustaja kertoi valjaita irrottaessaan.
Kentällä erittäin liukkaasti liikkuvalla Aleksi Mustosella oli hauskaa katsellessaan muiden suorituksia, mutta oman alastulon jälkeen täytyi ottaa hetki happea ennen kuin sentteri oli valmis kommentoimaan.
– Kyllä nyt taas jo vähän naurattaa, mutta matkalla ei paljoa. Kyllä siinä vähän jalat tärisi. Olen joskus aikaisemmin vähän eri tavalla vetänyt, mutta oli kiva kokeilla, kuinka laskeudutaan, sentterilupaus pohti.
Rajojen rikkomista
Ilves-kannattajien suosikiksi nousseen Antti Tyrväisen on vaikea kuvitella pelkäävän mitään. Rämäpäinen laituri kuitenkin myönsi, että tornin huipulla hiukan puhallutti.
– No voi sanoa, että kun tuonne reunalle pääsi, niin vähän pelotti ja jalat alkoivat tärisemään. Tästä kun katselee tuonne ylös, niin eihän se niin korkealta näytä, mutta ylhäällä näyttikin jo vähän erilaiselta. Mutta kun pääsi alkuun, niin se meni aika iisisti ja oli aika hauskaa, ”Tyrsky” jutteli jalat jo tukevasti maan kamaralla.
– Itse asiassa en tykkää korkeista paikoista yhtään, mutta olen välillä yrittänyt rikkoa rajoja. Viime kesänä tuli käytyä hyppäämässä Suomen korkein benjihyppy 150 metristä. Välillä pitää yrittää rikkoa rajoja ja pelkotiloja, hyökkääjä jatkoi.
Tyrväinen oli tyytyväinen joukkueen saadessa vaihtelua kovan arjen keskellä. Hyökkääjällä oli myös oma suosikki siihen, kuka Ilves-pelaaja laskeutui tornista tyylikkäimmin.
– On tämä tosi hauskaa vaihtelua. Neljä viikkoa on menty aika tiuhaa tahtia, niin on mukava, että välillä on vähän jotain erilaista ja saadaan ajatuksia pois jääkiekosta. Sitä kautta ollaan sitten valmiina, kun kiekko tippuu jäähän perjantaina.
– Kyllä minä sanoisin, että Niemen Jykä tuli aika pehmeästi alas tuolta, Tyrsky virnuili.
Nuorimmat Ilvekset oli jätetty viimeisimmiksi laskeutujiksi. Juuri Ilveksen kanssa sopimuksen kirjoittanut Olli Vainio otti alastulomatkalla kontaktia myös läheisten puiden oksiin.
– Itse en edes huomannut – kai sitä oli sitten sen verran jännittynyt. Kyllä siinä vähän alkoi polvet tärisemään, ja vieläkin itse asiassa vähän tärisee, mutta kyllä se tuossa alhaalla helpotti sitten jo, puolustaja kertoi alas päästyään.
Vainiokin vakuutti vaihtelun virkistävän. Parhaasta suorituksesta Vainio oli samoilla linjoilla Tyrväisen kanssa.
– Kyllä se on aina hienoa tehdä joukkueena välillä vähän muutakin. Varsinkin tällaiset vähän erilaiset jutut ovat hienoja kokemuksia.
– Kyllä minäkin Jyriin päädyn. Aikamoista jännitystä taisi olla, mutta hyvin se sieltä alas tuli, nuori puolustaja hymyili.
Myös toinen nuori puolustaja pääsi voittamaan pelkonsa. Aleksi Mäkelä laskeutui ensin hitaan varmasti, mutta löysi lopussa vauhtia suoritukseensa.
– En muista, että ihan hetkeen olisi pelottanut näin paljoa. Tuo ei ollut enää jännittämistä, vaan pelottamista, mutta alas tultiin ja vielä ehjänä! Kädet siinä taisi hiukan palaa – että hiukan jännitti, ”Pumba” jutteli maan pinnalla jalat vieläkin täristen.
– Maisemia tornista on hienoa katsella, ja kun odottelin omaa vuoroa, niin ajattelin, että ei se kovin pahalta näytä. Mutta voi herranen aika…, puolustaja päivitteli ja puhalteli.
– Tässä haetaan sitä, että tehdään yhdessä ja kaikki voittavat pelkonsa. Täällä on monella vielä paljon pahempia pelkoja kuin itselläni. Kannustetaan toisia ja joukkue tiivistyy. Hyvä keino hitsata joukkuetta vielä paremmin yhteen. Kiva tehdä välillä muutakin kuin pelkästään treenata. Huomenna taas jatketaan normaalisti ja ollaan valmiina, kun kiekko perjantaina tippuu jäähän, Eemeli Suomen suoritusta alhaalla odotellut Mäkelä jutteli jo hieman rauhoittuneena.
Niemen ja Suomen suoritukset joukkueen suosiossa
Aina yhtä positiivinen Eero Savilahti oli alhaalla jo täynnä virtaa, vaikka myönsikin naaman vetäneen vakavaksi ylhäällä.
– Alku oli pahin. Sitten kun näki silmissä jo vähän seinääkin, niin helpotti. Hemmetin hyvä suoritus – ylitin itseni. Sanoin, että ei tämä niin korkealta näytä, kun vedin nämä henkselit päälle, mutta sitten ylhäällä tuntuikin aika pahalta, hyökkääjä myönsi.
Savilahti oli toiseksi viimeinen tornista alas tullut. Jäljellä oli vielä Eemeli Suomi, jolle pelkkä tornin huipulla seisominen tuotti vaikeuksia.
– Yksi äijä kun saadaan vielä alas, niin kaikki on mennyt. Eemeli Suomi siellä on vielä ja pitää kaiteista kiinni. Mutta ei se sieltä uskalla tällaisen paineen alla olla tulematta, Eero virnuili.
Ja kyllähän viime kauden A-nuorten kapteeni Suomikin tornista alas saatiin muun joukkueen kannustaessa rytmikkäästi alhaalla. Eemeli itse oli suorituksen jälkeen harvinaisen vähäpuheinen.
– Kyllä siinä vähän tärisi, Suomi sai sanottua alastulonsa jälkeen.
Eemeli myönsi kärsivänsä ”pienestä” korkean paikan kammosta. Joukkueen nuorimmainen saikin odotella vuoroaan viimeiseen asti, pidellen koko ajan kaksin käsin kiinni Pyynikin näkötornin kaiteista.
– Joo, on tässä pientä korkeanpaikankammoa. Taisi johtua iästä, että jätettiin viimeiseksi, joukkueen nuorimmainen haukkoi alhaalla.
Sen verran tärisevältä nuori hyökkääjä suorituksensa jälkeen näytti, että heräsi pieni huoli pelikuntoon palautumisesta.
– Saa nähdä toipuuko tästä, Eemeli puhalteli muun joukkueen lohduttaessa taustalla.
Parhaan alastulosuorituksen tekijäksi äänestettiin murskaavalla äänimäärällä varakapteeni Jyri Niemi. Vaikka muilla pelaajilla hymy suupielissä olikin Niemen laskeutuessa, puolustaja itse oli vakuuttunut omasta suorituksestaan. Niemen oma ääni meni viimeiselle laskeutujalle.
– Hei, synnynnäinen vuorikiipeilijä! Tultiin kahdella loikalla alas – mitä nopeammin, sen parempi. Ei jännittänyt tippaakaan, puolustaja analysoi päättäväisesti suoritustaan.
– Tekee ihan hyvää, kun päästään vähän irti arkirutiineista ja pitämään porukalla vähän hauskaa. Kyllä hauskin suoritus omasta mielestäni oli viimeinen – eli Eemeli Suomen suoritus, Niemi jutteli hyväntuulisen joukkueen jo pikku hiljaa poistuessa näkötornilta.