Ilves otti tiistaina toisen peräkkäisen voittonsa, kun Kärpät taipui Hakametsässä maalein 4-1. Yllättävän vaisusti kaukalossa esiintyneet oululaiset saivat rikottua Miika Wiikmanin nollan vasta kolme minuuttia ennen ottelun loppua.
Raskin ryöstö poikii avausmaalin
Vaisuhkossa avauserässä Ilves aloitti ottelun vierasjoukkuetta terävämmin. Viiden peliminuutin kohdalla Toni Rajalan laukaus lipsahti Tomi Karhuselta suojista selän taakse, mutta oma puolustaja oli pelastavana enkelinä maaliviivalla.
Avausmaali syntyi kuitenkin paria minuuttia myöhemmin. Joonas Rask karvasi aggressiivisesti ja nappasi kiekon hyökkäysmaalin kulmalla Ilkka Mikkolalta. Nopean siirron jälkeen Michael Keränen pääsi tykittämään paraatipaikalta ja sijoitti limpun hienosti ylänurkkaan.
Johtomaali ei kotijoukkuetta erityisesti siivittänyt ja varsinkin erän loppua kohden isännille sattui huolimattomuusvirheitä. Petolauman onneksi Kärpät pelasi myös vaisusti ja sai luotua tilanteita vain vastustajan virheiden kautta. Erän viimeisen viisiminuuttisen aikana Joonas Komulainen ja Jari Viuhkola pääsivät molemmat yrittämään tasoitusta aivan Miika Wiikmanin nokan alta, mutta kummassakin tilanteessa viimeistely-yritys jäi vaisuksi. Ilves saalisti näin 1-0 -erävoiton avauserästä.
Mäkiselle uran ensimmäinen SM-liigaosuma
Kärpät tuli toiseen erään paremmalla potkulla kuin ottelun alkuun ja hetken aikaa näytti siltä, että erästä tulee tupsukorville todella vaikea. Juha-Pekka Haataja pääsi heti ensimmäisellä minuutilla nokikkain Miika Wiikmanin kanssa, mutta Ilves-vahti esitti tärkeän polketorjunnan.
Ilves pääsi vaikean alun jälkeen hiljalleen peliin mukaan ja iski 2-0 -johtomaalin ennen erän puoliväliä. Konsta Mäkisen ensimmäinen tykitys kilpistyi heittäytyneeseen vastustajaan, mutta nuori Ilves-puolustaja sai uuden mahdollisuuden. Rannelaukaus löysikin tiensä oikeaan osoitteeseen, kun Tomi Karhunen liukui ihmeellisesti täysin maalin sivuun ja häkki jäi ammottamaan tyhjänä. Mäkiselle maali oli uran ensimmäinen SM-liigassa.
Toisen osumansa jälkeen isännillä oli kaikki eväät tappaa ottelu. Tommi Välimaa runnoi itsensä väkisin läpiajoon, muttei onnistunut viimeistelyssä. Petolaumalla oli muitakin makoisia maalipaikkoja ja myös kaksi ylivoimamahdollisuutta, mutta ratkaisevan tuntuista kolmatta osumaa ei millään syntynyt.
Ilves pitää kiinni johtoasemastaan
Kärpät ei löytänyt kolmanteen erään todellista kirivaihdetta. Oululaisten tilanteiden rakentelu oli edelleen lähes kokonaan Ilveksen tekemien virheiden varassa. Seitsemän minuutin keskialueen pelailun jälkeen pari sellaista Ilvekselle tulikin. Ensin Nils Bäckström syötti kiekon oman maalin takana suoraan vastustajalle. Tämä tuotti nopeasti avopaikan maalin eteen, mutta Miika Wiikman piti edelleen maalinsa puhtaana.
Hetkeä myöhemmin Kärpillä oli jälleen erinomainen tekopaikka. Kotijoukkue selvisi tästäkin ja iski heti perään terävällä vastahyökkäyksellä ottelun ratkaisun. Tomi Karhunen torjui Kai Kantolan rystylaukauksen eteensä ja paikalle porhaltanut Antti Kangasniemi nautiskeli lopulta harhautuksen jälkeen limpun tyhjään verkkoon.
Kärpät onnistui rikkomaan kuparisensa reilut kolme minuuttia ennen ottelun loppua. Ilman maalivahtia pelanneet vierailijat survoivat maalinedusruuhkasta pikkumustan Ivan Humlin toimesta väkisin häkkiin. Lisätakaiskuja petolauma ei kuitenkaan enää kokenut. Lopullisen sinetin ottelulle iski tyhjään maaliin yhden täydellisen avopaikan päätöserässä hukannut Matias Sointu, joka sai näin vihdoin helpottavan kauden avausosuman tililleen. Ilves voitti kamppailun maalein 4-1 ja nousi sen myötä SaiPan kanssa tasapisteisiin sarjataulukossa.
Ottelu pähkinänkuoressa
PIKA-ANALYYSI PELITAPAHTUMISTA:
Avauserässä pelin taso oli heikko molemmin puolin. Joonas Raskin kiekonriisto tuotti Ilvekselle erän ainoan osuman. Kärpät aloitti toisen erän vahvasti, mutta erän edetessä peli kääntyi vahvasti kotijoukkueelle. Konsta Mäkinen vei uransa ensimmäisellä SM-liigaosumalla petolauman 2-0 -johtoasemaan. Päätöserässä Kärppien kiri jäi vaisuksi ja Ilves marssi hienoon 4-1 -voittoon.
OTTELUN RATKAISUT:
Ilveksellä oli vaikeaa toisen erän alussa, mutta Konsta Mäkisen 2-0 -osuma oli voiton kannalta todella tärkeä. Sen jälkeen isäntien voitto ei ollut missään vaiheessa tosissaan uhattuna.
ILVEKSEN PARHAAT:
Mahtavasti töitä paiskinut Tommi Välimaa oli yksi Ilveksen sankareista. Martti Järventien alkukausi on ollut synkkä, mutta juuri tällä hetkellä tilanne näyttää valoisemmalta. Lauantaina Mara tehtaili kolme tehopistettä Lappeenrannassa ja oli tänäänkin tupsukorvien paras puolustaja. Miika Wiikman sai nollattua upeasti lauantain takaiskut ja esitti taas kotiottelussa vuorenvarmaa maalivahtipeliä.
ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
+ Maalivahtipeli
+ Kärpät ei saanut omasta päästä lähteneillä suorilla hyökkäyksillä luotua minkäänlaisia maalitilanteita
– Kiekollisille pelaajille sattui tänäänkin pahoja virheitä omalla alueella
ERIKOISTA:
Ilveksessä vietettiin ensimmäisten maalien iltaa tänään. Sekä Antti Kangasniemi että Matias Sointu iskivät kauden ensimmäiset osumansa. Konsta Mäkinen kirjasi puolestaan uran ensimmäisen SM-liigaosuman tililleen.
SEURAAVA OTTELU:
Ilves kohtaa viikonloppuna Ässät kaksi kertaa ja näistä taistoista ensimmäinen kiekkoillaan perjantaina Porissa.