Tämän kauden IlvesTeko-ilmaisotteluna pelataan Ilves-SaiPa sunnuntaina 3.1.2016. Ottelu alkaa kello 17.00.
Ottelu on myös osa Liigan Perhepäivä-konseptia, jossa Liiga-ottelun yhteyteen järjestetään ohjelmaa erityisesti perheen pienimmille. Jäähallin ovet avataan jo kello 15, ja Hakametsän jää on yleisöluistelijoiden käytössä kello 15.00 – 15.50. Jäällä on muun muassa erilaisia kilpailuja sekä nimikirjoitusten jakoa. Lisäksi ympäri jäähallia on lapsille erilaisia toimintapisteitä, kuten pomppulinna ja pallomeri, joten hallille kannattaa saapua hyvissä ajoin.
IlvesTeko-ottelussa heitetään myös pehmoleluja! Toivomme katsojien ottavan pehmoleluja mukaan otteluun, ja Ilveksen tehdessä ensimmäisen maalinsa pehmolelut on lupa heittää jäälle. Pehmolelut lahjoitetaan edelleen niitä kaipaaville muun muassa Mannerheimin Lastensuojeluliiton kautta. Lisäksi osa pehmoleluista matkaa Syyriaan sodassa orvoiksi jääneiden lasten iloksi Suomi-Syyria-seuran välityksellä. Vuosi sitten IlvesTeko-ottelu tuotti hyväntekeväisyyteen 1079 pehmolelua.
IlvesTeko-ilmaisottelun lippuja jaetaan ensimmäisen kerran sunnuntaina 20.12. kello 12-16 Ilves-Kaupassa osoitteessa Takojankatu 11. Yksi henkilö voi lunastaa kerralla neljä lippua. Seuraavan kerran lippuja on jaossa Ilves-Kaupassa uudenvuoden aattona 31.12. kello 9-13. Loput liput on saatavana ottelupäivänä jäähallin lipunmyynnistä alkaen kello 13. Ilveksen kausikortti kattaa myös IlvesTeko-ottelun.
Päivitys 21.12.
Lippupisteen ennakkomyyntipisteissä on jaossa 200 lippua IlvesTeko-otteluun 21.12.-30.12. välisenä aikana. Seuraavan kerran lippuja on saatavilla 31.12. kello 9-13 välisenä aikana. Ilveksen toimistolla on tuolloin jaossa 1000 lippua.
LINKIT: Lue lisää Perhepäivästä | Facebook-tapahtuma (kutsu ystäväsikin!)
Uutinen julkaistu 14.12.