Vuoden 2015 kotiottelut käynnistyvät Ilveksen osalta tänään, kun Hakametsään saapuu vieraaksi HPK. Odotettavissa on ääriään myöten täynnä oleva Hakametsä, sillä kyseessä on ns. IlvesTeko -ottelu. Hyvän asian puolesta järjestetyn tapahtuman lisäksi kaukalossa kamppaillaan todella tärkeistä pisteistä.
Asetelmat
Ilves lähti joulutauolle neljän tappion rasittamana, mutta tauon jälkeen Ilves otti kaksi peräkkäistä voittoa. Kotona kaatui Vaasan Sport lukemin 3-2 ja TPS kukistui vieraissa lopulta 4-6. Turussa Ilveksen suuri sankari oli 19-vuotias Ville Meskanen, joka iski uransa toisessa Liiga-ottelussa kolme osumaa. Eilen Ilves koki Raumalla tappion lukemin 3-1. Joukkue taisteli miehekkäästi ja pelasi varsin kevollisen vierasottelun, mutta liian monet rangaistukset ja kieltämättä pieni epäonnikin käänsi ottelun kotijoukkueen hyväksi, sillä kaksi kertaa kiekko meni Ilveksen pelaajan kautta omaan verkkoon. Nyt olisikin tärkeää palata mahdollisimman pian voittokantaan, sillä tammikuussa otteluita on todella runsaasti lyhyessä ajassa, ja tämä on koko runkosarjan kannalta kenties ratkaisevin vaihe. Pienellä voittoputkella on mahdollisuus kivuta taistelemaan suorasta pudotuspelipaikasta kuuden joukossa, mutta jos tammikuu sujuu mollivoittoisesti, voi jopa kymppisija muuttua kevään päätavoitteeksi. Ilvekseltä ovat sivussa edelleen nuorten MM-kisareissulla olevat Roope Hintz, Aleksi Mustonen ja Aleksi Mäkelä.
HPK-ottelu on Ilveksen 18. kamppailu Hakametsässä kuluvan kauden aikana. Ilves on pystynyt ottamaan kotipeleistään pisteitä keskimäärin 1,71 ottelua kohti. Pistekeskiarvo on Liigan keskitasoa. Maaliero on plussalla 11 osuman verran (46-35). Kahdeksan viimeisintä kotipeliä on tuonut plakkariin 17 pistettä. Se on hyvä määrä, sillä kuntopuntarissa tuolla saldolla ollaan Liigan neljännellä sijalla edellä vain sarjan kärkijoukkueet (HIFK, Kärpät, JYP).
Vierasjoukkue HPK:lla on takanaan vaikeampi vaihe. Se on saanut kuudesta viime pelistään vain kaksi pistettä. Maalinteon kanssa tuskaillut joukkue on tehnyt kuudessa kamppailussa yhdeksän maalia. HPK on napsinut 17 pelaamastaan vierasottelusta kolme täyttä pistepottia, kolme kertaa joukkue on onnistunut hankkimaan lisäpisteen varsinaisen peliajan jälkeen ja yhtä lailla kolmesti joukkue on hävinnyt joko jatkoajalla tai voittomaalilaukauksissa. Kumpikin joukkue on sarjataulukon keskivaiheilla tasapisteissä (49) – tosin vierailijat ovat pelanneet yhden ottelun kotijoukkuetta enemmän. Kerholta on nuorten kisamatkalla vain yksi pelaaja, mutta sitäkin tärkeämpi palanen eli ykkösmaalivahti Juuse Saros.
Edelliset kohtaamiset
Ilves ja Hämeenlinnan Pallokerho kohtaavat toisensa neljännen kerran kuluvan kauden aikana. Kolme aiempaa yhteenottoa ovat menneet Ilvekselle pistein 9-0. Syksyllä kauden toisella Liiga-kierroksella Ilves kävi varastamassa pisteet Hämeenlinnasta lukemin 1-5. Lokakuun alussa Ilves nappasi kotivoiton 2-1 ja marraskuun puolivälin tienoilla voittolukemat Hakametsässä olivat 5-2.
Vaikka Ilves on hallinnut pisteiden valossa kaksikon kohtaamisia selvästi, ovat itse pelit olleet kuitenkin hyvin tasaväkisiä. Hämeenlinnassa tilanne oli kahden erän jälkeen 1-1, mutta Ilves iski päätöserässä neljä maalia vajaan kymmenen minuutin sisällä. Kauden toisessa kohtaamisessa Ilves johti kahden erän jälkeen 2-0. HPK nousi Eero Somervuoren maalilla peliin mukaan kahdeksan minuuttia ennen päätössummeria, mutta Ilves kesti lopun kovan Kerho-painostuksen. Viimeisimmän kohtaamisen ratkaisu nähtiin toisessa erässä Ilveksen noustua maalin takaa kahden maalin karkumatkalle kahdessa ja puolessa minuutissa. Loppulukemat
viimeisteli tyhjään HPK-maaliin Patrik Moisio, joka iski ottelussa myös 4-2-maalin.
Tehokkaimmat pelaajat kauden aiemmista kohtaamisista ovat Ilves-leiristä Teemu Rautiainen (1+4), Jarkko Näppilä (2+2), Sami Sandell, Joonas Riekkinen ja Aleksi Mustonen (0+3). Kerhon tehomiehinä Ilves-kohtaamisissa ovat olleet Eero Somervuori (2+2), Jesse Saarinen ja Zach Hamill (1+1).
Kuumat pelaajat
Ilves on selättänyt pahimman suvantojaksonsa. Pelissä on vielä paljon tekemistä ja se ei missään tapauksessa ole vielä riittävällä tasolla, mutta onnistumisia on tullut pisteiden muodossa viime aikoina mukavasti. Toki TPS-ottelun kuusi tehtyä maalia näyttelevät tehopisteiden osalta isoa osaa. Viiden ottelun otannalla tehokkaimpia ilveksiä ovat olleet Meskanen (3+0), Sami Sandell, Teemu Rautiainen (2+1), Antti Tyrväinen, Turo Asplund ja Tommi Kivistö (1+2). Kolme syöttöpistettä on merkitty Tapio Laaksolle, Eero Savilahdelle ja Saku Salmelalle. Maalilla Joonas Korpisalo on ollut erittäin hyvä, vaikka kiekkoja on mennyt selän taakse keskiarvoa enemmän. Tämä osasto on ollut läpi kauden kunnossa, sillä myös Juha Järvenpää on ollut omalla torjuntavuorollaan maalivahti, joka on mahdollistanut joukkueelleen taistelun täysistä sarjapisteistä.
Kerholta parhaimpia onnistujia ovat viime peleissä olleet Juuso Vainio (0+3), Petteri Nikkilä ja Joonas Vihko kahdella maalillaan ja Otto Paajanen tehoillaan 1+1. Lienee selvää, että HPK:n maalilla jatkaa Joni Myllykoski, vaikka joukkue on hävinnyt kaikki kolme ottelua, kun Saros on ollut nuorten mukana MM-kisoissa. HPK:n paras pistemies on Jesse Saarinen, joka on koko Liigan pistepörssissä sijalla viisi. Ennen kaikkea syksymmällä Saarinen oli suorastaan ilmiliekeissä, mutta tämän jälkeen tahti on laantunut selvästi. Joka tapauksessa Saarinen on pelaaja, joka pystyy omalla yksilösuorituksellaan ratkaisemaan otteluita, joten Ilveksen
pitää olla hänen kanssaan erityisen varovainen.
Erikoista
Lauantain kamppailu on ainutlaatuinen tapahtuma Liigassa, sillä Ilves ja sen yhteistyökumppanit tarjoavat katsojille ilmaiset pääsyliput otteluun. Tapahtuma kulkee nimellä IlvesTeko, josta on tarkoitus rakentaa Ilves-perheen yhteinen perinne. Jokaista Hakametsään saapunutta katsojaa kohden Ilves lahjoittaa yhden euron Raipe-rahastoon tukeakseen vähävaraisia kiekkojunioreita. Toivottavasti myös mahdollisimman moni katsoja nappaa mukaansa pehmolelun, jonka voi heittää jäälle Ilveksen ensimmäisen maalin jälkeen. Lelut menevät hyvään tarkoitukseen yhteistyössä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tampereen osaston kanssa.
Valmentaja Sami Hirvonen:
– Lukko oli eilen parempi erikoistilanteissa ja sillä he pelin voittivat. 5-5-peli oli tasaista vääntämistä ja molemmilla olivat omat
mahdollisuutensa. Mielestäni olimme ensimmäisen erän ja toisen erän alun niskan päällä, mutta sitten tietyllä tapaa meidän omista valinnoistamme se peli kääntyi vastustajalle ja he ratkaisivat. Tämä oli silti selkeästi parempi esitys meiltä Raumalla kuin edellisen kerran siellä pelatessamme.
– Hyökkäyspeli on lähtenyt jälleen toimimaan joulutauon jälkeen, mikä on hyvä asia. Pitää silti pysyä kiinni puolustuspelaamisessa ja siinä, että koko ajan ei voida vain hyökätä. Meidän pitää olla järkeviä kiekon kanssa ja ote ei saa lipsua yhtään.
– Tämän illan pelistä tulee tahtojen taisto. Samoista sijoista pelataan, eilen molemmilla pelit ja tappiot alla. Nyt mitataan kumpaakin joukkuetta.
– Kun IlvesTeko julkaistiin, kävimme sen joukkueen kanssa läpi. Tämä on todella hieno juttu! Yhteistyökumppanit ovat mahdollistaneet näin hienon asian. Uskon, että Hakametsässä on kunnon karnevaalit pystyssä, kun halli on täynnä. Kaiken lisäksi kohtaamme vielä HPK:n, jonka kanssa taistelemme sarjataulukossa samoista sijoista, niin sekin tosiaan tuo oman lisälatauksensa. Mehän emme voi keskittyä kuin omaan tekemiseemme ja siihen, että saadaan illalla kaikki irti.
– Toivon, että tänään on ääntä hallissa! Kovaa kannustusta ja sellaista reagoimista peliin ja pelin tapahtumiin. Kun Raumalla kotiyleisö reagoi voimakkaasti tilanteisiin, niin sanotaanko näin, että ainakin eilen sillä oli vaikutusta kaikkiin….
Juha Alén (pelaajaurallaan mm. Ilves ja HPK), SolutionManager Oy:n myyntipäällikkö:
– Ilves on ollut kokonaisuudessaan ja ennakkoasetelmiin nähden positiivinen suorittaja. Ennen kauden alkua Ilvestä veikattiin häntäpäähän ja taistelemaan tiukasti Sportin kanssa, mutta joukkue on osoittanut luonnetta. En ole valitettavasti juurikaan vieraspelejä nähnyt, mutta kotipelit olen käynyt paikan päällä katsomassa. Joulun jälkeen kotona on ollut se yksi Sport-ottelu, ja siihen Ilves sai hyvän lähdön, mutta toisen erän alun jälkeen ote hieman katosi, mutta onneksi siitä tuli kuitenkin kolmen pisteen voitto. Turussa peli oli kuulemma Hawaiji-kiekkoa ja nyt Lukko-ottelua en ehtinyt seurata lainkaan. Joka tapauksessa Ilves taistelee tosissaan pääsystä kuuden parhaan joukkoon.
– Itse en HPK-aikanani kokenut, että Ilves-kohtaamiset olisivat olleet ns. paikallispelejä, mutta itseäni aina jännitti pelata omaa rakasta kasvattajaseuraa vastaan. Kerhossa pelaa tuttuja jätkiä, mutta oikeastaan vain Lehtosen Karin kanssa olemme olleet enemmän yhteyksissä ja silloinkin puhutaan paljon muustakin kuin kiekosta. Kerho on Ilveksen tavoin pelannut ennakko-odotuksiin nähden hyvin. Valmentaja Pasi Arvonen on saanut joukkueeseen positiivisen asenteen. Jätkiin luotetaan ja he saavat pelata, eikä tarvitse pelätä virheitä.
– Molemmilla joukkueilla on tappiot perjantailta alla ja Hakametsä tulee olemaan täynnä hyvän asian puolesta. Odotan vauhdikasta, yleisöön menevää kiekkoa ja toivottavasti pääsemme heittämään pehmolelut jäälle ensimmäisen erän aikana.