Ilveksen pudotuspelipaikkajahti jatkuu kiivaana, kun runkosarjaa on jäjellä kolme ottelua. Huipputärkeässä kamppailussa Pelicansia vastaan Ilves saattaa, kierroksen muiden otteluiden tuloksista riippuen, jo varmistaa paikkansa pudotuspeleissä.
Asetelmat
Ilves on pelannut pelillisesti jo viikkoja hyvällä tasolla, mutta pisteitä on tullut epätasaisesti. Eilinen ottelu Hämeenlinnassa oli voitettavissa, mutta huolimattomuus kostautui.
Tänään Ilveksellä on iskun paikka, ja vanhojen muisteleminen voidaan jättää, jos Ilves nappaa pisteitä ja varmistaa pudotuspelipaikkansa. Täysin omissa käsissä sen varmistuminen ei kuitenkaan tänään ole, sillä se vaatii sitä, että Ilves ottaa tältä kierrokselta yhden pisteen enemmän kuin HPK, joka pelaa Raumalla Lukkoa vastaan.
Pelicansin kausi on ollut tavallaan ohi jo pidempään, ja seura on luopunut muutamista avainpelaajistaan. Joukkue onkin hävinnyt seitsemän viimeistä otteluaan.
Edelliset kohtaamiset
Edessä on joukkueiden viides ja varmuudella viimeinen kohtaaminen kuluvalla kaudella. Syyskuun lopulla joukkueet kohtasivat Lahdessa, jossa Pelicans karkasi kolmannessa erässä selvään 5-1 voittoon. Ilveksen osumasta vastasi Turo Asplund.
Lokakuun ensimmäisellä viikolla Ilves tasoitti puntit kotikaukalossaan, jossa joukkue pelasi erittäin vahvan ottelun ja jätti Pelicansin tylysti nollille lukemin 4-0. Teemu Rautiainen veivasi yhdellä alkukauden komeimmista harhautuksista Jere Myllyniemen kahville, ja maalissa Juha Järvenpää torjui vakuuttavan nollapelin.
Lokakuun lopulla joukkueiden kohdatessa kolmannen kerran pelattiin Lahdessa, jossa Ilves vei tasaisen ottelun lopulta lukemin 2-3 Vojtech Polakin voittolaukauskilpailussa taituroimalla osumalla. Varsinaisella peliajalla Ilveksestä osuivat Saku Salmela ja Roope Hintz.
Tammikuun alussa Ilves matkusti kolmannen kerran Lahteen, josta oli tuliaisina yksi piste Pelicansin oltua lopulta parempi voittolaukauskilpailun jälkeen 4-3. Ilveksen maaleista tuossa ottelussa vastasivat Turo Asplund, Tapio Laakso ja Tommi Kivistö.
Kuumat pelaajat
Ilveksen ilonaiheina on ollut ulkomaalaisvahvistusten vahva pelaaminen. Vojtech Polak onnistui eilen ainoana Hämeenlinnassa ja syötön maaliin tarjosi vahvaa ajanjaksoa pelaava Steven Zalewski.
Puolustukseen hankittu Blake Kessel on ollut oiva lisä joukkueen palettiin, ja isoja minuutteja kellottava puolustaja on suoriutunutkin hyvin pelaaamissaan otteluissa.
Pelicansin vaikean kauden lopun valopilkkuna on ollut Tapparasta hankittu Teddy Da Costa, jonka pelaamista on ihasteltu pussinokkaleirissä. Viiteentoista pelaamansa peliin Da Costa on tehnyt tehot 3+3=6.
Arvio
Ilves lähtee otteluun ennakkosuosikkina – etenkin kun kapteeni Sami Sandell saadaan mukaan sairastuvalta. Kotiyleisö kannustanee villisti Ilvestä kohti pudotuspelejä, ja loppukauden panoksettomia otteluita pelaavan vierasjoukkueen roolina on kiusanteko.