Liiga jatkuu itsenäisyyspäivän ainoalla ottelulla, kun Lukko isännöi Ilvestä Raumalla. Joukkuetta Raumalle seuraa myös runsaslukuinen Osasto 41:n fanijoukko. Ilves on päässyt tappioputken jälkeen takaisin voittojen makuun, kun taas Lukko on poistunut kaukalosta viime aikoina pääasiassa kallella kypärin. Kuinka käy tänään?
Asetelmat
Ilves on katkaisi kolmen ottelun tappioputkensa taisteluvoitolla Bluesista ja jatkoi vahvoja esityksiään kotonaan, kun vastaan asettui TPS. Ilves nappasi ansaitun voiton lopulta voittolaukauskilpailun jälkeen, vaikka mahdollisuuksia täyteen pistepottiin oli jo varsinaisella peliajalla useampia. Lukemiin 2-1 päättynyt ottelu oli hyvä esimerkki siitä, ettei ottelun tarvitse olla runsasmaalinen ollakseen viihdyttävä. Ilves ei turhautunut hieman kyseenalaiseen tuomaritoimintaan, vaan pysyi luistimen potkun verran vastustajaansa edellä ja otti lopulta pisteet pitkän kaavan kautta.
Raumalla kuntokäyrä on kulkenut alkukauden lennon jälkeen mollivoittoisemmin. Viimeisestä kahdeksasta ottelusta Lukko on poistunut voittajana vain kahdesti ja raumalaiset ottivat eilen jakson toisen voittonsa sarjajumbo Sportin vieraana voittolaukauskilpailun jälkeen. Oman haasteensa raumalaisille ovat tuoneet ottelut tällä kaudella käynnistyneessä CHL:ssa. Kotimaisen sarjan kärjessä tilanne on kuitenkin niin tasainen, että Lukko majailee tappioista huolimatta sarjataulukossa kolmannella sijalla.
Edelliset kohtaamiset
Tällä kaudella joukkueet ovat kohdanneet vasta kerran. Lokakuun alussa Hakametsässä käydyssä kamppailussa Lukko oli tehokas ylivoimalla ja rankaisi Ilvestä virheistä kovalla prosentilla. Ilves taas tuskaili maalipaikkojen puutetta ja poistui kotikaukalostaan 0-3-tappio niskassaan.
Kuumat pelaajat
Perjantain ottelussa näkyvimpään rooliin nousi joukkueen romuluinen haalariosasto. Tommi Välimaa vastasi ottelun näyttävimmästä suorituksesta potkittuaan pakoon puoli kentän mittaa, leikkasi B-pisteen kaarelta sisään ja laukoi kiekon takakulmaan. Välimaan lisäksi Antti Tyrväinen rymisteli ja käytti kroppaansa säästelemättä vastustajien kolhimiseen kovaa, mutta puhtaasti. Tyrväisen ja Välimaan kaltaisten työmyyrien ansiosta Teemu Rautiaisen kaltaiset taiturit saavat irtokiekkoja kaukalon kulmissa ja pääsevät nopeisiin vastahyökkäyksiin haastamaan puolustusta. Joonas Korpisalo oli myöskin maalillaan varma ja hoiteli mallikkaasti kourallisen vaarallisia tilanteita.
Ryan Zapolski on ollut koko kauden Lukon kiistaton ykkösvahti, mutta eilisessä ottelussa näytönpaikan sai 20-vuotias Oskari Setänen. 36 torjuntaa ottelussa napsinut nuorukainen esitti maalillaan kypsiä otteita ja voi tosissaan haastaa Zapolskin peliajasta, jos vain saa jatkossakin näyttöpaikkoja. Toista kauttaan Raumalla pelaava Ville Vahalahti on jatkanut siitä, mihin avauskaudellaan jäi ja kolkuttelee teholukemillaan Liigan kärkipäätä. Kokenut laitahyökkääjä jakaa kiekkoa ympäri kenttää tehokkaasti eikä arkaile käyttää laukaustaan. Puolustuksesta löytyy kiekollista taitoa muun muassa Mikko Kousan ja Janne Niskalan muodossa, joten tulivoimaa hyökkäyksen löytyy myös siniviivalta.
Arvio
Raumalla kohtaa kaksi edellisenä iltana pitkän päivätyön tehnyttä joukkuetta. Kliseisesti voisi todeta päivän kunnon ratkaisevan sekä voiton menevän joukkueelle, joka haluaa sitä enemmän. CHL:n rasitukset ja viimeaikaisten tappioiden Lukolle aiheuttama paine kääntävät vaakakuppia kuitenkin hieman Ilveksen hyväksi. Jos maalihanat aukeavat ja maalivahtipeli on omalla tasollaan, saa Osasto 41 hurrata vierasjoukkueen voitolle.