|
Ilveksen A-nuoret kohtasivat sunnuntaina Oulun Kärpät. Ottelussa muistettiin legendaarista Ilves-puolustaja Jarmo Wasamaa, jonka syntymästä tuli kuluneeksi 02.12.2012 kuusikymmentäyhdeksän vuotta. Itse ottelussa peliruuhkasta ja kapeasta kokoonpanosta kärsinyt väsynyt Ilves joutui taipumaan oululaisille 4-5.
Ilveksen kannattajatukiyhdistys Share Ilves ry lahjoitti ottelun alussa 222 euroa A-nuorten joukkueen tueksi. Ottelun jälkeen palkittiin vielä pelaaja, joka osoitti ottelussa Jarmo Wasamaan usein liitettyjä ominaisuuksia. Palkinnon perusteina olivat ”taitava, pelaa tilanteet aina loppuun asti, taistelee joukkueen puolesta aina loppuun asti ja omaa Ilves-sydämen.”
Palkituksi pelaajaksi valittiin vasta 17-vuotias puolustajalupaus Aleksi Mäkelä. Share Ilves ry:n puheenjohtaja Mikko Soipio perusteli Mäkelän valintaa seuraavasti:
– Aleksi Mäkelä osoitti tänään sellaista huikeaa taitoa mitä palkinnon saajalta edellytettiin. Lisäksi Mäkelä on pelannut koko uransa Ilveksessä ja omaa Ilves-sydämen.
Soipio kertoo, että Share Ilveksellä on jatkossakin tarkoitus tukea Ilves-junioreita.
– Järjestämme jatkossakin samankaltaisia tapahtumia. Yhdistyksen tarkoituksena on tukea Ilvestä ja nimenomaan juniori puoli on yhdistykselle todella tärkeää. Olemme järjestäneet liigapeleissä avausmaaliveikkauksia ja keränneet sitä kautta rahaa junioreille. Avausmaaliveikkausten tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä Ilveksen junioreille. Jatkossa olisi tarkoitus tukea myös B, B2 ja C-junioreita.
Idea Jarmo Wasaman muistamiseen tuli siitä, kun ensimmäinen avausmaaliveikkaus tuotti sattumalta juuri 222 euroa.
– Idea lähti siitä, ja kun tutkin asiaa niin huomasin, että Ilveksen A-junioreille osui juuri sopivasti ottelu Jarmo Wasaman syntymäpäivälle. Omasta mielestäni Jarmo Wasaman merkitys Ilvekselle on valtava. Wasama muutti käsitystä siitä kuinka puolustaja voi pelata. Muutenkin perinteistä täytyy oppia ottamaan voimavaroja nykyisinkin. Tämä on yksi keino tukea tulevia tähtiä, Soipio kertoo.
Aleksi Mäkelä: Tämä tuntuu hyvältä
Nuori puolustaja Aleksi Mäkelä oli tyytyväinen saatuaan palkinnon, mutta muistutti, että paljon on töitä vielä edessäkin.
– Tottakai tuntuu hyvältä, että palkitaan ja muistetaan. Jarmo Wasama oli kuitenkin todella loistava pelaaja ja todellinen Ilves-ikoni. Mutta vaikka yksi palkinto nyt tulikin, niin täytyy muistaa, että paljon on vielä töitä edessä. Mitään pikavoittoja jääkiekossa ei saa, vaan koko ajan pitää tehdä kovasti töitä.
– Pidän itseäni kiekollisena puolustajana ja yritän olla kentällä rohkea. Pyrin olemaan kentällä myös fyysinen, tällä kropalla (187 cm/86 kg) pitääkin olla, luonnehtii Mäkelä pelityyliään.
– Ilves merkitsee minulle toista perhettä. En koulun lisäksi vietä aikaa paljon muualla kuin hallilla ja tätä kautta on tullut melkein kaikki kaveritkin, kertoo koko uransa Ilveksessä pelannut Aleksi suhteestaan Ilvekseen.
A-junioreiden päävalmentaja Sami Karppinen kehuu nuorta luottopuolustajaansa:
– Aleksi on kehittynyt valtavasti niin fyysisesti kuin pelillisestikin. B-junioreista on kuitenkin iso hyppäys A:han. Näen, että Mäkelällä on ihan realistiset mahdollisuudet alle 18-vuotiaiden MM-kisoihin, jos vaan jaksaa tehdä samanlailla töitä kuin tähänkin asti. Aleksi on ottanut ihan omilla ansioillaan ison tontin meidän puolustuksessa. Tänäänkin näytti kovan rasituksen jälkeen jo siltä, että Mäkelä kuolee tuonne vaihtopenkille toisessa erässä, mutta sieltä vaan tuli isolla sydämellä pelaamaan ja teki vielä komean maalinkin.
Karppinen: Joukkue antoi kaikkensa
Päivän ottelussa Ilveksellä oli monia paikkoja, mutta myös virheitä tuli vähän tavallista enemmän. Kovassa peliruuhkassa ja pienellä kokoonpanolla koko ajan pelaamaan ja harjoittelemaan joutunut Ilves taipui lopulta maalein 4-5 Kärpille, vaikka kehittikin vielä kerran lopussa kirin Kärppien saatua kiekon jo kertaalleen tyhjään Ilves maaliin. Ilveksen tehomiehinä toimivat Tomi Wilenius (2+0), Eero Savilahti (0+3). Valtteri Järviluoma (0+2) ja illan komeimmasta maalista vastannut Aleksi Mäkelä (1+1).
Valmentaja Sami Karppinen harmitteli tappiota, mutta kertoi olevansa ylpeä joukkueestaan:
– Alku oltiin vähän unessa ja henkilökohtaisiin virheisiin tämä tänään ratkesi. Oli meilläkin valehtelematta paikat ainakin kahteenkymmeneen maaliin, mutta tänään ei saatu sisään enempää. Vastustajan valmentajakin sanoi, että kyllä tänään taisi väärä joukkue voittaa ja olen samaa mieltä. Mutta maalintekopelihän tämä on.
– Ollaan koko ajan tässä nyt menty pienellä kokoonpanolla. Tänään oltiin jo niin väsyneitä, että yritettiin ihan tunteen kautta lähteä tähän peliin. Ollaan jouduttu jatkuvasti pelaamaan ja treenaamaan viidellä pakilla. Mutta kaikkensa joukkue antoi ja olen ylpeä siitä.
Sami Karppinen oli hyvillään siitä, että myös juniorijoukkueet saavat tukea kannattajilta:
– Minun mielestä on aivan huikea teko kun lähdetään tukemaan näitä nuoria urheilijoita. Kävin kättelemässä ja kiittämässä asian järjestäneitä herroja. Puhuttiin poikienkin kanssa tästä asiasta kopissa ja korostin, että nuortenkin joukkueella on tukea takana. Puhuttiin, että ihmiset tekee töitä meidän eteen ja meidän velvollisuus on sitten kentällä esiintyä täydellä sydämellä ja maksaa sitä kautta tukea takaisin.