Kahdesta edellisestä ottelustaan kuusi pistettä ottanut Ilves kohtaa perjantaina Hakametsässä SaiPan. Ilves on noussut voittojensa myötä sarjataulukossa sijalle 9, kun taas SaiPa majailee sijalla 13. Vierasjoukkueenkin otteissa on kuitenkin viime aikoina näkynyt piristymisen merkkejä.
Asetelmat
Ilves on kääntänyt viiden ottelun tappioputkensa kahdeksi peräkkäiseksi kolmen pisteen voitoksi ja lähtee perjantai-illan otteluunkin voitto mielessään. Lokakuu on ollut tamperelaisille monellakin tapaa vaikea, mutta kahdessa edellisessä ottelussa joukkue on pystynyt ryhdistäytymään niillä osa-alueilla, joihin on parannusta kaivattukin. Ilveksen viisikkopelaaminen on tiivistynyt ja erityisesti alivoimapelaaminen on parantunut huomattavasti. JYP kaatui viime lauantaina Hakametsässä maalein 2-0 ja Lukko tiistaina Raumalla 1-3.
Alkukauden aikana heikosti sujunut alivoimapelaaminen toimi JYPiä ja Lukkoa vastaan Ilveksen selvittäessä yhteensä 17 minuuttia alivoimia takaiskutta. Huomionarvoista on, että Ilveksen uusi yhdysvaltalaishyökkääjä Jerry D’Amigo on pelannut näissä kahdessa pelaamassaan ottelussa alivoimaa yhteensä 9 minuuttia 47 sekuntia. D’Amigo on istunut kertaalleen itsekin jäähyllä, joten ollessaan käytettävissä hyökkääjä on pelannut alivoimaminuuteista lähes kaksi kolmasosaa.
SaiPalla oli syyskuun lopussa ja lokakuun alussa huono jakso, jonka aikana lappeenrantalaiset hävisivät viisi ottelua putkeen. Viidestä viime ottelusta SaiPa on kuitenkin voittanut kolme ja kerännyt yhteensä kymmenen pistettä. Viime viikolla sputnikit kaatoivat Sportin maalein 4-3 ja KooKoon 2-3. Tiistaina Kärpät oli Lappeenrannassa vahvempi jatkoajan jälkeen maalein 2-3.
SaiPalla on ollut ongelmia pelin avaamisessa ja sen nopeassa kääntämisessä. Vastustajat ovat päässeet useammassakin pelissä aktiivisella karvaamisella ja paineistamisella kiinni SaiPan pelaajiin ja estämään syöttölinjoja, mikä on johtanut pelin painopisteen pysymiseen lappeenrantalaisten alueella.
Ilveksen ylivoimaprosentti 23,53 on Liigan kolmanneksi paras, mutta alivoimaprosentti 72,22 puolestaan sarjan huonoin. SaiPan ylivoimaprosentti 15,79 ja alivoimaprosentti 79,03 ovat Liigan alempaa keskitasoa. Ilveksen kohdalla erikoista on se, että vierasotteluiden ylivoimaprosentti on huima 34,62, mutta kotiotteluiden vain 12,00.
Kuumat pelaajat
Jos loukkaantuneita pelaajia ei huomioida, löytyvät Ilveksen sisäisen pistepörssin kärjestä 21-vuotiaat Ville Meskanen (4+5=9) ja Aleksi Mustonen (3+6=9). Syyskuussa 18 vuotta täyttänyt Otto Koivula johtaa Ilveksen maalipörssiä iskettyään 14 ottelussa tehot 5+3=8. Koivula on tulokkaiden pistepörssissä toisena edellään vain HPK:n kuusi vuotta vanhempi Oula Palve. Hannu Toivonen on päästänyt kahdessa edellisessä ottelussa vain yhden kiekon taakseen torjuntaprosentin ollessa 98,15. Jerry D’Amigo on antanut kahdessa pelaamassaan ottelussa yhden komean maalisyötön ja pelannut alivoimaraatamisen ohella muutenkin tasapainoista kahdensuunnan peliä. Perheenlisäyksen vuoksi tiistaina sivussa ollut kapteeni Tapio Laakso palaa kokoonpanoon.
SaiPan kultakypärää kantaa 13 ottelussa tehot 2+12=14 takonut Matti Järvinen. Järvinen on tehnyt viidessä edellisessä ottelussa pisteet 2+5=7. Ulkomaalaisvahvistus Curtis Hamilton (10+3=13) on Liigan maalipörssissä toisena. Seuraavina SaiPan sisäisessä pistepörssissä ovat Kim Strömberg (2+6=8) ja Tero Koskiranta (4+3=7). Ilves-kasvatti Mikael Kuronen on tehnyt alkukaudella pisteet 3+1=4. Päävastuuta SaiPan maalilla on kantanut 41-vuotias Jussi Markkanen, jonka torjuntaprosentti yhdeksässä ottelussa on 89,80.
Edelliset kohtaamiset
Ilves voitti joukkueiden kauden ensimmäisen kohtaamisen Lappeenrannassa 30.9. jatkoajan jälkeen maalein 3-4. Tupsukorvat johtivat ottelua jo 0-3, mutta sputnikit kirivät 3-3:een ja veivät ottelun jatkoajalle. SaiPan Curtis Hamilton teki ottelussa tehopisteet 2+1 ja jatkoajalla voittomaalin iskenyt Ilveksen Otto Koivula 2+0. Ilves-maalivahti Hannu Toivonen torjui 35 laukausta. Viime kaudella SaiPa voitti kolme ensimmäistä kohtaamista maalein 2-3, 3-2 ja 2-4. Viimeisestä pelistä Ilves haki 1-4-vierasvoiton.
Arvio
Kahden työteliään joukkueen iskiessä yhteen on olettamana tasainen ottelu. Molemmat joukkueet pelasivat viimeksi tiistaina ja sitä ennen lauantaina, joten pelirasituksen suhteenkin puntit ovat tasan. Erikoistilannepelaaminen voi jälleen nousta ratkaisevaan asemaan – mikäli Ilves onnistuu siinä viime pelien tapaan, antaa se hyvän mahdollisuuden ottaa täysi pistepotti kotiyleisön edessä.
Teemu Aalto: Urku auki alusta asti
Kokenut Ilves-puolustaja Teemu Aalto odottaa perjantain SaiPa-kamppailusta tiukkaa vääntöä.
– Ensimmäinen peli oli ainakin tasainen ja kova vääntö. SaiPan ulkomaalaisvahvistukset ovat olleet liekeissä ja tuovat heille paljon maalintekovoimaa. SaiPa puolustaa hyvin, taistelee kovaa ja Markkanen on hyvä maalissa – kyllä me taas täysi päivätyö saadaan tehdä.
Ilves sai taitettua orastaneen tappioputken, ja parista viimeisestä pelistä on tullut voitto. Ilveksen verkkoon on kahdessa viime pelissä mennyt vain yksi maali.
– Viimeiset pari peliä on vedetty hyvin. Joukkue on syttynyt taistelemaan oikealla tavalla niillä hetkillä, kun sitä on vaadittu, ja suunta on ollut ylöspäin.
Viime peleissä Ilves on saanut paljon hyviä palikoita peliinsä. Se ruokkii koko joukkueen itseluottamusta.
– Meidän pitää nyt vain pitää kiinni niistä hyvistä asioista, joita ollaan saatu rakennettua, ja niiden päälle rakentaa vielä lisää. Siitä saa sellaista oikeaa liekkiä ja tervettä itseluottamusta joukkueeseen.
Otteluiden alut etenkin kotihallissa ovat olleet Ilvekselle paikoitellen vaikeita. Aalto painottaakin, että terävänä on oltava heti ottelun alussa.
– Meidän pitää olla oikealla lailla taistelevia. Kamppailupelaamisessa ja pelivalmiudessa on oltava terävänä heti alusta asti, eikä jäädä odottelemaan, mitä vastustaja tekee. Itse odotan ainakin, että vedetään alusta asti rohkeasti urku auki, Aalto ennakoi torstain aamuharjoitusten jälkeen.