Kovassa iskussa viime viikkoina ollut Ilves isännöi tänään Hakametsässä Rauman Lukkoa, jonka riveissä viilettää paljon Ilves-taustaisia pelaajia. Kettupaitojen kaataminen kaventaisi tupsukorvien ja sarjataulukon kärkikuusikon välisen piste-eron varsin pieneksi, joten tänään on mahdollista pohjustella todella herkullisia asemia loppukaudelle.
Edelliset kohtaamiset
Joukkueiden välillä on tällä kaudella mitelty neljä tasaista ja jännittävää kamppailua. Pisteet otteluista ovat 7-5 Ilveksen hyväksi ja pelitilannemaalit tasan 14-14. Ilves on juhlinut etenkin Raumalla, josta se on hakenut täydet kuusi pinnaa kahdella maukkaalla voitolla.
Syyskuun lopussa Lukko nappasi Hakametsässä voiton lukemin 2-4, mutta Ilves kuittasi lokakuussa Raumalla nousten upeasti kolmen maalin takaa-ajoasemasta rinnalle ja ohi. Päätösnumeroiksi jäivät 3-4. Marraskuussa kohdattiin jälleen Hakametsässä, jossa oli Lukon vuoro kuroa Ilveksen kolmen maalin johto kiinni. Lopputulokseksi kirjattiin voittomaalikisan jälkeen 5-6 kettupaitojen hyväksi. Joulukuun alussa Ilves katkaisi tappioputkensa hakemalla hienolla esityksellä Raumalta 3-2 -voiton.
Mielenkiintoista
* Ilveksen kultakypärä Jesse Niinimäki on tehnyt tällä kaudella 29 ottelussa vähintään yhden pisteen. Toisena pistepelien määrässä on HIFK:n Ville Peltonen 28 ottelulla. Liigan pistepörssiä johtava Lukon Perttu Lindgren on tehoillut 24 kamppailussa.
* Lukolla oli vielä kahdeksan kierrosta sitten 16 pisteen etumatka Ilvekseen sarjataulukossa. Jos tupsukorvat voittavat illan kamppailun varsinaisella peliajalla, supistuu ero enää seitsemään pinnaan.
Kuumat pelaajat
Ilveksen kanadalaispakki Ryan Glenn syyllistyy puolustuspelissä välillä virhearviointeihin, mutta on viime aikoina noussut vastuunkantajaksi hyökkäyspäässä. Glenn käynnisti Ilveksen voittoon päättyneen kirin lauantaina Lahdessa kahdella osumallaan. Hyökkääjistä Matias Myttynen on viimeistellyt tärkeitä osumia viime kierroksilla. Maalivahti Miika Wiikman on tarjonnut luotettavalla työskentelyllään joukkueelle mahdollisuuden pelata rohkeasti ja voitokkaasti.
Perttu Lindgren on kerännyt Lukon viidessä viime ottelussa mukavat seitsemän tehopistettä. Ilves-taustainen taituri lienee tänäänkin Hakametsän yleisön erityishuomion kohteena. Alemmista ketjuista Pertun rinnalle nostettu työmyyrä Teemu Nurmi on onnistunut erinomaisesti uudessa roolissaan. Lukon puolustajat ovat viime kamppailuissa jääneet vähille tehoille. Maalivahdeista Antti Raanta torjui lauantaisessa voittopelissä Jokereita vastaan Mika Norosen vahdittua kettupaitojen maalia sitä edeltäneissä kahdessa tappio-ottelussa.
Sanottua
”Lukko on sopinut meille hyvin vastustajana. Täällä kotona tosin hävittiin ikävästi se yksi peli, jota johdettiin.
Vahvasta Lukko-hyökkäyksestä Perttu Lindgren, Kurtis McLean ja Justin Morrison ovat vaarallisimmat yksilöt.”
– Niko Peltola, Ilves
Odotettavissa
Luvassa on erittäin mielenkiintoinen kamppailu, joka avaa Ilveksen vahvasti kotipainotteisen jakson. Ennen helmikuun puolivälin maaottelutaukoa petolauma pelaa kuusi ottelua, joista se itse isännöi peräti viittä. Viime aikojen erinomaisen tuloskuntonsa ansiosta Ilves saattaa tämän jakson aikana nousta jopa hätyyttelemään sarjan kärkikuusikkoa. Voittoputkien rakentaminen vaatii nuorelta joukkueelta kuitenkin hellittämätöntä keskittymistä ja hurjasti töitä.
Lukon pelaajamateriaali on yksi sarjan kovimmista, kun Ilveksen joukkue puolestaan on liigan nuorin ja kokemattomin. Illan kamppailun lähtökohta onkin jälleen kerran se, että Ilves lähtee haastamaan paperilla vahvempaa vastustajaansa kovalla liikkeellä ja työnteolla. Nyt on hyvä paikka napata kauden ensimmäinen kotivoitto kettupaidoista.