Upeasti viime aikoina esiintynyt Ilves jatkaa tänään pelejään Raumalla Lukkoa vastaan. Erittäin tärkeään peliin Ilves saa mukaansa tukea, sillä Tampereelta matkaa iso joukko ilvesläisiä kannustamaan seuraansa. Jatkuuko Ilveksen voittoputki Äijänsuolla?
Asetelmat:
Ilves on ollut viime peleissä kovassa iskussa ja yksi sarjan kuumimmista joukkueista. Kolme edellistä peliään voittanut tamperelaisjoukkue on repinyt itsensä vaikeasta tilanteesta pudotuspeliviivan yläpuolelle. Viime viikolla Ilves piti maalinsa kahdesti puhtaana kaatamalla SaiPan vieraissa lukemin 0-3-ja seuraavana päivänä Sportin Hakametsässä 4-0. Tämän viikon ainoassa pelissä Ilves kaatoi TPS:n 3-2. Puolustajat Teemu Aalto ja Olli Vainio lämäsivät Ilveksen 2-0-johtoon. Päätöserässä TPS tuli maalin päähän, mutta Ville Meskanen niittasi pari minuuttia myöhemmin Ilveksen kolmannen maalin. Erik Thorell onnistui vielä kaventamaan, mutta kovalla taisteluilmeellä pelannut Ilves onnistui kampeamaan voiton sarjakakkosesta.
Voittojen lisäksi Ilveksen pelissä on miellyttänyt katsomoon asti hehkuva nälkä ja loppuun asti pelaaminen. Se on yhdistetty tiivistyneeseen viisikkopeliin ja siitä on saatu luotua voittava keitos. Palaset ja roolit ovat loksahdelleet kohdalleen Ilveksen nuoressa joukkueessa kreivin aikaan, ja nyt kaikki onkin omissa käsissä loppukautta ajatellen.
Jos on Ilveksen kausi ollut ailahteleva, niin sitä se on ollut myös Rauman Lukolla. Liigan kolmanneksi suurimmalla pelaajabudjetilla kauteen lähtenyt raumalaisryhmä floppasi syyskaudella pahasti. Ilvestä viime kauden lopun luotsannut Kari Heikkilä tuli marraskuussa korvaan Juha Vuorta penkin takana ja on saanut pienin askelin siirrettyä joukkuetta oikeaan suuntaan. Lukon tilanne näytti playoffien suhteen välillä jo menetetyltä, mutta tällä hetkellä se omaa sinne pienen oljenkorren.
Raumalaiset ovat pelanneet kolme edellistä kamppailuaan vieraissa ja tuloksena niistä on kaksi voittoa ja yksi tappio. Tämän viikon ainoassa pelissään Lukko kävi hakemassa ellintärkeän 0-4-voiton Sportista. Vaikka lukemat olivat selvät, niin Sport pääasiassa peliä. Välillä päälläänkin seisonut Kaapo Kähkönen pelasi kuitenkin unelmapelin Lukon maalilla ja piti vaasalaiset nollilla 54 torjunnallaan.
Tilanne illan peliin on selvä. Ilves on sarjassa kymmenentänä kerättyään 73 pistettä. Lukko on sijalla 12 kuusi pistettä Ilvestä perässä. Raumalaisten onkin käytännössä pakko voittaa illan kamppailu, mikäli se haluaa vielä jatkaa mukana pudotuspelikisassa.
Edelliset kohtaamiset:
Joukkueet ovat kohdanneet vasta kahdesti tällä kaudella. Lokakuun 25. päivä Ilves kävi niistämässä varmalla esityksellä 1-3-voiton Raumalta. Puolustaja Arto Laatikainen pomputti Ilveksen toisessa erässä johtoon, mutta Joonas Niemelä toi raumalaiset erän puolivälissä tasoihin. Päätöserässä Ilveksestä astui esiin Otto Koivula, joka taituroi Ilveksen 1-2-johtoon ylivoimalla. Lopullisen ratkaisun tyhjään verkkoon sivalsi Matias Sointu.
Toinen kohtaaminen käytiin Hakametsässä joulukuun ensimmäisenä päivänä. Vaikeaa vaihetta elänyt Ilves nyhjäsi kotonaan maaleitta tehden 36 kertaa torjuneesta Lukkoveskari Jakub Stepanekista ottelun sankari. Pelin ainoan maalin iski toisen erän viimeisellä minuutilla Aleksi Saarela.
Kuumat pelaajat:
Ilveksen tulokasmaalivahti Antti Lehtonen ehti pitämään maalinsa puhtaana yli 222 minuuttia putkeen, ennen kuin TPS:n Ilkka Heikkinen onnistui ohittamaan Ilves-vahdin. Nollaputkea tärkeämpää on Lehtosen voittava pelaaminen. Markus Korhonen on kauden aikana hionut Lehtosen särmiä ja tällä hetkellä nuori veskari pelaa kovalla itseluottamuksella rauhallista peliä.
Loukkaantumisista toipunut Teemu Rautiainen on ollut viime aikoina ehkä Ilveksen paras hyökkääjä. Mitään pelkäämätön pienikokoinen laituri painaa joka tilanteeseen isolla sydämellä ja iskee sen ohella paljon pisteitä. Rautiaisen repertuaarista löytyy monenlaista kikkaa, joita vikkelä hyökkääjä pystyy viljelemään täydestä vauhdista. Pikku hiljaa täyteen kuntoon vertyvä Ville Meskanen sai tärkeän maalin tililleen Tepsi-pelissä. Nelosketjussa katujyrä Markku Flinckin ja sähäkän Niko Ahoniemen kanssa pelaava Meskanen tuokin tärkeää leveyttä Ilveksen maalintekorintamalle.
Kaapo Kähkönen on alkukauden ailahtelun jälkeen esiintynyt Lukon maalilla hyvin. 30 ottelua tällä kaudella pelanneen nuorten maailmanmestarin torjuntaprosentti on 92,42. Lukon kokoonpano on elänyt kauden mittaan melko paljon, mutta sisäisen pörssin kärjestä löytyvät tutut nimet – 39 vuotias Ville Vahalahti ja Toni Koivisto, 34. Puolustaja Jesse Virtanen on kahminut tällä kaudella peräti 34 tehopistettä.
Arvio:
Lukolla on edessä ns. kuolemanpeli ja se laittaakin kotikaukalossan varmasti täyden höyryn päälle heti alusta lähtien. Ilves on pelannut viime aikoina järkevästi, mutta silti kovalla tunteella. Johtoon päästessään Kari Heikkilän tiukasti puolustavat ryhmät ovat yleensä vaikeasti voitettavissa. Ilveksen pitää luottaa omaan tekemiseensä vaihdosta toiseen. Jos tamperelaiset jatkavat viime aikojen sapluunalla, on Ilveksellä erinomaiset mahdollisuudet voittoon. Kaiken kaikkiaan Raumalla nähdään varmasti hieno ja tunteikas jääkiekkopeli.