Intervjun på svenska finns här
|
Ilveksen A-nuorten joukkue sai viime kauden jälkeen takaisin paluumuuttajan, kun Jesper Kokkonen palasi Ruotsista.
– Siirryin tammikuussa 2011 MODO:hon. Pelasin kaksi kuukautta enimmäkseen seuran B-nuorissa (10. 4+6=10).
– Seura oli ihan ok, mutta Örnsköldsvik ei kuitenkaan ollut mikään viihtyisä paikka. Kaupungissa ei ollut oikein mitään tekemistä, muistelee Kokkonen.
Kuluva kausi Ilveksen A-nuorissa alkoi Kokkoselta nihkeästi, mutta nyt 187-senttinen ja 83-kiloinen hyökkääjä on päässyt vireeseen. Kokkonen on esittänyt kahden viime kuukauden aikana kaukalossa erittäin hyviä otteita. Koko kauden pistesaldo 28 ottelun jälkeen on 7+6=13.
– Emme ole kuitenkaan joukkueena pärjänneet hyvin viime aikoina. Olemme kärsineet monta tappiota peräjälkeen. Haluamme kääntää kurssimme. Meillä on edelleen saumat pudotuspeleihin, Kokkonen uskoo.
A-nuorten valmentajia Sami Karppista ja Vesa Viitakoskea Kokkonen kuvailee miehiksi, jotka sanovat reilusti, mitä ajattelevat.
– Valmentajat yrittävät auttaa meitä pelaajia mahdollisimman paljon. Meidän pitää vain kuunnella heitä hyvin, analysoi Kokkonen.
Itseään Kokkonen arvioi loppuun asti taistelevaksi pelaajaksi, joka osaa taklata ja luistella hyvin.
– Eniten kehittämistä puolestaan on puolustusalueen kiekottomassa pelaamisessani, Kokkonen pohtii.
15 ensimmäistä elinvuotta Ruotsissa
Kokkonen on syntynyt helmikuussa 1993 Tukholmassa ja on asunut 15 ensimmäistä elinvuottaan Ruotsissa. Hänen kasvattajaseuransa on Flemingsbergs IF, joka on Tukholman eteläisen naapurikunnan, Huddingen, seura.
|
Kokkonen pelasi nuorempana lisäksi Tukholmassa Djurgårdens IF:ssä ja Hammarby IF:ssä, kunnes päätti muuttaa Tampereelle vuonna 2008. Ruotsinsuomalaisen Jesper Kokkosen isä on Vesa Kokkonen, joka valmensi viime kaudella Mestiksessä LeKiä.
– Tampereella olen pelannut monessa eri Ilveksen juniorijoukkueessa. Välillä on mennyt paremmin ja välllä huonommin, Kokkonen miettii.
Tavoitteena nuorten MM-kisat ja liigajoukkue
Kokkonen on edustanut myös Suomen nuorisomaajoukkueita. Hän on pukenut leijonapaidan ylleen niin alle 16-, 17- kuin 18-vuotiaiden maajoukkueissakin. Kaudella 2009-10 Kokkonen pelasi alle 17-vuotiaiden MM-kisoissa viisi ottelua tehoin 1+1=2.
– Tähtäin on ensi vuoden alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, sanoo Kokkonen.
Myös Ilveksen liigajoukkueeseen murtautuminen kuuluu Kokkosen lähiajan tavoitteisiin. Hän onkin pelannut yhdessä SM-liigaottelussa tällä kaudella, ja tämä oli hänen ensimmäinen liigapelinsä.
– Olin mukana syyskuussa Lappeenrannassa SaiPaa vastaan. Hauska kokemus, vaikka peliaikaakin kertyi vain noin kolme ja puoli minuuttia. Siinä pelissä tuomittiin paljon jäähyjä, joten peliaika jäi senkin takia vähäiseksi, muistelee Kokkonen Ilveksen taannoista 3-0-tappiota.
Loppuun Jesper Kokkonen lähettää terveisensä Ilveksen kannattajille.
– Tulkaa katsomaan hauskaa kiekkoa A-nuorten peleihin! Kannustakaa myös, niin kenties pääsemme taas voittojen tielle, Kokkonen hymyilee.
Ilveksen A-nuorten otteita kotipeleissä voi seurata Hakametsässä tammikuun aikana enää kerran: 29.1. klo 13.00 Ilves-HIFK.