Tiistai-iltana Hakametsässä ei suurta jännitysnäytelmää nähty, kun Jokerit kävi hakemassa täyden pistepotin mukaansa lukemin 0-5.
PIKA-ANALYYSI PELITAPAHTUMISTA:
Ilves aloitti ensimmäisen erän pirteästi ja paikoin myös hallitsi peliä. Ajassa 1.18 Erkki Rajamäki sai kuitenkin kaksiminuuttisen kampituksesta, kun Jokeri-vahti Eero Kilpeläinen kaatui maalin vieressä. Alivoima ei petolaumaa hidastanut, sillä ensin Antti Kangasniemi oli vähällä rikkoa kuparisen hyvän yksilösuorituksen päätteeksi ja myöhemmin kaksikolle Korhonen-Kangasniemi avautui paikka laittaa kiekko häkkiin. Jokeripuolustus kuitenkin hoiti tilanteen, eikä Korhonen saanut tilanteessa kunnollista osumaa kiekkoon.
Kotijoukkueen hyvä vire hyytyi, kun Jokerit tuuletti ensimmäistä osumaansa ajassa 8.18. Ottelun ensimmäisestä ja samalla voittomaalista vastasi Ben Eaves, joka iski kiekon Ville Kolppasen selän taakse maalin edestä Teemu Pulkkisen syötöstä. Kolme minuuttia myöhemmin vierasjoukkueelle tarjoutui erän toinen ylivoima, kun Martti Järventie sai jäähykomennuksen estämisestä. Jokerit ei onnistunut rokottamaan vielä toisesta ylivoimastaan, mutta ajassa 13.30 tulleen Erkki Rajamäen kakkosen aikana Teemu Pulkkinen laukoi kiekon häkkiin suoraan Markus Nordlundin syötöstä. Ensimmäiseen erään saatiin vielä yksi tilastomerkintä, kun Tomi Mäki sai estämisjäähyn ajassa 14.59. Ilves ei kuitenkaan saanut ylivoimaansa kunnolla pyörimään, eikä kavennusmaalia näin ollen nähty.
Toisessa erässä ei hienouksia nähty. Ainoiksi tilastomerkinnöiksi jäivät Antti Höllin, Nichlas Hardtin ja Niko Peltolan kaksiminuuttiset. Vierasjoukkue dominoi kentällä täysin koko toisen erän, eikä tupsukorvat pystyneet luomaan maalipaikkoja toiseen päätyyn. Hyökkäyksiin lähdöt olivat vaikeita ja tupsukorville sattui lukuisia kiekonmenetyksiä pelkästään omalla alueella.
Kolmas erä oli tupsukorville alusta asti synkkä. Omissa soi kolmannen kerran ajassa 42.53, kun Teuvo Teräväinen tälläsi kiekon häkkiin Steve Mosesin ja Markus Nordlundin esityöstä. Ilves sai rakennettua muutaman paikan kolmannen takaiskun jälkeen, mutta Eero Kilpeläinen oli tänään tupsukorville mahdoton ohitettava. Ajassa 46.11 Jokerit juhli jo neljättä maaliaan, kun Ossi Väänänen lämäsi kiekon maalin nurkalle hiipineelle Ilari Filppulalle, jolla oli helppo työ nostaa pikkumusta maalin kattoon. Erän puolivälin paikkeilla kirjattiin kolmannen erän ainoat jäähyt, kun ensin Antti Hölli sai kakkosen huitomisesta ajassa 50.38 ja alle minuutti tämän jälkeen Teemu Eronen pääsi kuluttamaan Hakametsän jäähypenkkiä samasta syystä. Jäähyjen aikana ei lisäosumia nähty, mutta vierasjoukkue kaunisteli vielä lukemia ajassa 56.19, kun Riku Hahl survoi kiekon maaliin Jarkko Ruudun ja Ossi Väänäsen esityöstä.
OTTELUN RATKAISUT:
Hengetön Ilves ei ensimmäisen erän alkua tänään saanut hyökkäyspeliään käyntiin lainkaan, vaan kone yski pahemman kerran. Kotijoukkue teki lukuisia virheitä, eikä sarjakärki Jokerit empinyt hyödyntää niitä.
ILVEKSEN PARHAAT:
Erkki Rajamäen luistin liikkui tänään liukkaasti, eikä isokokoista Ilves-hyökkääjää päässyt ainakaan yrityksen puutteesta syyttämään.
ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
+ Alivoimapeli toimi edelleen mallikkaasti.
– Hurja määrä kiekonmenetyksiä ja virheitä omalla alueella.
– Ilves ei saanut minkäänlaista kiriä aikaiseksi. Kolmannessa erässä kiekko täytyi kaivaa jopa kolmesti Ville Kolppasen selän takaa.
– Toinen erä. Kotijoukkue sai tuskin ensimmäistäkään maalipaikkaa luotua.
– Ylivoimapeli.
ERIKOISTA:
Ottelu oli Ilvekselle kauden 40. ja joukkue jäi maaleitta tänään jo yhdeksättä kertaa.
SEURAAVA OTTELU:
Seuraava ottelu pelataan tämän viikon perjantaina, kun tasauskierroksen pelit alkavat. Pelicans-otteluun D1-katsomo muutetaan jälleen seisomakatsomoksi.
VALMENTAJA- JA PELAAJAKOMMENTIT:
Raimo Helminen
– Pelisuunnitelma epäonnistui. Virheet ja kiekonmenetykset piti jättää mahdollisimman vähiin ja niitä tuli nyt enemmän kuin normaalisti. Vastustaja rokotti aina, kun sai paikan. Meillä ei ole varaa tällaisiin virheisiin.
– Vastustajalla oli hyvä takapaine, meillä ei ollut sitä nöyryyttä tehdä sitä työtä, mitä olisi tänään tarvittu.
– Pelicans-ottelut pelataan täydellä kokoonpanolla.