Ilves nappasi lauantaina kauden ensimmäisen voittonsa, kun Vaasan Sport kaatui vakuuttavan esityksen jälkeen lukemin 4-2. Ilveksen uudet pelaajat olivat hyvin esillä, sillä peräti kolmesta maalista vastasi ensimmäistä kauttaan Ilves-paitaa kantava pelaaja. Yksi maalinteossa onnistuneista pelaajista oli kokenut laitahyökkääjä Joonas Vihko, joka vei kotijoukkueen toisessa erässä jo 4-0-johtoon.
Pelin jälkeen Ilveksen pukukoppikäytävällä näkyi paljon tyytyväisiä ilmeitä. Myös Vihko oli hyvillään kauden voittotilin auettua toisessa ottelussa.
– Hyvät on fiilikset. Pitää olla nälkää, että saa sen ensimmäisen voiton. Mielestäni tänään taisteltiin alusta loppuun hyvin, vaikka kolmannessa erässä ei enää kiekkoa niin paljon hallittukaan. Ensimmäistä voittoa ei ole ikinä helppo ottaa. Onneksi se tuli näin äkkiä, ettei se jää tuonne pääkoppaan vaivaamaan. Ja vielä kun se tuli kotiyleisön edessä, niin hieno homma, ”Jone” fiilisteli.
Eilisen niukan paikallispelitappion jälkeen kaukalossa nähtiin latautunut Ilves. Vaasalaiset jäivät varsinkin avauserässä telineisiin, kun kovaa painetta antanut ja hyvin liikkunut Ilves löi taululle lukemiksi 3-0.
– Eilen oli Tapparaa vastaan kova taistelu, jossa kaveri teki yhden enemmän. Sport ei ehkä ihan niin tiiviisti puolusta sitä keskustaa kuin Tappara ja päästiin enemmän käyttämään niitä meidän vahvuuksia. Päästiin hyökkäyspäässä pyörittämään enemmän ja aiheuttamaan niille jäähyjä. Saatiin siitä meidän hyvästä pelistä vielä palkintokin maalien muodossa.
– Saatiin pelattua sitä meidän painetta, josta on koko kesä puhuttu ja saatiin Sport liriin sillä. Niille tuli virheitä ja me pystyttiin sitten niistä rankaisemaan. Kaksi ensimmäistä erää oli meiltä kyllä pirun hyvää peliä, Vihko analysoi.
Sport ei pysynyt oikein missään vaiheessa kotijoukkueen tahdissa. Vaasalaiset yrittivät paikoin provosoimalla päästä mukaan peliin, mutta Ilves piti päänsä kylmänä koko ottelun ajan.
– Se kuuluu tähän hommaan. Jotain niidenkin piti yrittää, jos peli ei oikein tuntunut kulkevan. Tänään pidettiin päät pirun hyvin kylminä, vaikka ne välillä tuli vähän tökkimään. Annettiin niiden tilanteiden mennä ohi ja ne ottivat sitten niistä jäähyjä.
”Ei tarvita mitään poppaskonsteja”
Vihko muodosti lauantain pelissä Ilveksen ykkösketjun, jonka toisella laidalla pelasi Sami Sandell. Keskushyökkääjä vaihtui hetki ennen pelin alkua Markku Flinckiin, Tapio Laakson jäätyä pois kokoonpanosta. Vihko oli kohtalaisen tyytyväinen ketjunsa peliin, mutta ylivoimapeli sai raippaa kokeneelta laiturilta.
– Mielestäni mentiin aika hyvin joukkueen mukana ja saatiin luotua tilanteita. Sanoisin, että ihan jees. Kaksi ensimmäistä erää oli ihan hyvää peliä ja kolmas sitten aika rikkonainen. Ylivoima meillä oli aika luokatonta tänään. Mutta sitä pitää käydä läpi ja oppia virheistä – sitä kautta saadaan sitten tulosta siitäkin.
Kokoonpanot ovatkin vasta muotoutumassa ja Vihkonkin rinnalla on harjoituspeleissä viilettänyt useampikin pelaaja.
– Aika paljon on kentät tietysti muuttunut. Mutta pitää pystyä sopeutumaan tilanteeseen ja pelaamaan niillä omilla vahvuuksilla, että pystyy auttamaan joukkuetta. Uskon, että kun kausi menee eteenpäin ja päästään hiomaan edelleen kuvioita, niin hyvä tulee, Vihko uskoo.
Sportia vastaan nopea hyökkääjä näytti muutamaan otteeseen vaarallisuuttaan ja pääsi toisessa erässä avaamaan kauden maalitilinsä. Täysin tyytyväinen Vihko ei kuitenkaan omiin esityksiinsä kauden avauspeleissä ollut.
– Aina se parempaa voisi olla. Varsinkin eilinen peli oli vähän hakemista meni ja menin vähän väleissä. Tänään pääsi jo vähän paremmin kiekoille. Tänään oli muitakin paikkoja sen maalin lisäksi ja olisi voinut tehdä enemmänkin maaleja. Mutta hyvä näin, että saatiin pää auki ja siitä on hyvä jatkaa.
Ensimmäistä kertaa kotiyleisön edessä runkosarjaottelun pelannut Vihko oli mielissään hallin tunnelmasta.
– Meno vaikutti hyvältä. Hienoa, että katsojia oli löytänyt vielä paikallistaistonkin jälkeen hallille. Kyllä se kotiyleisön edessä on vaan aina hieno pelata. Metelistä saa hyvin lisää potkua.
Ilveksen pelit jatkuvat heti tulevana tiistaina, kun Porin Ässät saapuu vierailulle Hakametsään. Joukkueet kohtasivat kertaalleen harjoituskaudella ja Vihko lähteekin maksamaan porilaisille sen pelin kalavelkoja takaisin.
– Ässät kaatuu sillä samalla pelillä mitä me tänään kaksi ensimmäistä erää esitettiin. Meidän pitää hallita sitä kiekkoa ja pystyä liikkumaan mahdollisimman hyvin. Sillä me saadaan niitä paikkoja ja aiheutettua vastustajalle jäähyjä. Mitään poppaskonsteja ei ole, vaan niillä meidän vahvuuksilla me lähdetään kaatamaan Ässiä. Meillä on pieni kasvojen pesun paikka niitä vastaan, kun treenipeli meni ensimmäisen erän jälkeen miten meni, Vihko linjaa.