Ilves ja Blues järjestivät torstaina huikean kiekkonäytelmän Hakametsässä. Nuorten SM-liigan ensimmäisessä loppuottelussa nähtiin yhteensä 11 maalia. Ilves teki niistä neljä kolmannessa erässä ja kiri upeaan 6-5-voittoon. Yksi illan sankareista oli Ilveksen ykkösketjua johtanut keskushyökkääjä Julius Mattila.
Ilves oli pelissä pääasiassa hallitsevampi osapuoli, mutta Blues pääsi pinnistelemään pitkään johdossa. Julius Mattila kertoi pelin jälkeen, että joukkueen luotto omaan tekemiseen pysyi lujana vaikeuksista huolimatta.
– Pelin ensimmäinen kymppi oltiin minun mielestä ihan älyttömän hyviä ja vietiin peliä ihan selvästi. Sen jälkeen jäätiin vähän katselemaan ja lopetettiin työnteko. Toiseen erään tehtiin hyvä korjaus, siinä meidän veskarilla taisi olla kolme torjuntaa. Tiedettiin koko ajan, että kyllä se työ viimeistään kolmannessa erässä kantaa hedelmää, sentteri kertoi pelin jälkeen.
Varsinkin toinen erä oli Ilvekselle vaikea. Kotijoukkue ei tuntunut saavan kiekkoa verkkoon oikein mistään, kun taas Blues onnistui joka toisella laukauksellaan.
– Ehkä me saatiin käännettyä se kuitenkin enemmän voimavaraksi. Peli ei kuitenkaan retkahtanut missään vaiheessa ja tiedettiin, että tullaan sieltä vielä kun jatketaan samaan malliin.
Ja kyllähän Ilves myös kolmannessa erässä tuli – ensin rinnalle ja sitten ohi. Mattilan ketju pamautti erässä kaikki Ilveksen neljä maalia.
– Siinä taisi olla neljä vaihtoa ja neljä maalia – ei kai se hassummin mennyt. Siinä on hyvä pelata, peli kulkee Koivulan ja Liuksialan kanssa. Hyvä, että saatiin niitä onnistumisiakin, ”Julle” analysoi.
Neljä maalia neljässä peräkkäisessä vaihdossa on temppu, jota ei ihan joka päivä näe. Mattilakaan ei muistanut, koska omalle kohdalle oli viimeksi samanlaista sattunut.
– Kyllä siinä täytyy mennä tosi pieniin junnuihin. Ihan heti ei tule mieleen, hyökkääjä hymyili.
Julius Mattila on Ilveksen tärkein aloittaja. Koko kauden sentteri on ollut kahmimassa tärkeitä aloituksia Ilvekselle. Blues sai hyökkäyspään aloituksen 13 sekuntia ennen loppua, jonka Mattila käänsi puhtaasti Ilvekselle ja se oli viimeinen naula espoolaisten arkkuun.
– Ei siinä paljon muuta miettinyt, kuin että täytyy laittaa kaikki mahdollinen aloitukseen. Tiesi sen, että jos sen voittaa, niin me hoidetaan koko peli, Mattila kertasi tilannetta.
Komean voiton jälkeen katseet suuntautuvat jo kohti lauantaita ja Espoon peliä. Keskushyökkääjä löytää vielä parannettavaa joukkueensa pelistä.
– Maalintekoa pitää pystyä parantamaan edelleen. Ja omiin ei näissä peleissä saisi mennä viittä maalia. Tiivistetään vähän peliä, niin ollaan vahvoilla.
Hakametsään oli saapunut torstaina yli 2500 katsojaa. Mattila nautti pelaamisesta ison yleisön edessä.
– Erittäin hieno homma. Ihan älyttömän hienoa pelata tällaisen yleisön edessä. En ole ikinä ennen pelannut näin ison yleisön edessä. Toivottavasti Espooseen lähtee myös paljon ilvesläisiä, Mattila lähettää toiveen Ilves-kannattajille.